Käväisin vajaan viikon verran Englannin eteläosassa. Aika loppui tietenkin jälleen kerran kesken, mutta nyt alkaa tuntua, että on nähnyt ainakin jotain. Eikä minua kertaakaan luulta skotiksi tai irlantilaiseksi, ruotsalaiseksi sen sijaan kyllä. Hmph.

Miksi liukuportaissa pitää seisoa oikealla, vaikka muu liikenne on vasemmanpuoleista? Miksi ihmiset polttavat tupakkaa sisällä asunnoissa? Miksi asuntoja lämmitetään kolme kertaa päivässä riippumatta ulkolämpötilasta (okei, se kolme kertaakin oli paljon parempi kuin moni aikaisempi kokemus)? Miksi lontoolaiset kävelevät nopeammin kuin minä juoksen? Miksei merenranta muka voisi olla mäen päällä? Ja miksi ihmeessä kyltit kuitenkin osoittavat sinne? Miksi pubit menevät niin aikaisin kiinni?

Miksi minä en ole sikarikas lorvailija, jonka ei koskaan tarvitsisi tehdä mitään muuta kuin istuskella kaljalla tai shoppailla tai leikkiä kulttuurista kiinnostunutta? Miksi ihmeessä tulin takaisin Suomeen, vaikka lähtiessä säätila oli niin kammottava? Miksi gin tonic maistuu paremmalta, kun siinä on vähemmän viinaa, vaikka tonic-juttu ei ole minkään makuista? Miksi baareissa, joissa on kaksi osastoa (esim. kerroksia) toisella puolella on aivan tyhjää ja toisella niin ahdasta, ettei henkeä meinaa saada?

Miksi joillakin ihmisillä on pakkomielle ottaa postikorttitasoisia kuvia nähtävyyksistä, jotka on kuvattu tuhansia keroja? Miksi kaikki tuntuu pienemmältä kuin pienenä? Miksi luistinradoilla ei ole jäätä vaan omituista muovia, joissa pito sivusuuntaan on onneton? Miksi porot eivät tiputtaneet karvaansa, vaikka niitä pidettiin sisätiloissa?

Matkailu avartaa.

Matkan melkein parasta antia oli se, että muistutin taas hetken aikaa sitä ihmistä, jona itseni opin joskus vuosia sitten tuntemaan. Heräilin aamulla muutaman tunnin unien jälkeen pirteänä ja hyvällä tuulella (tai ainakin alle puolen tunnin "En nouse!" -kitinän säestämänä). Jaksoin kierrellä ympäriinsä samalla innolla kuin aina ennenkin. Söin kun oli nälkä tai sattui tekemään mieli maistaa jotain (esim. purkitettua juustokakkua). En murehtinut jatkuvasti niitä asioita, jotka keskeneräisinä kotona odottivat. Sain illalla unta, tai jos en saanut, en vajonnut järjettömään itsesäälikohtaukseen vaan vaikkapa luin kirjaa.

Harmi, ettei tuo ollut pysyvämpää lajia. Nyt taas hampaidenpesukin tuntuu merkittävältä ohjelmanumerolta. Tee tässä sitten muutto.