Nyt se sitten taas iski.

Asunnossa kaikki muistuttaa tekemättömistä asioista, tiskaamattomista tiskeistä, kaupassakäymättömyydestä ja maksamattomista laskuista (Kyllä minulla rahaa olisi, kai, mutta en jaksa etsiä niitä laskuja).

Ulos en halua mennä. Pukeutumisessa ja hiusten selvittämisessä olisi liikaa vaivaa. Kaiken lisäksi siellä on ihmisiä, joita en haluaisi tavata yhtäkään. Varsinkin koululle meneminen on mahdoton ajatus.

En haluaisi syödä, eikä oikein ole nälkäkään, mutta tiedän, että se vähän helpottaisi oloa. Jos sen osaisi tehdä sillä tavalla normaalisti ja rauhallisesti, eikä pakkomielteisen vimmalla ja vihalla. Nukkua voi kyllä mitä kummallisimpiin aikoihin omituisissa paikoissa, mutta ihan turha yrittää samaa yöllä niin, että heräisi kahdeksan tunnin päästä sopivaan aikaan.

Näinä päivinä toivoisi, että olisi olemassa joku herra Isoherra, jolla olisi näppinsä pelissä tässäkin jutussa. Se sentään voisi jossain vaiheessa kyllästyä leikkimään minulla. Omassa päässä olevaa vikaa on vaikea myöntää ja vielä vaikeampaa korjata.

Kaiken lisäksi pitäisi puhua eräästä asiasta (Voiko sen tätä epätarkemmin vielä ilmaista?) edes jonkun kanssa, mutta en koskaan löydä sopivaa aikaa, paikkaa, enkä ihmistä. Vähemmästäkin hautomisesta menee pää sekaisin.