Mitä ihmiselle tapahtuu, kun siltä varoittamatta viedään internet-yhteys (ainakin) viikoksi?

1. päivänä pakenin paikalta paniikinomaisesti heti, kun tilanne alkoi valjeta. Soittelin epätoivoissani Joonakselle: "Eiks sun kone siis oikeesti oo missään kiinni?" ja ylipäätään puoli maailmaa: "Oisko sulla ylimäärästä sellasta ja tällasta?" Matkalla kaverin luota (irkkaamasta) kiersin koulun kautta (irkkaamaan vähän lisää).

2. päivä meni ihan hyvin, kunhan vain muistin vakuutella itselleni viiden minuutin välein, että kyllä tää maanantaina tästä. Jossain vaiheessa istuin lattialla kynttilänvalossa pimputtelemassa 80-luvun hittejä syntikalla. Sain kutsun bileisiin, mutta meinasin vajota synkkyyteen huomatessani, etten voikaan googlettaa taksin numeroa tai päämääräni osoitetta. Lopulta en kuitenkaan edes rynninyt tupareissa koneelle, vaikka en tuntenut juuri ketään. Kiitettävää tahdonlujuutta.

3. päivänä loisin taas muiden kämpissä ja koululla ja laskin minuutteja maanantaihin.

4. päivän aamuna olin jo menettänyt elämänhaluni. Lopulta sain tehtyä käytännössä turhan reissun opiskelija-asuntosäätiön toimistoon, jonka jälkeen aloin soitella vartin välein verkonvanhimmalle. Ja sitten kun puhuin hetken äitini kanssa puhelimessa, se oli juuri ehtinyt kotiutua ja olla taas menossa johonkin. Kiroilin niin saatanasti.

5. heräsin kuudelta aamulla laskeakseni sekunteja puoli kymmeneen, jolloin kaiken piti alkaa toimia. En aivan ruvennut itkemään verkonvanhimman eteisessä, kun se totesi, ettei löytänyt adsl-boksiamme. Lähdin vanhalle asunnolle "pesemään pyykkiä" eli hyödyntämään nettiyhteyttä. Palatessani se helkkarin kapine oli tullut, mutta eihän mikään tietenkään vieläkään toiminut. Vedin kännit yksin huoneessani, että saisin edes unta.

6. päivänä päätin lopettaa koulun, elämisen ja kaikkea muuta sellaista turhaa. Sain viestin, että kaikki kusee, ehkä huomenna toimii. Puhuin taas puhelimessa äitini kanssa sellaisella "Tikusta asiaa" -tyylillä. Kuulostin kuulemma siltä, että menen minä hetkenä hyvänsä päättämään päiväni ja sain kutsun tulla kotiin lievittämään vieroitusoireita. Luin Hervannan sanomat kannesta kanteen. Illalla sain revittyä itseni koululle, avauduin huomattavan ponnekkaasti lähinnä kaikista maailman epäkohdista ensimmäiselle etäisestikään tutun näköiselle vastaantulijalle ja istuin puoli tuntia koulun koneella todeten, ettei siinä ole sitä samaa fiilistä kuin omassa.

7. päivänä odotin. Odotin, odotin, odotin. Kuuntelin jokaista rappukäytävän risahdusta siltä varalta, että se helkkarin vv tulisi oveni taakse. Sen sijaan tuli joku saarnaaja, jonka toivotin ystävällisesti vittuun. Postiluukusta sujautetun "Saatana tulee maan päälle" -esitteen hyötykäytin sen pirun nettiboksin peittämiseen. Vaeltelin pitkin asuntoa kuin mikäkin haamu ja lopulta soitin surkeana herra H:lle, että saanko tulla taas kylään, voin vaikka imuroida vastineeksi vapaasta netinkäytöstä.

En enää ikinä muuta tasan mihinkään.