Rakkaat kymmenkunta lukijaani. On tullut aika jättää hyvästit.

Huomasin odottaneeni suunnilleen puolet tämän blogin olemassaoloajasta jonkinsorttista inspiraatiota, aivan turhaan. Kummallista, että vaikka kuinka kirjoittaisi omana itsenään (no okei, nimimerkin takaa, mutta eipä se paljoa suojaa) todellisista asioista, syntyy jossain vaiheessa blogiminä, josta ei niin helpolla pääsekään eroon.

Ja se blogiminä ei halua kirjoittaa asioista, joita kotiminä pyörittelee päässään. Yhteentörmäys on siis väistämätön. Tietyin väliajoin on terveellistä, tai ainakin tuotteliaisuutta lisäävää, heittää blogiminä roskakoriin ja hakea kaupasta uusi. Jatkanen siis piakkoin jossain muualla uudenkiiltävänä jonain muuna.

Ehkäpä perustan taideblogin. Taustamusiikiksi itse säveltämääni musiikkia, postauksina tikku-ukkotaidetta ja epätavuisia haikuja. Tai sitten rupean neulomaan ahkerammin. Tai ehkä ei kumpakaan. Toivottavasti ei kumpaakaan.

Nyt et sitten oikeastaan haluaisi lopettaa kirjoittamista.

Arvatkaas muuten kuinka monta kertaa voi kyynärsauvoilla liikkuva kolmen gintonicin aikana kuulla "Eikö omat jalat enää kanna?" -vitsin?

Ehkä nyt on kuitenkin luovutettava.

Kiitos ja hyvää yötä.