Olen ollut nyt neljä viikkoa ns. sinkku. Vietän siis villiä parikymppisen vapaan naisen elämää, johon sisältyvät mm. tarjouskahvipakettien vertailu mummojen kanssa kaupassa aamuseitsemältä, kaiken maailman baarien kiertäminen mahdollisimman kaukaa, rusakoiden bongailu parvekkeelta ja hehkuttaminen aamuyöstä irkkiin, kun on saanut fysiikan mittauksista kirjallisuusarvoihin täsmäävän tuloksen.

Hetkittäin mietin, olenko ihan normaali. Kiljuessani ikkunan takana sirkuttavalle talitiaiselle, että "Ole sinäkin homo välillä minuutti hiljaa", sitä ei tarvitse edes miettiä. Että osaa muuten olla rasittavan kuuloinen lintu.

Olo tuntuu jokseenkin huijatulta. Missä ovat loputtomat jossain trendikkäässä kahvilassa vietetyt tunnit parhaiden tyttökavereiden kanssa juorruillen? Missä ovat villit "Hei nythän mä olen sinkku, voin tehdä hiukselleni mitä tahansa!" -ideat? Missä ovat krapulaiset sunnuntaiaamut, joina herää eri osoitteesta kuin on alunperin illalla aikonut, jalat rakoilla liiasta tanssimisesta huonoissa kengissä? Missä ovat shoppailemassa vietetyt lauantait?

Ai niin, minähän en tosiaan ole kahvilassa istuskelevaa tyyppiä, juon kahvinikin irvistellen ja vain siksi, että se sisältää kofeiinia. Eikä niitä
tyttökavereitakaan liiaksi ole. En keksi mitä voisin tehdä hiuksilleni kotioloissa. Kokeilla jotain toista kirkkaanpunaisen sävyä vaihteeksi? Ajaa kaljuksi ja muistaa, että minulla on ruma kallo? Joo... Ei? Krapulaa varten pitäisi varmaan mennä baariin, mutta hittoako minä siellä ilman kavereita? Paitsi iskisin niitä miehiä, mikä taas kuulostaa toimintana likimain yhtä houkuttelevalta kuin hirteen meneminen tai kuolleiden mäyrien hävittäminen tiskialtaasta. Enkä edes pidä tanssimisesta. Shoppailu... No joo. Olisi kivaa jos olisi rahaa tai kiinnostusta hankkia mitään maallista omaisuutta ja senkin toimitan mielummin vaikka tiistaiaamuna. Miksei kukaan varoittanut?

Noh. Ainakin voin nukkua ihan koska haluan ja juuri niin paljon tai vähän kuin huvittaa. Ja täyttää 80-senttiä leveän patjani juuri niin monella keskeneräisellä kirjalla, ruutupaperilla, jonka kulmaan on laskettu jotain ja elektroniikkatavaralla kuin haluan.

Ja rupesinhan minä taas tavallaan opiskelemaankin. Se on kai positiivinen asia siinä, ettei kaikki aika mene miesten kanssa säätäessä. Viime yönä opin, että kihtiin liittyvän kivun alkaessa on asetettava musta elävä sähkörausku jalkojen alle. Ja että Otto von Guericke oli eläessään tehnyt ruumiillista työtä ja omisti paksunahkaiset kourat, joilla sähkökokeita oli helppo tehdä.

Lisäksi kirjoittelen työselostuksiini täysin irrelevantteja johdantoja, jotka menevät kutakuinkin polkua: "...sukuunhan ei tunnetusti ollut syntynyt yhtään naispuolista jäsentä vuoden 1023 jälkeen, eikä myöskään puolisoita sukupuussa ilmene. Pidetään mahdollisena, että epäonnisten alkemististen kokeiden jälkeen Joliotit olivat kykeneväisiä ns. itsesiitokseen. Tästä syystä Frédéricin avioliitto Irenen kanssa herättikin suurta hämmennystä. Olivatko vuosisataiset perinteet tulleet lopultakin tiensä päähän? Kysymykseen vastaamme luvussa 7."

Kyllä tää tästä, eikös juu?