Lakua

Niinhän siinä jälleen kerran kävi. Istuin bussissa Keskustorin ohi ja havaitsin, että siellä olisi kerrankin jotakin myynnissäkin (mikä ihmeen tori se sellainen on, mistä vain kävellään läpi, eikä saa edes karjalanpiirakoita), ja päätin paluumatkalla pistäytyä, ihan vaan kattelemassa.

Tietäähän sen. Alle minuutin tarkka vainuni johdatti minut juustomaistiaisten kautta karkkikojulle. "Otan vaan kolme." "Mitäs sorttia?" "Pistä vaikka lakritsa, mansikka ja omena." "Onko nyt ihan varma, ettet ota seitsemää? Se ei olis kuin kaksi euroa lisää." "No joo. Tässähän taas menee ensi viikon ruokarahat, mutta kyllähän sitä pelkällä metrilakulla aika pitkälle pärjää." Ja niinpä marssin torilta onnellisena kourassani enemmän lakua kuin yhden ihmisen on terveellistä viikossakaan syödä.

Tässä sitten vain odotellaan sitä kaameaa tunnetta, joka seuraa siitä, kun tajuaa syöneensä kaikki seitsemän kerralla. Onneksi en ole vielä kasvanut niin pitkäksi, että ulottuisin tuolilla seistenkään samoihin korkeuksiin kuin virallinen karkinkätkijäni.