Hain yhteistä asuntoa henkilön kanssa, josta en oikeastaan edes tiennyt koko nimeä. Öh.

Väsyin olemaan kämppiksen ja uusmurrosikäisen pojan äidin risteytys ja halusin ihan vaan seurustella. Haluaisin tietää, oliko tämä helvetin huono idea vai vain huono idea.

Olen ehkä sisäistänyt liian hyvin sen, ettei toista saa yrittää muuttaa. Mutta entä jos se toinen käy ihan tosissaan hermoille? Entäs jos ihan tosissaan haluaa tietää, että koska se aikoo tehdä jotain elintason säilyttämisen eteen? Tai koska siltä loppuu säästöt ja pitää joka tapauksessa etsiä uusi asunto, koska ei ole varaa maksaa vuokraa? Tai koska se aikoo suorittaa asevelvollisuuden? Sittenkö, kun kotona on kolme huutavaa kakaraa ja oikeastaan metsässä rypeminen on viihdyttävää toimintaa siihen verrattuna? Tai koska se aikoo ihan tosissaan valmistua niin, että voisimme vaihtaa paikkakuntaa minun suunnitelmieni mukaan? Tai voisiko se ystävällisesti vaikka käyttää tämän väliajan vaikka siihen, että laihtuisi ne muutamat kilot, joiden jälkeen kuorsaus asettuu siedettävälle tasolle, eikä minun tarvitsisi joka yö jossain vaiheessa kömpiä sohvalle heräiltyäni siihen asti vartin välein?

Sen sijaan en haluaisi tietää, montako kautta jotain tv-sarjaa on tullut katsottua viimeisen kahden viikon aikana tai miten veronpalautuksilla ostetaan tuore pelihärveli, että olisi jotain tekemistä.

Ehkä näitä olisi pitänyt kysyä suoraan henkilöltä itseltään?

Mutta kun nuo ovat asioita, joita ei saa kysyä. Tuollaisten kysymysten jälkeenhän kuuluu virallisten parisuhdesäädösten perusteella paiskoa ovia ja pitää mykkäkoulua.

Ihan varmasti toinen on tehnyt kaikkensa miellyttääkseen minua, mutta kun... Kaikella voi tarkoittaa niin erilaisia asioita.

Oikeastaan olen ihan vitun rikki, enkä jaksaisi enää nousta sängystä, mutta jollain ihmeen kaupalla olen uskotellut itselleni, että minun on pakko olla se, jolla on rohkeutta tehdä päätöksiä.

Nyt voisi hajoilla kaksi tuntia ja neljä minuuttia ja jatkaa superihmisenä oloa sen jälkeen.