Mykkiä

Ensimmäinen iltapäivä oli jokseenkin ahdistavaa. Samaan fuksiryhmään ei sattunut ketään tuttua (ei sillä, että mahdollisuuksia olisikaan kahta enempää ollut, enkä niiden kanssa ainakaan olisi halunnut samaan), eikä ketään, jolla hermostuessaan olisi pakonomainen tarve alkaa höpöttää kenen tahansa kanssa. Paitsi tietenkin minä. Eikä sellaisessa painostavassa hiljaisuudessa viitsi yksikseenkään mumista kovin paljoa, ja minun äänivarani eivät riitä koko joukon viihdyttämiseen.

Kaiken lisäksi tulin aloitusluennolle myöhässä ja jouduin seisomaan tunnin ovensuussa. Oletettavasti siellä ei kuitenkaan sanottu mitään tärkeää, koska seinälle oli heijastettu luusta tehdyn nuolen kuva.

Voisi mennä kokeilemaan, josko joku olisi oppinut puhumaan tässä parin edellisen tunnin aikana.