Joulu tulee niin kuin jokainen joulu tähänkin asti. Ehkä vähemmän sekavissa tunnelmissa kuin viime vuonna, mutta en väittäisi vieläkään saavuttaneeni juhlimiseen sopivaa mielentilaa.

Huomenna pitäisi mennä kotiin. Ja keksiä sadoittain hätävalheita milloin millekin asialle. Pitäisi päättää, yritänkö vakuutella kaiken menevän täydellisesti, vai romautanko äitini niskaan kasan uutisia miksi, että opiskeluni ovat toistaiseksi jäissä, samoin työnhaku. Etten oikeastaan tee mitään, ellei herra H raahaa minua niskasta paikkoihin. Etten edelleenkään osaa olla aikuinen ihminen edes sitä vertaa, että osaisin huolehtia uni- ja ravitsemustilani kuntoon. Että alkoholinkulutukseni on puolijuopon luokkaa ja että tupakoinnin vähentäminen tarkoittaa alle askin kulutusta päivässä. Että on turha riemuita siitä, että edes toinen tyttäristä on terve ja järkevä nuori nainen.

Luultavasti siis höpötän jotain olematonta pääaineen vaihdosta ja vähän rennommasta jaksosta.

Olisi varmaan pitänyt selvittää, puhunko muiden kuullen miehistä puhuttaessa ex-aviomiehestäni vai nykyisestä avokista. Voi tulla jänniä sekaannuksia.

Haluaisin jäädä kotiin, mutten usko pysyväni joulun yli järjissäni täällä yksinäni.

Kaiken lisäksi tunnen suunnatonta huonommuutta siitä, etten keksinyt herra H:lle yhtään hyvää lahjaa, enkä edes oikein löytänyt mitään sen pyytämistäkään.

Ensi vuonna en vietä joulua.

Lisäksi haluaisin puhua herra A:n kanssa muutamia asioita selviksi, mutta yhteys on luultavasti lopullisesti katkennut. Edelleenkin vähän vaikea käsittää, miten ihminen, joka oli kolme vuotta tärkein tuntemistani, on yhtäkkiä vain nimi kaikenlaisissa virallisissa papereissa, jotka nekin ovat muuttuneet tarpeettomiksi.

Niin ja tietysti oman nimeni jälkimmäinen osa. Keksikää minulle uusi sukunimi, paras ehdotus palkitaan?