Uusi asunto alkaa tuntua lähes kotoisalta. Vielä kun jaksaisi tehdä muuton loppuun jonakin kauniina päivänä. Kuu on iso punainen pallo ja parvekkeen alta menee poliisiauto melkein joka yö.

Minulla pettäjän, lähtijän ja luovuttajan ominaisuudessa ei kai olisi paljoakaan varaa valittaa tilanteesta. Silti olisi kiva, jos joku välillä kysyisi, miltä minusta nyt tuntuu, eikä aina vain sitä, miten herra A muuttoni otti. Varmasti tämä on minulle helpompaa ja vaikka mitä, mutta...

Minäkin tunnen itseni petetyksi. Sen seurassa huomaan jatkuvasti kyseleväni äänettömästi: "Miksi et tehnyt minua onnelliseksi, vaikka lupasit? Mikset enää saanut minua rakastumaan joka päivä uudelleen niin, ettei millään muulla ole väliä? Miksi muutit minut ihmiseksi, joka en halua olla? Miksi et tehnyt asunnostamme Kotia, vaan vain välivaraston kahdelle onnettomalle? Miksi et pitänyt minusta tarpeeksi huolta? Miksi annoit minun hukata naurun? Miksi et saanut minua koskaan hyväksymään itseäni sellaisena kuin olen? Miksi löit juuri kun olin päättänyt luottaa sinuun enemmän kuin keneenkään muuhun koskaan? Miksi osoittauduit inhimilliseksi olennoksi, jolla on omat vikansa? Miksi et lukenut ajatuksiani? Miksi annoit minun tuntea, etten pysty tekemään sinua onnelliseksi? Miksi miksi miksi me ei voitu olla onnellisia?"

Ehkä yhdeltä ihmiseltä ei voi odottaa ihmettä, jos itse on vastentahtoinen ja peloissaan. Minun olisi pitänyt unohtaa enemmän ja yrittää paljon lisää.