Perjantai-iltana kanssaihmisteni ollessa huomattavasti minua enemmän humalassa punnitsin hetkellisesti mahdollisuutta, että lähtisin seuraavana päivänä Helsinkiin, ihan vaan silleen huvikseen katselemaan, mitä tapahtuisi.
Lauantaina kotiuduin puolenpäivän kieppeillä jatkojenjatkojenjatkoilta ja yhtäkkiä eilisen päivän idea alkoi kuulostaa suorastaan loistavalta. "Nytpä onkin niin kaamea olo, että taidan lähteä etsimään itseäni jostain pk-seudulta!" Pakkasinpa siis passini ja hammasharjani normaalien baaritavaroiden sekaan ja hyppäsin junaan.
Junan saavuttua asemalle ryntäsin ensimmäiseksi paikalliseen H&M:n liikkeeseen ostamaan sukkia ja alusvaatteita. Tunsin oloni hetkellisesti hieman kiusaantuneeksi krapulaisen
Joonaksen yrittäessä epätoivoisesti katsella muualle, kun kiersin ympyrää etsien mustia pitsialushousuja kokoa pieni noin sadanmiljoonan jouluostostelijan seassa. Yritin vielä toimitusta nopeuttaakseni ohitella jonossa, mutta jäin kiinni. Yhyy.
Toimituksen jälkeen suuntasimme kohti
Hurtsiksen, joka jostain täysin tuntemattomattomasta syystä päästi minutkin sohvalleen loisimaan, vaikka kokemus oli ehkä jo osoittanut, että tamperepakolaisista pääse kulumallakaan eroon, asujaimistoa. Tässä vaiheessa päässäni kävi hetkellisesti lähes selkeä ajatus: "Öh. Olikohan tää nyt hyvä idea?"
Siinä sitten keräilimme itseämme hetkisen ja päätimme Joonaksen lähteä ihan vaan muutamalle vähän katselemaan ympärillemme, kun minäkin niin harvoin sielläpäin käyn. Muutaman mutkan kautta päädyimme karaokebaariin, jossa olimme
Sedistä lukuunottamatta ehkä ainoat ei-eteläpohjalaiset olennot. Ensimmäisellä kohtaamisella Sedis suuteli minua poskelle, toisella polvistui eteeni, kolmannella selitti Joonakselle jotain kryptistä ("Avain kaikkeen löytyy tuosta nymfitarinastasi.") ja viittoi minuun päin. Tämä selvä.
Vaihdoimme baaria, Joonas alkoi vainoharhaisesti kuvitella, että kaikki pitävät häntä pedofiilinä, minä kerroin pitäneeni lapsena kuollutta jänistä lemmikkinä, ja palatessani ravitsemusliikkeen saniteettitiloista Joonas seisoi hämmentyneenä tuijottaen pöydällistä lasinsiruja ja höpisten itsestäänräjähtelevistä tuopeista. Emme löytäneet luotia, joten selitys oli uskottava. Aloin, ehkä syystä, epäillä, että ilta oli saattanut lähteä kevyesti lapasesta.
Sunnuntaiaamuna päätimme käydä Liisankadun K-Extrassa, koska "Se on niinku ihan eri asia käydä tossa kuin Siwassa, kun tällä paikalla on _merkitystä_!". Epäilin potevani jälleen krapulaa. Hurdikka lähetti meidät lounaalle
Marinadin,
Junakohtauksen,
Ilkan,
Turistin ja
Visukintun kanssa korvaamaan itseään. Emme olleet juurikaan näköisiä, emmekä puhuneet läheskään yhtä paljon, mutta joimme senkin edestä. Olimme kunniallisesti poistumassa ajoissa tuijottamaan televisiota, kun Marinadi huikkasi tuuletusparvekkeelta, että lähdetään sunnuntaikaraokeen.
Kolmannen tuopion ja toisen laulukierroksen jälkeen totesimme lähestulkoon yksissä tuumin, että emmehän me mitään elokuvaa näe, juokaamme siis lisää. Poistuimme seurueesta Rock'n'Roll-baariin, joka ei ollut yhtään hämyinen ja jossa soi iskelmäradion joululaulukimara. Televisiosta näytettiin kiinalaista(?) elokuvaa, jossa joku Wing Chung poltti jonkun munat, joillain oli omituisia fetissejä tofua kohtaan ja jossa yksikään repliikki ei tuntunut liittyvän edelliseen. "Tulkaa esiin himohameet! Ooh! Soijamaitoa! Mutta näin rintasi, eivätkä ne olleet miehen jalat!" Vaihdoimme paikkaa.
Seuraavassa Joonaksen niskaan putosi enkeli, joka näytti alkoholisoituneelta ja kutistetulta versiolta
Peter Gallagherista. Kommunikoimme pitkähkön aikaa sanomalla pelkästään "Wuh!" ja "Bää?" ja siirryimme hämärään luolaan, jossa useat halusivat halailla minua ja intuition maailmanmestari kutsui minua Peppi Pitkätossuksi. Joonas ja tämä kyseinen henkilö tanssivat. Emme tienneet elämän tarkoitusta, emmekä, kauniisti sanottuna, paljoa vittuakaan mistään, mutta jossain vaiheessa päätin ilmoittaa kovalla äänellä (tämä on minulta harvinaista), että minä EN masturboi kuolleilla oravilla. Lausunto oli sinällään oikea, vaikkakin epäilen, että useimpien ihmisten kohdalla sitä pidettäisiin itsestäänselvyytenä. Poistuessamme kahden hengen seurueemme pitempi osapuoli esitti muutaman tahdin Tadzikistanin kansallislaulua niin, että Kallio raikasi.
Tässä vaiheessa tapahtui jotain kummallista Oslon pormestarin, muutaman avaruusolennon ja kolmen pienen vaaleanpunaisen elefantin kanssa. Aloin olla melkoisen filosofisessa mielentilassa. "Mun mielestä on niinku tosi hienoa, että sä osaat kävellä!" Pian olimme jälleen edellisiltaisessa karaokebaarissa, jossa pöytäämme notkahti mies, joka oli menettänyt puhekykynsä, tai ainakin ymmärrettävän osuuden siitä, soitti näkymätöntä viulua ja näytti bloggaajalta. Aloimme epäillä keräävämme ympärillemme pelkkiä friikkejä.
Yritin kiivetä varsapatsaan päälle, mutta se piru oli jäätynyt ja putosin. Ihme kyllä mikään ei murtunut. Aamukuuden kieppeillä pohdimme Ressu-pyjamaisen Ronaldinhoa leikkivän lammaskoiran kanssa pihalla tupakoidessamme, että olemmekohan hieman säälittäviä.
Seuraavana päivänä emme ehtineet Korkeasaareen tuijottamaan kameleita ja muita krapulaeläimiä, koska joku oli onnistunut lukemaan touko-elokuun maanantai-perjantaina, ja paikka oli menossa kiinni aivan liian aikaisin, mutta sen sijaan luimme iäkästä kuvateosta nisäkkäistä nojatuoleissa maaten. Kaljurotta kuvasi parhaiten olotilaa sillä hetkellä.
Lopulta, vastoin kaikkia odotuksia, sain itseni raahattua junaan kohti Tamperetta. Konduktööri ei tiennyt, minne juna oli menossa. Tampereella oli satanut lunta. En ole aivan varma olenko tässä.
Itseäni en löytänyt, mutta sen verran viisaampi olen, että tiedän persoonani on jonkinlainen sekoitus nymfiä, lammasta, perhosta, japanilaista, neiti Pitkätossua, vähämielisesti hymyilevää lasta, myrkyttäjää, nekrofiiliä ja herra ties mitä. Taisinpa julistaa itseni pyhimykseksikin jossain vaiheessa.
Keskiviikon paikkeilla ryhdistäydyn.
En juo enää koskaan glögiä.
Kiitos ja anteeksi.
