Syyllinen

Viimeiset pari päivää ovat olleet taas hieman... vauhdikkaita? Olen jättänyt miehen pariin kertaan ääneen ja vielä useammin mielessäni, vetänyt kaiken jo samassa lauseessa takaisin; vihannut, koska rakastan; rakastanut, koska vihaan; vajonnut surkeuteen, koska ihmiset, joita olen kieltänyt puuttamasta asioihini, eivät ole kiinnostuneita minun tekemisistäni; rypenyt itsesäälissä ja ollut seuraavassa hetkessä itse Maailman Kuningatar. Jospa nyt lakkaisin pitämästä tätä yhden hengen sirkusta, ja olisin taas hetken normaali ja rauhallinen.

Olenko liian itsekäs vai liian empaattinen, kun en kestä läheisten ihmisten sairasteluja? Heti jos toinen niiskuttaa vähänkin, minusta tulee perseeseen ammuttu karhu, joka samalla kaataa sairastuneen niskaan kaiken maailman pahuuden. Taisin toissayönäkin syyttää herra A:ta mm. siitä, että mustia vietiin Afrikasta plantaasiorjiksi Amerikkaan. Haluaisin todellakin tietää, mihin sekin ajatus liittyi. Joskus olisi kiva olla vähän vähemmän nainen.

Syytän tästä kaikesta sitä, ettei minulla ole stressiä lievittävää kotieläintä. En ole koskaan odottanut koirien näkemistäkään näin paljon. Kissa- ja koiralahjoituksia otetaan vastaan.