Lady Rosetta

Keskimyöhäinen. Toistaiseksi viljelty ainoastaan perunalastujen tuotantoon. Täyteläisen pyöreä ja punakuorinen. Malto jauhoinen, muttei pahasti rikkikiehuva. Vaatii kunnollisen 3 - 4 viikon valoidätyksen. Altis lehtirutolle. Seittipeittaus tarpeen.

torstaina, lokakuuta 27, 2005

Enää noin seitsemän kuukautta kesään.

Minut on luultavasti adoptoitu pikkuvauvana jonkun talviunia nukkuvan eläimen perheestä, ja ympäristötekijät ovat muokanneet minut erehdyttävästi ihmisen näköiseksi. Kylmä, väsyttää. Ää.

Aamuisin kävelen huoneesta toiseen unohtaen koko ajan, mitä olinkaan menossa tekemään minnekin. Tungen tyhjän teemukin mikroon ja ihmettelen, miksei se ilma siellä sisällä muutu kuumaksi vedeksi. Joudun keskeyttämään suihkun ainakin kolme kertaa ravatakseni hakemaan shampoota, pyyhettä, hoitoainetta tai päätäni. Tupakanpoltosta ei kannata puhua (muista takki, kengät, tuli, tupakat, avaa ovi, siirry ulos, huomaa unohtahtaneesi jotain, aloita alusta). Vietän päivittäin lähemmäs puoli tuntia etsimällä takkiani koululta. Unohdun vartiksi tuijottamaan kirjahyllyn nurkkaa, ja nukahdan välittömästi, kun asetun paikalleni edes puolisiedettävään asentoon (tämä tietenkin toimii vain päivisin, ja aivan erityisen hyvin luentosalissa).

Nii-in. Kuka käski jäädä Suomeen opiskelemaan? Ihan oma vika.

Mutta onko tuolla silti pakko olla noin saatanan kylmä? Tai täällä sisällä? (On, koska jätin ison ikkunan puoliraolleen, kun en jaksanut etsiä kahvaa. Talvi yllätti myös minut.)

Lopetan sulkujen käytön.

tiistaina, lokakuuta 18, 2005

Miksi laivalta saa joka ikinen kerta flunssan?

Joku voisi valaista minua siitä, mistä johtuu tukholmalaisten käsittämätön viehtymys makkaraan ja yleisestikin nakkikioskeihin. Ymmärrän kyllä niiden kätevyyden keskellä yötä kännissä, mutta kun Tukholmassa ihmiset jonottivat niihin lauantaina keskellä päivää. Nuoret, normaalinnäköiset naisihmiset. Lapsiperheet vaunuineen (noin vuoden ikäinen lapsi saa muuten hodarilla aikaiseksi uskomattoman sotkun). Eläkeläismuorit. Käsittämätöntä.

Jos tämä on yleisruotsalainen ilmiö, en kyllä yhtään ihmettele, mistä on tullut käsitys suomalaisista riidanhaluisina puukonheiluttajina. Meille on kuitenkin lapsesta asti iskostettu päähän, että nakkikioski on se oikea paikka purkaa aggressioita ihan keneen tahansa, ja mitä kovemmin, sen parempi. Sitten kun niitä paikkoja onkin joka nurkalla, ja kehtaavat vielä olla avoinna päivänvalon aikaan... Huh. En edes halua kuvitella.

tiistaina, lokakuuta 11, 2005

Taas kerran todiste siitä, että ihminen haluaa kuulla vain positiivisia asioita.

Kesällä olin vakavasti addiktoitunut säätilan seuraamiseen. Saatoin monta kertaa päivässä käydä tarkistamassa, jatkuuko auringonpaistetta vielä viikonloppunakin. Heti pahimman helleaallon jälkeen kiinnostus lopahti täydellisesti, vaikka jopa minun järkeni väittää, että säätiedotukset ovat nimenomaan sitä varten, että osaa varautua hurrikaaneihin, akkoihin äkeet selässä ja siihen, että joku on muuttanut ulkoilman pakastimekseen.

Eilen luin jostakin blogista, että ulkona on lokakuuksi erityisen lämmintä ja aurinkoista. Ja surffasin tietenkin välittömästi ilmatieteen laitoksen sivuille tuijottamaan lämpötilakäyriä ja auringonkuvia. Kannattaisi varmaan joskus käydä ihan oikeasti ulkona.

sunnuntaina, lokakuuta 09, 2005

Blogihiljaisuus. Niin siinä käy, kun ei unettomina öinä ole oman koneen lähettyvillä.

Onhan tässä ollut kaikenlaista. Yritän opiskella. Yksittäiset jutut menettelevät, mutta noin yleisellä tasolla ei kiinnosta. Opin, tai lähinnä sain muistutuksen, siitä, että nuorten miestenkin kanssa kannattaa olla varovainen. Olen mustelmoittanut polveni sadalla eri tavalla. Olen todennut, että pihan kiipeilyteline on ihanteellinen paikka maata pitkäksi venyneen illan jälkeisenä aamuna auringon noustessa (ja siitä saa paheksuvia katseita). Olen hävinnyt taistelun kärpäsille soluhuoneeni herruudesta. Mikä ihme niitä tänne vetää? Ei, se en voi olla minä. Olen pomppinut päättömästi tanssimatolla varmaan kymmeniä tunteja, juurikaan edistymättä. Siinäpä tärkeimmät.

Viimeisen noin viikon aikana herra A on pyörinyt päässä luvattoman paljon. Tuntuu omituiselta sen kolmen kuukauden jälkeen, joina en oikeastaan ajatellut koko asiaa. Ihan niin kuin joku ulkopuolinen syöttäisi minun päähäni jonkun toisen muistoja. Olisin halunnut säilyttää joitakin niistä koskemattomana, ettei koko seurusteluaika tuntuisi hukkaanheitetyltä, mutta nyt ne sekoittuvat kiukkuun setvimättömistä käytännön asioista. Nooh, oma vikansa, jos en muistele hyvällä.