Lady Rosetta

2007-06-04T02:18:00.000+03:00

Olen lopultakin liittynyt ahkeraan kesätyöllistettyyn kansanosaan. Vaikka työstä ei maksettaisi palkkaa, olisi se silti merkittävä taloudellinen apu, sillä en a) voi koskaan lähteä perjantaina baariin, koska sieltä pitäisi mennä suoraan töihin b) voi lähteä lauantaina baariin, koska olen kuolemanväsynyt c) tarvitse salikorttia. Työnkuva sisältää lähinnä raskaiden asioiden nostelemista korkealta. Olen siis juuri optimaalinen henkilö tähän.

Onneksi pääsen sentään hyödyntämään matemaattista lahjakkuuttani esimerkiksi viiden kertotaulun muodossa. Viisi pullaa, kymmenen pullaa, 15 pullaa, 25 pullaa. Näen unia pikkuleivistä. Joka paikkaan sattuu. Kädet ovat täynnä paperihaavoja. Vatsa huutaa armoa jo työmatkalla kuudennen kahvikupin ja kahdeksannen tupakan jälkeen. Edes kinuskileivoksia ei tee enää mieli. Vuorokausirytmi on enemmän perseellään kuin saatoin ikinä kuvitella. Tässä tapauksessa se on jo saavutus. Pikemminkin kaksi ja puoli-vuorokausirytmi.

Oikeasti siellä on ollut aika kivaa ja jollain ihmeen kaupalla olen saanut itseni revittyä paikallekin silloin viideltä tai kuudelta ilman mitään megaluokan kohtauksia. Kuukauden päästä tuskin on enää ihan jokainen lihaskaan kipeä ja rupean näkemään unia, joissa ei ole kermavaahtoa. Ja pääsee brassailemaan, että on töissä paikassa, jossa on suklaavesiputous.

2007-05-29T14:22:00.000+03:00

Ensinnäkin: Vitun terveysfasistit.

Mistä voi hakea korvauksia, jos saa keuhkokuumeen ulkotupakoinnin takia? Tai jos juo itsensä kaatokänniin, koska käsillä ei ole muutakaan tekemistä ja päätyy tekemään tyhmyyksiä? Entäs sellaiset tapaukset, joissa toinen on sanonut viettävänsä rauhaisan koti-illan ja päätynytkin baariin? Voi valehdella silmät ja korvat täyteen tuosta noin vaan. Reilua. Enkä minä halua mennä kapakkaan, jossa haisee samalta kuin pitkänmatkan linja-autossa. Uah.

Hyvähän se on kysellä mielipiteitä niiltä kahdeltakymmeneltä Suomen tupakoitsemattomalta baarityöntekijältä. Tai keski-ikäistyneiltä perheellisiltä. "Joo, kyllä me varmaan käytäis baarissa 100 prosenttia enemmän kuin tähän mennessä. Toisenkin kerran kymmeneen vuoteen! Ehkä. Jos nyt viitsitään. Ei kyllä taida ehtiä."

Lopetan juomisen.

2007-05-17T18:39:00.000+03:00

Eilen Joulupukin oloinen ja kuuloinen, muttei näköinen, pullantuoksuinen setäihminen ilmeisesti antoi minulle töitä. Luulisin niin. En osannut sanoa edes nimeäni oikein. Eikä kukaan, tälläkään kertaa, vilkaissutkaan sitä paperinivaskaa, johon on koottu tähän astiset saavutukset elämässäni. Opinnoista ja työkokemuksesta on siis luultavasti lähinnä haittaa työnsaannissa.

Jos kaksi ihmistä kättelee esittäytyäkseen, kumman pitää sanoa nimensä ensin? Päädyn aina sanomaan sen yhtä aikaa toisen kanssa tai sitten syntyy vaivaantunut hiljaisuus, jonka jälkeen jälleen sanotaan nimet samanaikaisesti. Hankalaa.

Iltapäivällä pyöriskelin herra H:n asunnolla, kunnes olisi pitänyt lähteä tapaamaan kyseistä henkilöä. Tietysti äitini soitti juuri sillä hetkellä ja kinasimme kymmenen minuuttia siitä, miksi pitää mennä ulos tapaamaan joku, joka asuu siellä, missä itse on. Lopulta se alkoi minustakin kuulostaa omituiselta.

Ensimmäisessä baarissa olin hermostunut, toisessa olin vielä hermostuneempi, kolmannessa miekkailimme juomansekoitustikuilla ja saimme pöytäämme pakollisen juopon höpöttäjän. Neljännessä kävimme sormileikkityylisesti läpi suunnilleen kaiken mitä meille on tapahtunut, olisi voinut tapahtua tai jäi tapahtumatta, lopulta laajentuen suunnilleen siihen, miten kaikki maailman ihmiset voitaisiin tehdä onnellisiksi. Emme kuitenkaan tulleet hullua hurskaammiksi itse. Sääli.

Noh. Pää tuli ainakin kipeäksi. Ja etusormi.

2007-05-10T12:03:00.000+03:00

Olen ollut nyt neljä viikkoa ns. sinkku. Vietän siis villiä parikymppisen vapaan naisen elämää, johon sisältyvät mm. tarjouskahvipakettien vertailu mummojen kanssa kaupassa aamuseitsemältä, kaiken maailman baarien kiertäminen mahdollisimman kaukaa, rusakoiden bongailu parvekkeelta ja hehkuttaminen aamuyöstä irkkiin, kun on saanut fysiikan mittauksista kirjallisuusarvoihin täsmäävän tuloksen.

Hetkittäin mietin, olenko ihan normaali. Kiljuessani ikkunan takana sirkuttavalle talitiaiselle, että "Ole sinäkin homo välillä minuutti hiljaa", sitä ei tarvitse edes miettiä. Että osaa muuten olla rasittavan kuuloinen lintu.

Olo tuntuu jokseenkin huijatulta. Missä ovat loputtomat jossain trendikkäässä kahvilassa vietetyt tunnit parhaiden tyttökavereiden kanssa juorruillen? Missä ovat villit "Hei nythän mä olen sinkku, voin tehdä hiukselleni mitä tahansa!" -ideat? Missä ovat krapulaiset sunnuntaiaamut, joina herää eri osoitteesta kuin on alunperin illalla aikonut, jalat rakoilla liiasta tanssimisesta huonoissa kengissä? Missä ovat shoppailemassa vietetyt lauantait?

Ai niin, minähän en tosiaan ole kahvilassa istuskelevaa tyyppiä, juon kahvinikin irvistellen ja vain siksi, että se sisältää kofeiinia. Eikä niitä
tyttökavereitakaan liiaksi ole. En keksi mitä voisin tehdä hiuksilleni kotioloissa. Kokeilla jotain toista kirkkaanpunaisen sävyä vaihteeksi? Ajaa kaljuksi ja muistaa, että minulla on ruma kallo? Joo... Ei? Krapulaa varten pitäisi varmaan mennä baariin, mutta hittoako minä siellä ilman kavereita? Paitsi iskisin niitä miehiä, mikä taas kuulostaa toimintana likimain yhtä houkuttelevalta kuin hirteen meneminen tai kuolleiden mäyrien hävittäminen tiskialtaasta. Enkä edes pidä tanssimisesta. Shoppailu... No joo. Olisi kivaa jos olisi rahaa tai kiinnostusta hankkia mitään maallista omaisuutta ja senkin toimitan mielummin vaikka tiistaiaamuna. Miksei kukaan varoittanut?

Noh. Ainakin voin nukkua ihan koska haluan ja juuri niin paljon tai vähän kuin huvittaa. Ja täyttää 80-senttiä leveän patjani juuri niin monella keskeneräisellä kirjalla, ruutupaperilla, jonka kulmaan on laskettu jotain ja elektroniikkatavaralla kuin haluan.

Ja rupesinhan minä taas tavallaan opiskelemaankin. Se on kai positiivinen asia siinä, ettei kaikki aika mene miesten kanssa säätäessä. Viime yönä opin, että kihtiin liittyvän kivun alkaessa on asetettava musta elävä sähkörausku jalkojen alle. Ja että Otto von Guericke oli eläessään tehnyt ruumiillista työtä ja omisti paksunahkaiset kourat, joilla sähkökokeita oli helppo tehdä.

Lisäksi kirjoittelen työselostuksiini täysin irrelevantteja johdantoja, jotka menevät kutakuinkin polkua: "...sukuunhan ei tunnetusti ollut syntynyt yhtään naispuolista jäsentä vuoden 1023 jälkeen, eikä myöskään puolisoita sukupuussa ilmene. Pidetään mahdollisena, että epäonnisten alkemististen kokeiden jälkeen Joliotit olivat kykeneväisiä ns. itsesiitokseen. Tästä syystä Frédéricin avioliitto Irenen kanssa herättikin suurta hämmennystä. Olivatko vuosisataiset perinteet tulleet lopultakin tiensä päähän? Kysymykseen vastaamme luvussa 7."

Kyllä tää tästä, eikös juu?

2007-02-16T01:29:00.000+02:00

Mitä ihmiselle tapahtuu, kun siltä varoittamatta viedään internet-yhteys (ainakin) viikoksi?

1. päivänä pakenin paikalta paniikinomaisesti heti, kun tilanne alkoi valjeta. Soittelin epätoivoissani Joonakselle: "Eiks sun kone siis oikeesti oo missään kiinni?" ja ylipäätään puoli maailmaa: "Oisko sulla ylimäärästä sellasta ja tällasta?" Matkalla kaverin luota (irkkaamasta) kiersin koulun kautta (irkkaamaan vähän lisää).

2. päivä meni ihan hyvin, kunhan vain muistin vakuutella itselleni viiden minuutin välein, että kyllä tää maanantaina tästä. Jossain vaiheessa istuin lattialla kynttilänvalossa pimputtelemassa 80-luvun hittejä syntikalla. Sain kutsun bileisiin, mutta meinasin vajota synkkyyteen huomatessani, etten voikaan googlettaa taksin numeroa tai päämääräni osoitetta. Lopulta en kuitenkaan edes rynninyt tupareissa koneelle, vaikka en tuntenut juuri ketään. Kiitettävää tahdonlujuutta.

3. päivänä loisin taas muiden kämpissä ja koululla ja laskin minuutteja maanantaihin.

4. päivän aamuna olin jo menettänyt elämänhaluni. Lopulta sain tehtyä käytännössä turhan reissun opiskelija-asuntosäätiön toimistoon, jonka jälkeen aloin soitella vartin välein verkonvanhimmalle. Ja sitten kun puhuin hetken äitini kanssa puhelimessa, se oli juuri ehtinyt kotiutua ja olla taas menossa johonkin. Kiroilin niin saatanasti.

5. heräsin kuudelta aamulla laskeakseni sekunteja puoli kymmeneen, jolloin kaiken piti alkaa toimia. En aivan ruvennut itkemään verkonvanhimman eteisessä, kun se totesi, ettei löytänyt adsl-boksiamme. Lähdin vanhalle asunnolle "pesemään pyykkiä" eli hyödyntämään nettiyhteyttä. Palatessani se helkkarin kapine oli tullut, mutta eihän mikään tietenkään vieläkään toiminut. Vedin kännit yksin huoneessani, että saisin edes unta.

6. päivänä päätin lopettaa koulun, elämisen ja kaikkea muuta sellaista turhaa. Sain viestin, että kaikki kusee, ehkä huomenna toimii. Puhuin taas puhelimessa äitini kanssa sellaisella "Tikusta asiaa" -tyylillä. Kuulostin kuulemma siltä, että menen minä hetkenä hyvänsä päättämään päiväni ja sain kutsun tulla kotiin lievittämään vieroitusoireita. Luin Hervannan sanomat kannesta kanteen. Illalla sain revittyä itseni koululle, avauduin huomattavan ponnekkaasti lähinnä kaikista maailman epäkohdista ensimmäiselle etäisestikään tutun näköiselle vastaantulijalle ja istuin puoli tuntia koulun koneella todeten, ettei siinä ole sitä samaa fiilistä kuin omassa.

7. päivänä odotin. Odotin, odotin, odotin. Kuuntelin jokaista rappukäytävän risahdusta siltä varalta, että se helkkarin vv tulisi oveni taakse. Sen sijaan tuli joku saarnaaja, jonka toivotin ystävällisesti vittuun. Postiluukusta sujautetun "Saatana tulee maan päälle" -esitteen hyötykäytin sen pirun nettiboksin peittämiseen. Vaeltelin pitkin asuntoa kuin mikäkin haamu ja lopulta soitin surkeana herra H:lle, että saanko tulla taas kylään, voin vaikka imuroida vastineeksi vapaasta netinkäytöstä.

En enää ikinä muuta tasan mihinkään.

2007-01-21T19:33:00.000+02:00

Edellisestä kirjoituksesta yli kuukausi. Ehkä nyt voi taas tehdä pikayhteenvedon.

Jouluna olin kotona. Aatonaattona vedin Joonaksen kanssa kiitettävät perskännit, enkä sitten päässyt aattona mihinkään. Illan seurauksena koneeltani löytyi viikkoja myöhemmin "porno" -niminen kansio, jossa oli kuvia pienistä muovieläimistä.

Uudenvuodenaatonaattona olin jossain valmistujaisissa, joista jatkettiin Ilvekseen, jossa joku päätti kaataa viinansa ja itsensä päälleni. Tästä oli seurauksena kolme tuntia kestänyt pahoitteluryöppy, tarjottuja juomia ja noin tuhatviisisataa "Ooksä nyt ihan varmasti kunnossa?" -kysymystä. Olin aika hämmentynyt, koska normaalioloissa vastaavasta seuraa korkeintaan "Sori. Mä käyn hakeen sulle uuden." olettaen, että minun juomani on kaatuneiden mukana. Pitäisiköhän vaihtaa tuttavapiiriä? (Tai sitten päästä eroon taipumuksesta olla aina alla, kun joku päättää menettää tasapainonsa.)

Uudenvuodenaattona kävin ostamassa Ratinan Shelliltä hammasharjan. En tiedä miksi. Olin selvinpäin.

Ostin itselleni sikahintaisen kannettavan, koska se oli kiva. Oli tähän varmaan joku järkiperustelukin, mutten sitä enää muista. No joka tapauksessa Pilkku on kiva ja bloggaan sängystä ensimmäistä kertaa elämässäni.

Olen ollut melko tipattomalla tammikuulla. Ainoastaan yhdet kännit 21. päivään mennessä on mielestäni aikamoinen saavutus.

Tietääkö joku, miksi tämä sanoo aina "Naks!" satunnaisesti ilman mitään järjellistä selitystä, vaikka kaikkien mahdollisten äänien pitäisi olla poissa päältä?

Saimme kolmion Hervannasta. Hävisin kivi-paperi-saksissa niukasti juuri, kun olin ehdottamassa kolmen kierroksen turnausta, ja sain sen makuuhuoneen, joka alittaa koossaan keittiön kaapinkin. Pitänee opetella nukkumaan seisaaltaan. Toisaalta Joonas on sen verran isompi, että ehkä on ihan oikeutettua, että se mahtuu melkein kääntymään huoneessaan (oletetaan siis, että huone pysyy täysin tyhjänä, eikä sinne tuoda esim. sänkyä). Voisin kyllä sanoa pari valittua sanaa arkkitehdille, tai ainakin vaatia korvauksia mikroautoradasta, maailmanpyörästä ja jääpallokentästä, jotka nyt joudumme yli-isoon olohuoneeseen tilantäytteeksi rakentamaan.

Mutta kyllä tää tästä! Eipä toisaalta ole huonekalujakaan, niin sisustaminen tulee olemaan hetkellisesti varsin öh... modernia. Kunnes siitä tulee taas kotoisan "Tää sohva oli kaverin kaverin mummon serkun bingotutulla vuonna -65!" -tyylistä. Sitten kun olen iso ja rikas... Tiedättehän. Sisustussuunnittelija ja siivooja ja 150 neliötä...

2006-12-19T01:12:00.000+02:00

Perjantai-iltana kanssaihmisteni ollessa huomattavasti minua enemmän humalassa punnitsin hetkellisesti mahdollisuutta, että lähtisin seuraavana päivänä Helsinkiin, ihan vaan silleen huvikseen katselemaan, mitä tapahtuisi.

Lauantaina kotiuduin puolenpäivän kieppeillä jatkojenjatkojenjatkoilta ja yhtäkkiä eilisen päivän idea alkoi kuulostaa suorastaan loistavalta. "Nytpä onkin niin kaamea olo, että taidan lähteä etsimään itseäni jostain pk-seudulta!" Pakkasinpa siis passini ja hammasharjani normaalien baaritavaroiden sekaan ja hyppäsin junaan.

Junan saavuttua asemalle ryntäsin ensimmäiseksi paikalliseen H&M:n liikkeeseen ostamaan sukkia ja alusvaatteita. Tunsin oloni hetkellisesti hieman kiusaantuneeksi krapulaisen Joonaksen yrittäessä epätoivoisesti katsella muualle, kun kiersin ympyrää etsien mustia pitsialushousuja kokoa pieni noin sadanmiljoonan jouluostostelijan seassa. Yritin vielä toimitusta nopeuttaakseni ohitella jonossa, mutta jäin kiinni. Yhyy.

Toimituksen jälkeen suuntasimme kohti Hurtsiksen, joka jostain täysin tuntemattomattomasta syystä päästi minutkin sohvalleen loisimaan, vaikka kokemus oli ehkä jo osoittanut, että tamperepakolaisista pääse kulumallakaan eroon, asujaimistoa. Tässä vaiheessa päässäni kävi hetkellisesti lähes selkeä ajatus: "Öh. Olikohan tää nyt hyvä idea?"

Siinä sitten keräilimme itseämme hetkisen ja päätimme Joonaksen lähteä ihan vaan muutamalle vähän katselemaan ympärillemme, kun minäkin niin harvoin sielläpäin käyn. Muutaman mutkan kautta päädyimme karaokebaariin, jossa olimme Sedistä lukuunottamatta ehkä ainoat ei-eteläpohjalaiset olennot. Ensimmäisellä kohtaamisella Sedis suuteli minua poskelle, toisella polvistui eteeni, kolmannella selitti Joonakselle jotain kryptistä ("Avain kaikkeen löytyy tuosta nymfitarinastasi.") ja viittoi minuun päin. Tämä selvä.

Vaihdoimme baaria, Joonas alkoi vainoharhaisesti kuvitella, että kaikki pitävät häntä pedofiilinä, minä kerroin pitäneeni lapsena kuollutta jänistä lemmikkinä, ja palatessani ravitsemusliikkeen saniteettitiloista Joonas seisoi hämmentyneenä tuijottaen pöydällistä lasinsiruja ja höpisten itsestäänräjähtelevistä tuopeista. Emme löytäneet luotia, joten selitys oli uskottava. Aloin, ehkä syystä, epäillä, että ilta oli saattanut lähteä kevyesti lapasesta.

Sunnuntaiaamuna päätimme käydä Liisankadun K-Extrassa, koska "Se on niinku ihan eri asia käydä tossa kuin Siwassa, kun tällä paikalla on _merkitystä_!". Epäilin potevani jälleen krapulaa. Hurdikka lähetti meidät lounaalle Marinadin, Junakohtauksen, Ilkan, Turistin ja Visukintun kanssa korvaamaan itseään. Emme olleet juurikaan näköisiä, emmekä puhuneet läheskään yhtä paljon, mutta joimme senkin edestä. Olimme kunniallisesti poistumassa ajoissa tuijottamaan televisiota, kun Marinadi huikkasi tuuletusparvekkeelta, että lähdetään sunnuntaikaraokeen.

Kolmannen tuopion ja toisen laulukierroksen jälkeen totesimme lähestulkoon yksissä tuumin, että emmehän me mitään elokuvaa näe, juokaamme siis lisää. Poistuimme seurueesta Rock'n'Roll-baariin, joka ei ollut yhtään hämyinen ja jossa soi iskelmäradion joululaulukimara. Televisiosta näytettiin kiinalaista(?) elokuvaa, jossa joku Wing Chung poltti jonkun munat, joillain oli omituisia fetissejä tofua kohtaan ja jossa yksikään repliikki ei tuntunut liittyvän edelliseen. "Tulkaa esiin himohameet! Ooh! Soijamaitoa! Mutta näin rintasi, eivätkä ne olleet miehen jalat!" Vaihdoimme paikkaa.

Seuraavassa Joonaksen niskaan putosi enkeli, joka näytti alkoholisoituneelta ja kutistetulta versiolta Peter Gallagherista. Kommunikoimme pitkähkön aikaa sanomalla pelkästään "Wuh!" ja "Bää?" ja siirryimme hämärään luolaan, jossa useat halusivat halailla minua ja intuition maailmanmestari kutsui minua Peppi Pitkätossuksi. Joonas ja tämä kyseinen henkilö tanssivat. Emme tienneet elämän tarkoitusta, emmekä, kauniisti sanottuna, paljoa vittuakaan mistään, mutta jossain vaiheessa päätin ilmoittaa kovalla äänellä (tämä on minulta harvinaista), että minä EN masturboi kuolleilla oravilla. Lausunto oli sinällään oikea, vaikkakin epäilen, että useimpien ihmisten kohdalla sitä pidettäisiin itsestäänselvyytenä. Poistuessamme kahden hengen seurueemme pitempi osapuoli esitti muutaman tahdin Tadzikistanin kansallislaulua niin, että Kallio raikasi.

Tässä vaiheessa tapahtui jotain kummallista Oslon pormestarin, muutaman avaruusolennon ja kolmen pienen vaaleanpunaisen elefantin kanssa. Aloin olla melkoisen filosofisessa mielentilassa. "Mun mielestä on niinku tosi hienoa, että sä osaat kävellä!" Pian olimme jälleen edellisiltaisessa karaokebaarissa, jossa pöytäämme notkahti mies, joka oli menettänyt puhekykynsä, tai ainakin ymmärrettävän osuuden siitä, soitti näkymätöntä viulua ja näytti bloggaajalta. Aloimme epäillä keräävämme ympärillemme pelkkiä friikkejä.

Yritin kiivetä varsapatsaan päälle, mutta se piru oli jäätynyt ja putosin. Ihme kyllä mikään ei murtunut. Aamukuuden kieppeillä pohdimme Ressu-pyjamaisen Ronaldinhoa leikkivän lammaskoiran kanssa pihalla tupakoidessamme, että olemmekohan hieman säälittäviä.

Seuraavana päivänä emme ehtineet Korkeasaareen tuijottamaan kameleita ja muita krapulaeläimiä, koska joku oli onnistunut lukemaan touko-elokuun maanantai-perjantaina, ja paikka oli menossa kiinni aivan liian aikaisin, mutta sen sijaan luimme iäkästä kuvateosta nisäkkäistä nojatuoleissa maaten. Kaljurotta kuvasi parhaiten olotilaa sillä hetkellä.

Lopulta, vastoin kaikkia odotuksia, sain itseni raahattua junaan kohti Tamperetta. Konduktööri ei tiennyt, minne juna oli menossa. Tampereella oli satanut lunta. En ole aivan varma olenko tässä.

Itseäni en löytänyt, mutta sen verran viisaampi olen, että tiedän persoonani on jonkinlainen sekoitus nymfiä, lammasta, perhosta, japanilaista, neiti Pitkätossua, vähämielisesti hymyilevää lasta, myrkyttäjää, nekrofiiliä ja herra ties mitä. Taisinpa julistaa itseni pyhimykseksikin jossain vaiheessa.

Keskiviikon paikkeilla ryhdistäydyn.

En juo enää koskaan glögiä.

Kiitos ja anteeksi.

2006-12-18T13:55:00.000+02:00

Äh. Postaan vasta kotoa. Tai jotain.

Minulla on krapula. Katselemme eläinkirjasta kummituseläimiä.

Putosin eilen varsapatsaan päältä.

Kohta lähden kotiin, ryhdistäydyn ja öö... Joo.

Bää?

2006-11-15T09:27:00.000+02:00

Olen ajoittain hieman pihalla.

Viime viikon maanantaina kävelin Koskikeskuksessa suoraan päin sokeaa miestä. "Kattosit vähän etees!" Kyllähän sokeidenkin pitäisi muuttua näkeviksi sellaisina päivinä, kun olen itse huonolla tuulella. Hävetti.

Lauantaiaamuna, kun kävin kaupassa vielä enemmän kuin aavistuksen päihtyneenä, törmäsin saksanopettajaani jossain jugurttihyllyjen paikkeilla. "Guten Morgen!" "Öh... Morgen?" Siinäpä sitten kelailin hetkisen, että kuka ihme puhuis mulle saksaa siihen aikaan aamusta. "Joulupukki! Niinpä tietysti. Joulupukkihan se oli!" Joulupukki?! Mistä ihmeestä se tuli päähän? Voisiko taipumus yhdistää saksalaiset Joulupukkiin johtua rovaniemeläisyydestä?

Ja lisää baarikierrosta. (Miten näitä näin kertyy?)

Ilves Bar & Night

Perjantai oli ensimmäinen kertani Ilveksessä ikinä. Ei se nyt niin kauheaa ollut, kun oli tarpeeksi (=ihan vitun) kännissä. Paitsi että... Tupakkakopit on saatanan keksintö baareissa. Niihin ei voi mennä yksin, tai tulee välittömästi joku yrittämään vääntää keskustelua. Joka kulki joka kerta samalla tavalla. "Onksulla tulta?" "Joo." "Kiitos." "Ole hyvä." "Nää on kyllä perseestä nää kopit." "Juuh." "Huono ilma." "Samanlainen kuin junien tupakkakopeissa." "Mutta on tää varmaan henkilökunnan kannalta hyvä." "Niinh." "Käyksä täällä usein?" "En." "Mikset?" "Ei oo tullut käytyä." "Ootko sä vasta muuttanut Tampereelle sitten?" "En." "Ai." Tässä vaiheessa onneksi joku iso ja pelottava miesseuralaiseni saapui paikalle ja pelkällä tuijotuksella karkoitti yrittäjät.

Ei muuten kannata laihtua. Mitä kevyempi on, sitä lyhyemmät miehet tulevat iskemään. Tietysti jos tykkää 160-senttisistä tapeista, niin mikäs siinä, mutta minuun ne eivät oikein vetoa. Ja naiset ovat edelleen rasittavia selän takana supisijoita. Ensin sihistään pöydässä koko ilta keskenään ja katsellaan arvioivasti ja sitten juuri, kun ovat poistumassa paikalta, esitetään kysymys "Syötkö sä niinku koskaan mitään?" Mitä tuohonkin sitten vastaat? "Kai sitä nyt kuolis, jos ei söis."? "Tämän päivän ruokalistaani kuuluivat mm. seuraavat tuotteet..."? Vai pitäiskö vaan ottaa vastaavien tilanteiden varalle joku suklaalevy baariin mukaan ja mussuttaa sitä mielenosoituksellisesti joka välissä? En tajua. Mitä ihmettä edes tekee tiedolla, että syökö ihminen, jonka nimeäkään ei ole kuullut, koskaan mitään?

2006-11-09T22:55:00.000+02:00

Jalapeno-viipaleet suoraan purkista on aina yhtä huono iltapalaidea. Tulee tuskainen yö.

Jatketaan sitten vaikka baarikierrosta.

Vanha Monttu

Keskustan Hervanta. Karaokessa hetkittäin yllättävää tasoa (hetkittäin ei). Paikka, jossa törmää tuntemattomiin höpöttäjiin, jotka eivät lähde kulumallakaan pois ja jonka vessassa (jossa on ne lukitussysteemit siellä katonrajassa, kääpiö kiittää) voi nähdä oman kaksoisolentonsa 30 vuotta vanhempana. Käsittämätöntä kyllä, Montussa on vietetty uskomattoman monia hetkiä höpisten kaikkea rakastunutta. Se yksi silmälasipäinen kaljupää on nihkeä tyyppi, joka häätää täysi-ikäisen pihalle maanantai-iltapäivästä, koska sillä on "sellaiset paperit". Millaiset, ei selvinnyt koskaan. Tästä jaksan olla katkera. Puutarhuri on hyvää. Ilmanvaihtoa ei ole. Seinällä kuva Tuna Turnerista. Jonkinlainen viimeinen turvapaikka: "Mennään sitten vaikka Monttuun perkele." Usein tulee myöskin lähdettyä pian pois.

2006-11-07T07:37:00.000+02:00

Hain yhteistä asuntoa henkilön kanssa, josta en oikeastaan edes tiennyt koko nimeä. Öh.

Väsyin olemaan kämppiksen ja uusmurrosikäisen pojan äidin risteytys ja halusin ihan vaan seurustella. Haluaisin tietää, oliko tämä helvetin huono idea vai vain huono idea.

Olen ehkä sisäistänyt liian hyvin sen, ettei toista saa yrittää muuttaa. Mutta entä jos se toinen käy ihan tosissaan hermoille? Entäs jos ihan tosissaan haluaa tietää, että koska se aikoo tehdä jotain elintason säilyttämisen eteen? Tai koska siltä loppuu säästöt ja pitää joka tapauksessa etsiä uusi asunto, koska ei ole varaa maksaa vuokraa? Tai koska se aikoo suorittaa asevelvollisuuden? Sittenkö, kun kotona on kolme huutavaa kakaraa ja oikeastaan metsässä rypeminen on viihdyttävää toimintaa siihen verrattuna? Tai koska se aikoo ihan tosissaan valmistua niin, että voisimme vaihtaa paikkakuntaa minun suunnitelmieni mukaan? Tai voisiko se ystävällisesti vaikka käyttää tämän väliajan vaikka siihen, että laihtuisi ne muutamat kilot, joiden jälkeen kuorsaus asettuu siedettävälle tasolle, eikä minun tarvitsisi joka yö jossain vaiheessa kömpiä sohvalle heräiltyäni siihen asti vartin välein?

Sen sijaan en haluaisi tietää, montako kautta jotain tv-sarjaa on tullut katsottua viimeisen kahden viikon aikana tai miten veronpalautuksilla ostetaan tuore pelihärveli, että olisi jotain tekemistä.

Ehkä näitä olisi pitänyt kysyä suoraan henkilöltä itseltään?

Mutta kun nuo ovat asioita, joita ei saa kysyä. Tuollaisten kysymysten jälkeenhän kuuluu virallisten parisuhdesäädösten perusteella paiskoa ovia ja pitää mykkäkoulua.

Ihan varmasti toinen on tehnyt kaikkensa miellyttääkseen minua, mutta kun... Kaikella voi tarkoittaa niin erilaisia asioita.

Oikeastaan olen ihan vitun rikki, enkä jaksaisi enää nousta sängystä, mutta jollain ihmeen kaupalla olen uskotellut itselleni, että minun on pakko olla se, jolla on rohkeutta tehdä päätöksiä.

Nyt voisi hajoilla kaksi tuntia ja neljä minuuttia ja jatkaa superihmisenä oloa sen jälkeen.

2006-11-05T10:26:00.000+02:00

Viime aikoina olen joutunut lukuisia kertoja tilanteeseen, jossa minulta kysytään mielipidettä baareista. "Minne sä haluut mennä?" "Öö... Emmä oikeen tiiä. Johonki." "Sano joku hyvä baari Tampereelta?" "No öö... Emmä oikeen tiiä." "Millanen paikka se ja se baari on?" "No tuota... Nii. Emmä oikeen tiiä." Koska tämä ilmiö alkaa rasittaa itseänikin, päätin ruveta muodostamaan mielipiteitä paikoista. Aloitetaan vaikka tällä viikolla testatuista.

Höyry Pub

Torstai-iltana käytännössä tyhjä, kuten kuulemma aina silloin, kun isolta screeniltä ei tule jotain merkittävää urheilutapahtumaa. Ihan saatanan kylmä. Kahvi jäähtyi kolmessa minuutissa ja viinaa piti juoda lapaset kädessä. Musiikki ihan jees, mutta What a Wonderful World kannattaisi ehkä säästää siihen vaiheeseen, kun asiakkaat halutaan ulos.

Kahvila Valo

Oikeastaan aika kiva paikka, mutta normaalisti siellä tulee käytyä vain kaatokännissä kolmen aikaa yöllä arpomassa, että mennäänkö jatkoille vai eikö mennä. Asiakaskunnassa usein gootteja tai muuten vaan friikin näköisiä ihmisiä, mitä on hauska katsella, jos sopivalle tuulelle sattuu. Tupakointimyönteinen henkilökunta. Savullinen alue järjestyy tuhkakuppia siirtämällä ja askista veloitettiin jostain tuntemattomasta syystä neljä euroa. En pane yhtään pahakseni. Drinkinostajalle ei murjoteta, että voisit säkin vaan juoda hanakaljaa.

Konttori

Liian siisti juomiseen, harvoin tulee otettua toista. Asiakkaina ihmisiä, joiden työvaatetuksena normaalisti puku/jakkupuku, joten joukkoonkuulumattomuuden tunne on aika vahva. Sopii tilanteisiin, joissa leikitään itseään parempaa ja juodaan lasi siideriä.

Soho

No tää menettelee. Syystä tai toisesta täällä tulee istuttua hiljaa paikallaan ja poltettua ketjussa tupakkaa. Minkähän takia ei-häiritsevissä paikoissa tulee käytyä niin harvoin? Bonuksena Salt & Vinegar -sipsit. Paitsi että perjantaina ne loppuivat juuri kun olisin varmistanut itselleni krapulanaposteltavaa. Hmph.

Henry's Pub

Jono, ahdasta, kalliit juomat, ahdasta, uskomaton oksennuksen löyhkä vessatiloissa aina, ahdasta, paskimmat iskurepliikit ikinä, ahdasta, musiikki suoraan ala-asteen diskosta, ahdasta. Miksi tänne pitää mennä? Nooh. Ainakin Henkasta saisi, jos haluaisi, jopa minä. Onko Pelimies pakko soittaa joka ilta vähintään kolmesti? Eikö sitä helvetin narikkaa voisi laajentaa ja tehdä sitten vaikka pakolliseksi? Oikeasti kyllästyttää toimia naulakkona, kun kaverit lähtevät pokaamaan naisia. Tietyssä vaiheessa iltaa musiikki rupea rupeaa kuulostamaan hyvältä, mikä on merkki siitä, että aamulla on karmaiseva krapula ja jonkinasteinen morkkis. Kaikkeen sitä sortuu.

2006-11-02T06:48:00.000+02:00

En sitten päässyt eilen esim. töihin säätilan takia. On se nyt perkele, kun vajaa metri sataa lunta eikä bussit kulje. Tosin enemmän kyllä ärsyttää se, ettei suomalaisilla ole kanttia laittaa koko maata kiinni, jos ilma nyt vaan on ulkonakäyntikelvoton.

Sääoloja uhmaten pääsin kuitekin kotimakkarakurssille. Kaikkea sitä tuleekin kokeiltua. Tästä taidosta tulee tuskin olemaan minulle yhtään enempää hyötyä kuin porkkanakukkienkaiverruskykyisyydestä, mutta onpahan nyt opittu. Porsaansuoli ei oikeastaan ollut kovinkaan ällöttävää ja makkarasta saa myös hyvää. En olisi uskonut.

2006-10-25T10:37:00.000+03:00

Ihmisten käsitys paljastavasta pukeutumisesta osaa välillä olla hämmentävän epälineaarinen. Omistan paidan, jossa sattumalta on sen muotoinen kaula-aukko, että olkapäät jäävät paljaaksi. Mitään, siis yhtään mitään, muuta tämä paita ei paljasta. Ei tissivakoa, ei vatsaa tai edes pientä palaa selkää housujen ja paidan välistä. Ja sitten siitä nimenomaisesta vaatekappaleesta, jonka ostin lähinnä paksuhkon kankaan takia, kuulee jatkuvasti kommentteja sieltä täältä.

"Neidillä on kaunis olkapää!" Öh... Häh? Onko oikea olkapää jotenkin ratkaisevasti kauniimpi kuin vasen? Oliko tää nyt vittuilua? Kuka ihme kiinnittää huomioita toisten ihmisten olkapäihin? Itse olen mieltänyt olkapäät lähinnä kohdaksi, joka nyt sattuu liittämään käsivarret muuhun vartaloon ja on siten jokseenkin tarpeellinen.

"Mikä tohon on sattunut?" Mitättömän pienestä arvesta, jonka huomatakseen täytyy tiirata aika läheltä ja kauan tuota aiemminkin mainittua oikeaa olkapäätä.

"Sun ei pitäis pitää tollasia paitoja." Ahah. Hyvä tietää, voisitko ystävällisesti hieman perustella seuraavalla kerralla, kun satut kävelemään ohitseni täydessä baarissa ja katoamaan samantien.

"Eikö sulle tuu kylmä, kun on noin avara kaula-aukko?" Anteeksi mitä? Muutaman metrin säteellä pyörii parikymmentä nuorta naista, joiden toppeihin on yhteensä käytetty ehkä nenäliinan verran kangasta, mutta noh... Kulkeehan niistä suurimmalla osalla joku naru hartioiden ylitse. Kai se on sitten siveellisen pukeutumisen määritelmä. (Ja tämä sanottiin ihan vakavalla naamalla.)

Kaikkea sitä.

2006-10-21T08:46:00.000+03:00

On muuten raivostuttavaa, jos joka kerta, kun kääntää pään poispäin, joku hengittää sisään sillä tavalla, että on aikomassa sanoa jotain. Muutaman tunnin jälkeen tekisi mieli hakata kyseinen henkilö ja jokunen muukin ihan vaan huvikseen.

Olemme olleet niin kauan poissa Hervannasta, että vietimme keskiviikkona tuntikausia vapaaehtoisesti kuunnellen karaokea. Siis ei samassa tilassa karaoken kanssa, vaan ihan oikeasti kuunnellen. Sairasta. Onneksi sulkemisaika tuli juuri ennen kuin riittävä humalatila oli saavutettu.

Välikoe meni persiilleen ja mulla on krapula.

2006-10-18T10:23:00.000+03:00

Pitkin syksyä on minua on kevyesti ärsyttänyt koulun tietokoneisiin päivitysten yhteydessä ilmaantunut "ominaisuus", joka saa koneen lukkiutumaan sen ollessa käyttämättönä riittävän kauan. Erityisesti tämä aiheuttaa närää perjantai-iltapäivisin, jolloin ihmiset tuntuvat olevan huonomuistisimmallaan ja tulostustarpeeni suurimmillaan. Siinähän sitten kiroilet, kun kaikki vapaat koneet ovat lukkiutuneessa tilassa ja tarttis päästä kotiinkin joskus. Grrh. Ei voi olla niin vaikeeta!

Kaiken lisäksi tämä typerä lukitusominaisuus löytyy samalta kohdalta, mistä joskus ennen muinoin hyvinä aikoina pääsi kirjautumaan ulos. Varmaan tästäkin muutama tapaus on johtunut. Kuka niitä tekstejä nyt lukis, kun aina klikataan kuitenkin vasemmanpuolimmaista?

No tietenkin eilen onnistuin(?) itse toteuttamaan saman, kun bussiaikatauluja tarkistaessani kone jumittui johonkin sisäänkirjautumisen välitilaan. Mikäli se siitä vielä liikahti johonkin, mitä en ehtinyt jäädä tarkistamaan, on joku muu päässyt kiroilemaan edellisen käyttäjän talipäisyyttä. Toivottavasti ei ollut kukaan tuttu, kun siinä kuitenkin käyttäjätunnus näkyy. "En mä ainakaan koskaan unohda..."

Tästä syystä vaadinkin, että kaikkiin julkisiin koneisiin pitäisi saada virtanapit esille. Ilkivallan todennäköisyys on kuitenkin pienehkö verrattuna satunnaisten mokien aiheuttamaan vitutukseen. Saisikohan tämänkin asian ympärille kerättyä kansanliikkeen?

Mitä ihmeen ilkivaltaa voi muuten tehdä virtanapilla?

2006-10-16T10:21:00.000+03:00

Kokeillaanpas herättää tätä henkiin. Voi tosin olla, että seuraavaan postaukseen on taas noin kolme kuukautta. Saa nyt nähdä.

Neljän tunnin yöunien ja kolmen minuutin ankaran punnitsemisen jälkeen päädyin lopputulokseen, että vitunko väliä, jos a) tuntemattomat ohikulkijat tietävät minusta huomattavasti enemmän kuin uskoisinkaan b) herra H tai joku muu ei arvosta sitä, että henkilökohtaisia asioita repostellaan yksisilmäisesti ja julkisesti. Saapahan ainakin jotain ihan oikeaa riidanaihetta, eikä tarttis aina siitä siivouksesta.

Noin vuosi sitten pääni sanoi naps ja rupesi jauhamaan pelkkiä negatiivisia asioita. Tästä seurauksena kökötin noin kymmenen kuukautta neljän seinän sisällä (no en ihan kirjaimellisesti, vaikkei se välillä kaukanakaan siitä ollut), kunnes yllätyksekseni (ja varmaan monen muunkin yllätykseksi) harjoitin alkusyksystä keskimääräistä rajumpaa itsensä niskastariepottelua ja rupesin sekä opiskelemaan että tekemään jonkinsorttisia töitä.

Valitettava fakta on kyllä se, että sosiaaliset suhteet tuppaavat kärsimään aika rankasti, jos ei koskaan halua tavata ketään, joten jutut liikkuvat tällä hetkellä tasolla koulu-koulu-koulumatka-koulu. Toinen vaihtoehto olisi jaaritella loputtomiin rakkaasta ystävästäni syömishäiriöstä, jonka kaivoin ei-tarpeeksi-pitkästä aikaa naftaliinista, mutta käy itsellekin aika puisevaksi, jos pitää joka päivä kirjoittaa olevansa läski. Tosin tuskin siltäkään kokonaan välttyy.

Vuoden aikana ehtii hukata ja löytää itsensä uskomattoman monta kertaa. Juuri nyt olen ehkä enemmän siinä löytämisvaiheessa, tosin en edelleenkään erityisemmin pidä siitä etsintöjeni tuloksesta. Vaan minkäs teet, kun aina herää samana örvöttinä, vaikka kuinka olisi edellisenä iltana käynyt sulkemassa sen tyypin roskalaatikkon ja heittänyt perään bensaa ja palavan tulitikun.

Että sellasta. Onko noloa käydä valittamassa luennoitsijalle, että tahtoisi saada tentistä vitosen eikä nelosta, jos on jonkinsorttinen epäilys, että arvostelussa saattaisi olla jotain pielessä? Ja jos ei olekaan, vaan on vain itse ollut käsittämätön tunari, kehtaako enää koskaan kulkea kadulla muuten kuin pussi päässä? Miksi tämä olisi ihan eri asia, jos kyse olisi hylätyn ja ykkösen rajasta? Epäreilua.

2006-07-18T12:22:00.000+03:00

Tehdäänpä tästä nyt postaus, että näkyy jonnekin, tuskin kukaan kuitenkaan lopettaneen blogin kommenttipuolta niin aktiivisesti seuraa.

"voisit halukkaille lähettää meilin" Voisin, mutta kun en tiedä halukkaiden meiliosoitteita? Tähän voisi joku fiksumpi kehittää jonkun ratkaisun? Joka tosin on luultavasti maailmankaikkeuden ilmeisin, mutta koska olen juuri viettänyt riehakkaan(?) festariviikonlopun, minulta ei voi pariin päivään odottaa minkäänlaista aivotoimintaa.

Tosin ikävien sattumusten seurauksena toinenkin blogi on ollut aika kuollut. Hmph. Olisi helpompaa olla anonyymi, jos olisi jotenkin... anonyymimpi.

2006-02-16T01:26:00.000+02:00

Rakkaat kymmenkunta lukijaani. On tullut aika jättää hyvästit.

Huomasin odottaneeni suunnilleen puolet tämän blogin olemassaoloajasta jonkinsorttista inspiraatiota, aivan turhaan. Kummallista, että vaikka kuinka kirjoittaisi omana itsenään (no okei, nimimerkin takaa, mutta eipä se paljoa suojaa) todellisista asioista, syntyy jossain vaiheessa blogiminä, josta ei niin helpolla pääsekään eroon.

Ja se blogiminä ei halua kirjoittaa asioista, joita kotiminä pyörittelee päässään. Yhteentörmäys on siis väistämätön. Tietyin väliajoin on terveellistä, tai ainakin tuotteliaisuutta lisäävää, heittää blogiminä roskakoriin ja hakea kaupasta uusi. Jatkanen siis piakkoin jossain muualla uudenkiiltävänä jonain muuna.

Ehkäpä perustan taideblogin. Taustamusiikiksi itse säveltämääni musiikkia, postauksina tikku-ukkotaidetta ja epätavuisia haikuja. Tai sitten rupean neulomaan ahkerammin. Tai ehkä ei kumpakaan. Toivottavasti ei kumpaakaan.

Nyt et sitten oikeastaan haluaisi lopettaa kirjoittamista.

Arvatkaas muuten kuinka monta kertaa voi kyynärsauvoilla liikkuva kolmen gintonicin aikana kuulla "Eikö omat jalat enää kanna?" -vitsin?

Ehkä nyt on kuitenkin luovutettava.

Kiitos ja hyvää yötä.

2006-02-12T13:43:00.000+02:00

Eilen opittua: Lentävän kartun kanssa ei neuvotella reitinvalinnoista. Pahaluontoisena pelivälineenä se kostaa varmasti kolahtamalla suoraan nilkkaan.

Ensi vuonna en telo itseäni!

2006-02-05T22:37:00.000+02:00

Tästä tulee näköjään meemiblogi. Mutta huomenna palaan innokkaana opiskelemaan ja muutenkin lakkaan nyhräämästä neljän seinän sisällä ja teen teräviä havaintoja ulkomaailmasta. Ihan varmasti.

Pitäisikö nämä nyt listata päästä varpaisiin vai varpaista päähän? Ylhäältä alas vai alhaalta ylös? Ei kai nyt helvetissä ihminen voi kehittää tästäkin ongelmaa?

Siispä... Mitä minulla on päällä?

1) Hiuslenkki. Musta, kapea, laitettu päähän siltä varalta, että olisin viitsinyt mennä esim. salille tänään, mutten viitsinytkään, kun oli niin kylmä.
2) Silmälasit. Ohuilla mustilla sangoilla. Äärimmäisen mitäänsanomaton malli. En yleensä käytä julkisesti.
3) Neulepaita. Musta. Ostettu Turusta viime syksynä, löydetty kaapista noin viikko sitten käyttämättömänä. Niin avoin kaula-aukko, että kumarruksen seurauksena tissit luultavasti jäisivät sen yläpuolelle.
4) Seurauksena edellisestä: toppi, musta. Jotenkin virahtaneen oloinen.
5) Rintaliivit, mustat. Mukavat, mutta olkaimien koristeellisuus vähentää yhteensopivuutta minkään muun vaatteen kanssa.
6) Alushousut, mustat, jotain pitsikukkakuviota ja rusetti keskellä (miksi niissä aina on?).
7) Farkut, ei-mustat (siniset). Kaipaisivat pesua ja pienennystä. Seuraavan kerran pidän pyykkipäivän ennen kuin mietin tällaisia.
8) Sellaiset leveähkölahkeiset sisäliikuntaan soveltuvat housut edellisten alla. Tummansiniset. Ilman tulee kylmä.
9) Tummansininen nilkkapituinen sukka oikeassa jalassa.
10) Musta hieman pitempivartinen sukka vasemmassa jalassa. Epänapakasta tuntumasta päätellen ei minun, vaan herra H:n. Aina se on tunkemassa vaatteitaan minun kaappiini.
11) Villasukat. Vaaleanpuna-vaaleanvihreä-kuvioiset. Sopivan kokoiset! Herra H:n sukulainen kutonut minulle joululahjaksi kädenpuristuksen perusteella.
12) Monta kerrosta taloa ja sauna. Eilen kuulosti siltä, että yläkerrassa olisi kustu lattialle. Vesivahinkoa odotellessa.
13) Tietokone, televisio ja lievähkö stressi normaalielämään palaamisesta.
14) Pilvetön yötaivas, luulisin. Ikkunasta tai parvekkeelta sitä ei tosin voi nähdä.
15) Luisteluhinku. Pitäisi hankkia luistelutaitoinen kaveri.

Lisäksi mahassa lämmikkeenä noin kaksi litraa teetä. Tuntuu siltä, että se olisi polttanut reiän sinne. Kofeiinin yliannostus on loistava idea näin iltaisin.

(Oikeasti olisin halunnut vastata tähän "64 punnan arvoinen pirun seksikäs yöpaita", mutta talvi vaati veronsa.)

2006-01-21T16:24:00.000+02:00

Juuri kun aioin tilittää, että kukaan ei haasta minua niin, että pääsisin kertomaan omituisista tavoistani. En sittenkään ole täysin hyljeksitty!

Paitsi ettei minulla ole omituisia tapoja. Keskiviikkona niitä olisin kyllä keksinyt. Yritetään kuitenkin.

1) En pysty nukkumaan, jos huoneessa on avonaisia kaapinovia. Olen ilmeisesti suhteellisen vakuuttunut siitä, etteivät kaappimöröt pysty työntämään niitä itsekseen auki. Vasta viime aikoina olen oppinut sietämään avonaisia huoneiden ovia nukkuessani.

2) Pureskelen asioita. Kyniä, kolikoita, kaikenlaisia pieniä muovikappaleita, paperinpaloja oikeastaan ihan mitä tahansa pientä, mitä jätetään minun ulottuvilleni. "Mitä sä syöt?" "Öö... Näköjään tällaista juttua, millä kiinnitetään vaatteisiin hintalaput." Tämän tavan takia olen mm. nielaissut useampia nuppineuloja.

3) Luen sanomalehdet takaperin. Onneksi en liiku piireissä, joissa kovin innokkaasti keskusteltaisiin päivän pääuutisaiheesta. Kiireisinä aamuina olisin täysin tietämätön siitä, mitä maailmalla on tapahtunut, mutta osaisin kyllä kertoa, että ruokasivuilla oli teemana kotimaiset marjat. Olen katkera siitä, että Hesari on siirtänyt ulkomaan uutisia lähemmäs etusivua.

Äh. Piti jo kysyä apua Herra H:lta. Joka väittää viettäneensä liikaa aikaa kanssani pitääkseen mitään enää omituisena.

4) Aivastaessani pidän kieltä oikeassa poskessa.

5) Jos joku koskettaa kasvojani, niihin jää tuntojälki, joka on pakko pyyhkäistä pois. Aiheuttaa mielenkiintoisia sätkykohtauksia, jos tämä estetään. Suurta huvitusta eräille sadistisille persoonille.

Haastan ihan kenet tahansa, joka tätä lukee ja jota ei vielä ole haastettu. En pysy laskuissa mukana enää.

2006-01-11T12:10:00.000+02:00

Kävin eilen antamassa ääneni ennakkoon. Olen siis poliittisesti aktiivinen nuori. Tosin ehkä merkittävämpi panos taisi olla lyijykynän lainaaminen nuorelle herrasmiehelle, joka välttämättä halusi kirjoittaa Niinistön vaalimainokseen "NÄÄTÄ". Vaikka teksti näkyi hädin tuskin suurennuslasilla 20 sentin päähän, mainos oli vaihdettu puhtaaseen parissa päivässä. Kiusa se on pienikin kiusa. Kuka noita muuten tarkistelee?

Mielestäni vaalijärjestelmää pitäisi muuttaa siten, ettei ehdokkaiden numeroita enää arvottaisi, vaan ne määritettäisiin jonkin ominaisuuden mukaan. Jos esimerkiksi sattuu olemaan mistään mitään tietämätön henkilö, ja päättää äänestää numeroa seitsemän, koska seiska on niin kiva numero, äänihän saattaa mennä ihan kenelle tahansa.

Sen sijaan jos ehdokkaat järjestettäisiin jollain nerokkaalla tavalla, tämä numero seitsemän voisi tarkoittaa, että ehdokkaan lempiväri on punainen, hän on melko paljon enemmän kissa- kuin koiraihminen, ehdokas on huomattavasti naisellisempi kuin numero viisi tai että ehdokas on harrastanut enemmän seksiä Tanja Karpelan kanssa kuin pienemmillä numeroilla olevat. Näin voisi siis hyvällä omallatunnolla äänestää ehdokasta numero kolme jokaisissa vaaleissa, koska tietäisi varmaksi, että ainakin jokin ominaisuus siinä on mieluinen.

Juuri ennen tätä ideaani olin keuhkonnut siitä, miten äänestämään päästetään ihmisiä, joiden poliittinen tietämys on luokkaa "Halonen on nainen, Niinistö on kai kokoomuksesta ja Vanhanen vissiin oli joskus pääministeri tai jotain, luulisin. Onko siellä jotain muitakin ehdokkaita?" Tämän takia ikäraja pitäisi korvata jollain kypsyystestillä, jossa joutuu muutamalla lauseella kuvailemaan jokaista ehdokasta, ja lisäksi todistamaan, että tietää edes jotain siitä tehtävästä, johon on henkilöä äänestämässä.

Joudun kuitenkin ehkä ottamaan sanani takaisin, koska huomasin itse kirjaston ovella ihmetteleväni, että ketähän tässä nyt sitten äänestäisi. Meni sitten ihan fiilispohjalta. Mutta kyllä minä olisin oikeasti tiennyt jotain!

Lisää henkilökohtaisuutta ja kunnollista lobbausmeininkiä vaaleihin saataisiin ns. kimppa- tai perheäänillä. Jos esim. onnistuisi suostuttelemaan puolisonsa äänestämään samaa ehdokasta, saisi vielä perhekohtaisen bonus-äänen, josta voidaan sitten tapella illalla kotona. Kymmenen hengen porukka voisi äänestää 15 äänellä. Esimerkiksi kunnallisvaaleissa, joissa melkein kaikkien tutuntutuntuttuja on ehdokkaana, lahjominen voisi saada aivan uusia mittasuhteita. Ilmaisen viinan vaalibileitä kannatetaan aina.

2006-01-08T22:18:00.000+02:00

Miksi subtv näyttää Firefly-sarjaa niin tolkuttoman myöhään sunnuntain ja maanantain välisenä yönä? Julmaa pitkittää sunnuntaista krapulapäivää tuolla tavoin, varsinkin kun nykyään ei tule edes huonoa tosi-tv:tä siihen asti. Grrh.

2006-01-01T15:12:00.000+02:00

Kun vuosi 2006 vaihtui, istuin paskalla. Romanttista.

Vuoden 2005 saldo:
- 1 avioerohakemus
- 2 muuttoa
- 4 uutta asuinkumppania (joista 1 tavattu vain yhden kerran)
- 1 uusvanha seurustelukumppani
- 5 ulkomaanmatkaa (joista 2 aiemmin käymättömään maahan, laivareissut lasketaan)
- lukemattomia baari-iltoja
- joitakin laittomuuksia
- epälukuinen määrä yleisesti pahennusta herättäviä tempauksia
- noin 150 hirvittävää vitutuskohtausta
- tuhansia hyviä hetkiä (kiitos herra H)
- naurettavan vähän opiskelua
- kymmeniä laihdutettuja kiloja
- kymmeniä lihottuja kiloja (näitä kertyy kun tarpeeksi usein vaa'alla hyppää)
- 48 lupausta siitä, että maanantaina alkaa parempi elämä
- nelisenkymmentä "Mä en enää koskaan juo" -vaikerrusta.
- ihan liian vähän luettuja kirjoja
- jonkun verran tuijotettuja elokuvia (joista hyviä noin neljä, "ihan huikeita" parikymmentä)
- 350 myöhästyttyä aamua
- 1150 "vielä viisi minuuttia" -vinkumista
- parituhatta tupakkaa
- yleisesti melko hyvä mieli kaikesta vuoden loputtua

2005-12-21T15:42:00.000+02:00

Joulu tulee niin kuin jokainen joulu tähänkin asti. Ehkä vähemmän sekavissa tunnelmissa kuin viime vuonna, mutta en väittäisi vieläkään saavuttaneeni juhlimiseen sopivaa mielentilaa.

Huomenna pitäisi mennä kotiin. Ja keksiä sadoittain hätävalheita milloin millekin asialle. Pitäisi päättää, yritänkö vakuutella kaiken menevän täydellisesti, vai romautanko äitini niskaan kasan uutisia miksi, että opiskeluni ovat toistaiseksi jäissä, samoin työnhaku. Etten oikeastaan tee mitään, ellei herra H raahaa minua niskasta paikkoihin. Etten edelleenkään osaa olla aikuinen ihminen edes sitä vertaa, että osaisin huolehtia uni- ja ravitsemustilani kuntoon. Että alkoholinkulutukseni on puolijuopon luokkaa ja että tupakoinnin vähentäminen tarkoittaa alle askin kulutusta päivässä. Että on turha riemuita siitä, että edes toinen tyttäristä on terve ja järkevä nuori nainen.

Luultavasti siis höpötän jotain olematonta pääaineen vaihdosta ja vähän rennommasta jaksosta.

Olisi varmaan pitänyt selvittää, puhunko muiden kuullen miehistä puhuttaessa ex-aviomiehestäni vai nykyisestä avokista. Voi tulla jänniä sekaannuksia.

Haluaisin jäädä kotiin, mutten usko pysyväni joulun yli järjissäni täällä yksinäni.

Kaiken lisäksi tunnen suunnatonta huonommuutta siitä, etten keksinyt herra H:lle yhtään hyvää lahjaa, enkä edes oikein löytänyt mitään sen pyytämistäkään.

Ensi vuonna en vietä joulua.

Lisäksi haluaisin puhua herra A:n kanssa muutamia asioita selviksi, mutta yhteys on luultavasti lopullisesti katkennut. Edelleenkin vähän vaikea käsittää, miten ihminen, joka oli kolme vuotta tärkein tuntemistani, on yhtäkkiä vain nimi kaikenlaisissa virallisissa papereissa, jotka nekin ovat muuttuneet tarpeettomiksi.

Niin ja tietysti oman nimeni jälkimmäinen osa. Keksikää minulle uusi sukunimi, paras ehdotus palkitaan?

2005-12-08T17:54:00.000+02:00

Käväisin vajaan viikon verran Englannin eteläosassa. Aika loppui tietenkin jälleen kerran kesken, mutta nyt alkaa tuntua, että on nähnyt ainakin jotain. Eikä minua kertaakaan luulta skotiksi tai irlantilaiseksi, ruotsalaiseksi sen sijaan kyllä. Hmph.

Miksi liukuportaissa pitää seisoa oikealla, vaikka muu liikenne on vasemmanpuoleista? Miksi ihmiset polttavat tupakkaa sisällä asunnoissa? Miksi asuntoja lämmitetään kolme kertaa päivässä riippumatta ulkolämpötilasta (okei, se kolme kertaakin oli paljon parempi kuin moni aikaisempi kokemus)? Miksi lontoolaiset kävelevät nopeammin kuin minä juoksen? Miksei merenranta muka voisi olla mäen päällä? Ja miksi ihmeessä kyltit kuitenkin osoittavat sinne? Miksi pubit menevät niin aikaisin kiinni?

Miksi minä en ole sikarikas lorvailija, jonka ei koskaan tarvitsisi tehdä mitään muuta kuin istuskella kaljalla tai shoppailla tai leikkiä kulttuurista kiinnostunutta? Miksi ihmeessä tulin takaisin Suomeen, vaikka lähtiessä säätila oli niin kammottava? Miksi gin tonic maistuu paremmalta, kun siinä on vähemmän viinaa, vaikka tonic-juttu ei ole minkään makuista? Miksi baareissa, joissa on kaksi osastoa (esim. kerroksia) toisella puolella on aivan tyhjää ja toisella niin ahdasta, ettei henkeä meinaa saada?

Miksi joillakin ihmisillä on pakkomielle ottaa postikorttitasoisia kuvia nähtävyyksistä, jotka on kuvattu tuhansia keroja? Miksi kaikki tuntuu pienemmältä kuin pienenä? Miksi luistinradoilla ei ole jäätä vaan omituista muovia, joissa pito sivusuuntaan on onneton? Miksi porot eivät tiputtaneet karvaansa, vaikka niitä pidettiin sisätiloissa?

Matkailu avartaa.

Matkan melkein parasta antia oli se, että muistutin taas hetken aikaa sitä ihmistä, jona itseni opin joskus vuosia sitten tuntemaan. Heräilin aamulla muutaman tunnin unien jälkeen pirteänä ja hyvällä tuulella (tai ainakin alle puolen tunnin "En nouse!" -kitinän säestämänä). Jaksoin kierrellä ympäriinsä samalla innolla kuin aina ennenkin. Söin kun oli nälkä tai sattui tekemään mieli maistaa jotain (esim. purkitettua juustokakkua). En murehtinut jatkuvasti niitä asioita, jotka keskeneräisinä kotona odottivat. Sain illalla unta, tai jos en saanut, en vajonnut järjettömään itsesäälikohtaukseen vaan vaikkapa luin kirjaa.

Harmi, ettei tuo ollut pysyvämpää lajia. Nyt taas hampaidenpesukin tuntuu merkittävältä ohjelmanumerolta. Tee tässä sitten muutto.

2005-11-23T13:50:00.001+02:00

Koskapa pelkässä yhteenmuuttamisessa ei ollut minulle tarpeeksi draamaa, päätin pitää vähintään kevään mittaisen tauon "opiskelussa" ja hankkia töitä. Ainoastaan jälkimmäisen kohdan toteuttaminen ontuu vielä.

Hyvä työnantaja, jos satut lukemaan tämän, ota minut töihin.

Olen oikeasti jopa melko ahkera, tai ainakin riittävän velvollisuudentuntoinen vaikuttaakseni ahkeralta. Työkokemukseni on olematon - osaan tosin kitkeä varsin loistavasti, mutta siitä ei taida olla näin talvisaikaan mitään hyötyä. Lisäksi olen tehnyt kaikenlaisia pikkuhommia siellä ja täällä, mutten tietenkään tyhmyyksissäni ole hankkinut työtodistuksia.

Olen suorittanut peruskoulun ja lukion hyvällä menestyksellä. Tästä voi päätellä, että osaan lukea, laskea peruslaskutoimituksia ja opetella asioita ulkoa suuremmin kyseenalaistamatta mitään. Lisäksi olen käynyt talouskoulun, joten ompeleminen, ruuanlaitto ja siivouskin sujuvat. Tosin tästäkään minulla ei ole todistusta, mutta jos ette usko, niin luultavasti sellaisen saan jostain.

Lisäksi olen opiskellut noin puolitoista vuotta sähkötekniikkaa, mutta en koe osaavani oikeastaan yhtään mitään. P=UI ja U=RI, kai tälläkin tiedolla jotain tekee?

Osaan lukea, kirjoittaa ja kuunnella vähintään välttävästi kuutta vierasta kieltä. Puhuminen tosin tökkii, mutta hiljaisen ääneni ansioista sitä ei kukaan kuitenkaan kuule. Osaan käyttää tietokonetta ja kirjoittaa nopeasti. Teoriassa osaan myös ohjelmoida jonkin verran, mutta taidoissa on kevyehköä ruostetta. Kai se rapsuttamalla lähtisi.

En ole erityisen asiakaspalveluhenkinen. En kyllä myöskään varsinaisesti epäkohteliaskaan, mutta aavistuksen liian ujo ja varautunut ollakseni "Vuoden myyntitykki" tai mitään vastaavaa. Paitsi ehkä ollessani humalassa, mikä ei kuitenkaan liene suotavaa työpaikalla. Puhelimessa en puhu kuin äärimmäisessä hätätilanteessa.

Kaikesta huolimatta sopivaan tehtävään laitettuna voisin olla ihan kelvollinen työntekijä.

Tiedän mitä perna tekee.

Kunnioittavin terveisin, Lady Rosetta

2005-11-20T12:02:00.000+02:00

Muutan taas. Tällä kertaa jopa huomattavasti pitemmän matkan kuin viereiseen taloon - keskustaan asti. Saa nähdä tuleeko Hervantaa ikävä.

Vannoutuneena lähiöasukkina tuntuu omituiselta ajatella, että melkein minkä tahansa tarvitsemansa löytää kolmen korttelin säteeltä. Tai että naapureina saattaa olla muitakin kuin opiskelijoita ja juoppoja. Tai että matkustan päivittäin (=ehkä kerran viikossa) bussilla väärään suuntaan.

Eikä tarvitse enää koskaan seistä aamuyöstä taksijonossa palelemassa, ellei jostain syystä välttämättä halua jatkoille Hervantaan. Voi kuinka elämä tuleekaan olemaan huoletonta!

Oikeasti kyllä pelottaa ihan saatanasti, että mikähän tällä kertaa menee pieleen. Asumisjärjestelyilläni kun on ollut taipumusta olla varsin lyhytaikaisia.

Sitä paitsi pitää nähdä hirveä vaiva, kun etsii uuden kaupan, uuden sunnuntaisin aukinaisen kaupan, uuden lähibaarin, uuden kebab-paikan. Lisäksi pitää selvittää optimaalinen bussiinlähtöaika, miettiä keille kaikille viitsii edes ilmoittaa muuttaneensa, järjestää tuparit, löytää reitit uudessa asunnossa niin, ettei tarvitse miettiä, missä mikäkin on... Jos sittenkin jäisi tähän?

Joku saisi kyllä käydä räjäyttämässä erään keskikokoisen tavaratalon siitä viiden metrin päästä keittiön ikkunasta.

2005-11-11T17:50:00.000+02:00

Jotkut naiset näyttävät vaaleahiuksisina hyvältä, toiset teennäisiltä kanoilta, ja kolmannet avaruusolioilta. Voi varmaan arvata, mihin ryhmään minä kuulun. Onneksi tämä on vain väliaikainen tila.

Jos tentti menee huonosti, voiko siitä syyttää sitä, että on lukiessaan ollut blondi?

2005-11-06T17:57:00.000+02:00

Miksei mielenterveyshäiriöitä voi käyttää tekosyinä samaan tapaan kuin vaikkapa flunssaa tai vatsakipua?

"Sori, mutta perutaan tää tämänpäiväinen, kun mulla on vähän masennusta, enkä pääse sängystä ylös viikkoihin. Katotaan sitten keväällä uudestaan."

"Joo, kyllä mä muuten voisin tulla kauppaan, mutta pelkään hysteerisesti liukuovia, niin ei oikein käy."

"Anteeksi, unohdin kokonaan syntymäpäiväsi, koska jahtasin huoneessani ollutta nelimetristä muurahaista. Lisäksi Ne seuraavat jokaista liikettäni."

"Kiitos kutsusta, mutta en voi tulla kanssasi ravintolaan, koska omistan elämäni pakonomaiselle laihduttamiselle. Mennäänkö sen sijaan juoksemaan maraton?"

"Jos jätettäis tää shoppailukierros väliin tällä kertaa. Olen aavistuksen maaninen ja tuhlaisin 3000 euroa huvittavan näköisiin hattuihin. Ilmoittelen sitten, kun masentaa taas."

Enpä ole kuullut/käyttänyt mitään edellisistä koskaan.

2005-10-27T08:01:00.000+03:00

Enää noin seitsemän kuukautta kesään.

Minut on luultavasti adoptoitu pikkuvauvana jonkun talviunia nukkuvan eläimen perheestä, ja ympäristötekijät ovat muokanneet minut erehdyttävästi ihmisen näköiseksi. Kylmä, väsyttää. Ää.

Aamuisin kävelen huoneesta toiseen unohtaen koko ajan, mitä olinkaan menossa tekemään minnekin. Tungen tyhjän teemukin mikroon ja ihmettelen, miksei se ilma siellä sisällä muutu kuumaksi vedeksi. Joudun keskeyttämään suihkun ainakin kolme kertaa ravatakseni hakemaan shampoota, pyyhettä, hoitoainetta tai päätäni. Tupakanpoltosta ei kannata puhua (muista takki, kengät, tuli, tupakat, avaa ovi, siirry ulos, huomaa unohtahtaneesi jotain, aloita alusta). Vietän päivittäin lähemmäs puoli tuntia etsimällä takkiani koululta. Unohdun vartiksi tuijottamaan kirjahyllyn nurkkaa, ja nukahdan välittömästi, kun asetun paikalleni edes puolisiedettävään asentoon (tämä tietenkin toimii vain päivisin, ja aivan erityisen hyvin luentosalissa).

Nii-in. Kuka käski jäädä Suomeen opiskelemaan? Ihan oma vika.

Mutta onko tuolla silti pakko olla noin saatanan kylmä? Tai täällä sisällä? (On, koska jätin ison ikkunan puoliraolleen, kun en jaksanut etsiä kahvaa. Talvi yllätti myös minut.)

Lopetan sulkujen käytön.

2005-10-18T09:47:00.000+03:00

Miksi laivalta saa joka ikinen kerta flunssan?

Joku voisi valaista minua siitä, mistä johtuu tukholmalaisten käsittämätön viehtymys makkaraan ja yleisestikin nakkikioskeihin. Ymmärrän kyllä niiden kätevyyden keskellä yötä kännissä, mutta kun Tukholmassa ihmiset jonottivat niihin lauantaina keskellä päivää. Nuoret, normaalinnäköiset naisihmiset. Lapsiperheet vaunuineen (noin vuoden ikäinen lapsi saa muuten hodarilla aikaiseksi uskomattoman sotkun). Eläkeläismuorit. Käsittämätöntä.

Jos tämä on yleisruotsalainen ilmiö, en kyllä yhtään ihmettele, mistä on tullut käsitys suomalaisista riidanhaluisina puukonheiluttajina. Meille on kuitenkin lapsesta asti iskostettu päähän, että nakkikioski on se oikea paikka purkaa aggressioita ihan keneen tahansa, ja mitä kovemmin, sen parempi. Sitten kun niitä paikkoja onkin joka nurkalla, ja kehtaavat vielä olla avoinna päivänvalon aikaan... Huh. En edes halua kuvitella.

2005-10-11T12:06:00.000+03:00

Taas kerran todiste siitä, että ihminen haluaa kuulla vain positiivisia asioita.

Kesällä olin vakavasti addiktoitunut säätilan seuraamiseen. Saatoin monta kertaa päivässä käydä tarkistamassa, jatkuuko auringonpaistetta vielä viikonloppunakin. Heti pahimman helleaallon jälkeen kiinnostus lopahti täydellisesti, vaikka jopa minun järkeni väittää, että säätiedotukset ovat nimenomaan sitä varten, että osaa varautua hurrikaaneihin, akkoihin äkeet selässä ja siihen, että joku on muuttanut ulkoilman pakastimekseen.

Eilen luin jostakin blogista, että ulkona on lokakuuksi erityisen lämmintä ja aurinkoista. Ja surffasin tietenkin välittömästi ilmatieteen laitoksen sivuille tuijottamaan lämpötilakäyriä ja auringonkuvia. Kannattaisi varmaan joskus käydä ihan oikeasti ulkona.

2005-10-09T21:39:00.000+03:00

Blogihiljaisuus. Niin siinä käy, kun ei unettomina öinä ole oman koneen lähettyvillä.

Onhan tässä ollut kaikenlaista. Yritän opiskella. Yksittäiset jutut menettelevät, mutta noin yleisellä tasolla ei kiinnosta. Opin, tai lähinnä sain muistutuksen, siitä, että nuorten miestenkin kanssa kannattaa olla varovainen. Olen mustelmoittanut polveni sadalla eri tavalla. Olen todennut, että pihan kiipeilyteline on ihanteellinen paikka maata pitkäksi venyneen illan jälkeisenä aamuna auringon noustessa (ja siitä saa paheksuvia katseita). Olen hävinnyt taistelun kärpäsille soluhuoneeni herruudesta. Mikä ihme niitä tänne vetää? Ei, se en voi olla minä. Olen pomppinut päättömästi tanssimatolla varmaan kymmeniä tunteja, juurikaan edistymättä. Siinäpä tärkeimmät.

Viimeisen noin viikon aikana herra A on pyörinyt päässä luvattoman paljon. Tuntuu omituiselta sen kolmen kuukauden jälkeen, joina en oikeastaan ajatellut koko asiaa. Ihan niin kuin joku ulkopuolinen syöttäisi minun päähäni jonkun toisen muistoja. Olisin halunnut säilyttää joitakin niistä koskemattomana, ettei koko seurusteluaika tuntuisi hukkaanheitetyltä, mutta nyt ne sekoittuvat kiukkuun setvimättömistä käytännön asioista. Nooh, oma vikansa, jos en muistele hyvällä.

2005-09-11T16:43:00.000+03:00

Parahin Äänivaras, palauttaisitko edes neljäsosan viemästäsi äänestä minulle mahd. pikaisesti? Vaihtarina esim. saatanallinen yskä, jonka saa käyttöön esimerkiksi nauramalla tai hengittämällä. Vastaukset tämän blogin kommenttiosastolle.

Nimim. "Mykälläkin on sanottavaa"

2005-09-04T17:27:00.000+03:00

Naisten kanssa asuminen on perseestä. Mikä ihme sai minut kuvittelemaan, että lattiakaivon puhdistaminen on hyvää krapulatekemistä?

Uaargh. Paha olo.

2005-09-03T19:56:00.000+03:00

Olkaa joku niin kiltti, että keksikää ehkäisykeino, jolla on e-pillereiden teho ja hyvät puolet, muttei sivuvaikutuksia ollenkaan? Esim. likimain psykoottistasoisesta masennuksesta (joka kestää noin kolme päivää, ei huolta, jos nyt joku sattuisi huolehtimaan, mikä nyt on aivan turha toivo, oikeastaan voisin hypätä parvekkeelta) olisin valmis luopumaan.

Ei, selibaatti ei ole vaihtoehto.

2005-09-01T06:37:00.000+03:00

Miksi helvetissä herään joka aamu puoli kuudelta murehtimaan kaikenlaisia asioita? Joinakin aamuina se on sellainen hetkellinen havahtuminen ("Mä en selviä tästä."), toisina jään lopullisesti hereille erittelemään mahdollisia ongelmia ("Eihän mun rahat riitä edes laskujen maksuun." "Entä jos olen flunssassa ensi viikon." "Erokin pitäis hoitaa." "Jos tää päänsärky ei menekään ikinä enää pois.") Hämmentävää, kuinka pessimistinen ihminen voikaan tähän aikaan olla.

2005-08-28T17:51:00.000+03:00

Pieni opas belgialaisen kauhuelokuvan tekoon:

1) Ujuta tarinaan kaikki mahdolliset seksuaaliset suuntautumiset, mitä ikinä keksit. Esimerkiksi vanhukset, kotieläimet, transvestiitit ja ruumiit ovat varsin sopiva yhdistelmä.
2) Pistä näyttelijät itkemään niin, että se kuulostaa naurukohtaukselta. Myös kymmenen minuutin mittaiset huutokohtaukset lisäävät jännitettä.
3) Pyöritä kuvaa niin, että yleisö voi pahoin.
4) Lisää loppupuolelle kohtaus, jossa soitetaan dramaattista pianomusiikkia ja tanssitaan ukkoporukassa kömpelömmin kuin suomirock-baarissa ennen pilkkua.
5) Kuvaa silmämunia. Mitä enemmän sen parempi. Verestäminen plussaa.
6) Ristiinnaulitsemisviittauksia on oltava vähintään kolme.
7) Metsässä ei saa juosta kovaa, vaan hitaasti, tuskallisesti ja kömpelösti. Vähintään tunnin ajan.
8) Raiskauksia! Paljon raiskauksia!
9) Yksikään henkilö ei saa vaikuttaa siltä, että älykkyysosamäärä olisi yli 10.
10) Kääpiöitä on pakko olla. Missä tahansa muodossa. Mielellään ei palkata oikeita, vaan pelkästään lapsia näyttelemään kääpiöitä.
11) Jos dialogi ilman toistoja ylittää A4-paperin fontilla 36, sitä on liikaa.
12) Joku korni rakkauslaulu sopii aina kuvaan.
13) Jos et jaksa itsekään kuunnella enempää näyttelijöittesi itkua/huutoa (kohta 2), tai olet muuten vaan ajautunut kerronnalliseen umpikujaan, jatka vaikka seuraavasta päivästä tai jotain. Ei yleisö kuitenkaan mitään jatkuvuuden päälle ymmärrä.
14) Jos tarkoituksenasi on saada miehestä naisen näköinen, aja siltä hiukset. Ei tämä asiaa auta, mutta tässäkin päähenkilö voi itkeä.
15) Koska elokuva on eurooppalainen, siinä on pakko olla tissit. Vaikka koko aikana naisia olisi kuvassa noin minuutin ajan.
16) Nosta Lars-niminen sika tärkeään rooliin.

2005-08-26T17:21:00.000+03:00

Minkä takia internet muuttuu tylsemmäksi silloin, kun ei ole mitään muutakaan tekemistä? Silloin kun olisi tulenpalava kiire johonkin, niin on aivan pakko tarkistaa vielä ainakin yksi asia, tai vastata jollekin irkissä tai ihan mitä tahansa. Mutta jos tekee kolmannen päivän tylsyyskuolemaa... Ei missään mitään, mitä voisi edes kuvitella mielenkiintoiseksi. Kukaan ei puhu mitään. Olen yksin maailmassa! Yhyy!

Enkä oikeasti edes keksi, miten tämä poikkeaa siitä, kun on Hervannassa. Onpahan vaan pitkäveteisempää.

Ja mä tartten nikotiinia. Nyt heti. Paljon.

2005-08-25T23:33:00.000+03:00

Pitäisi varmaan lopettaa nämä "koti"vierailut kokonaan. Aivan sama, missä tunnelmissa, mihin aikaan ja mitä tekemään tänne tulee, mutta lopputuloksena on aina se, että makaan keskellä yötä ohuella patjalla parkumassa ja tunkemassa kitaani norsulauman elättämiseen tarvittavan määrän ruokaa. Mielenkiintoinen aikamatka.

Kaiken lisäksi nämä täällä eivät osaa puhua normaalilla äänenvoimakkuudella, vaan huutavat ja mekastavat kaiken aikaa ilman mitään syytä. Olenkohan minä sittenkin vaihdokas?

2005-08-24T00:11:00.000+03:00

Juotiin sitten rosmariini-tequilaa. Ei välttämättä hyvä idea, mutta Joonas sai sen alas. Mä en enää ikinä kännibloggaa.

Joo.

Mä en ainakaan ole missään tilassa.

2005-08-23T23:49:00.000+03:00

Jallu on meillä juomassa kaljaa. Blogin perustamisesta on jo vuosi ja päivä. Jallulla on paremmat pianistin sormet, vaikka mää teen sitä työkseni. Piste.

Tällä hetkellä olen vähän katkera henkilö, koska vuodesa en ole kehittynyt yhtään, enkä tullut fiksuksi, kypsäksi tai edes älykkääksi.

Mutta kalja on hyvää.

Ja tequila kans.

2005-08-13T13:23:00.000+03:00

Eilen jouduin pakenemaan krapulaani ja oveni takani uikuttavaa kaksimetristä koiranpentua keskustaan pre-valmistujaisjuhliin. Olin hieman humaltunut, koska...

1) ...taivas päätti romauttaa kaiken pohjoisen pallonpuoliskon ylimääräiset veden Hämeenkadulle ja tilannetta joutui pakenemaan baariin ennen juhlapaikalle saapumista
2) ...edellispäiväisestä johtuen alkoholi ei noussut päähän. Tai ainakaan ei tuntunut siltä, luultavasti jokainen paikallaolija olisi voinut väittää muuta.
3) ...booli ei maistunut viinalle. Salmarikaan ei maistunut viinalle (Ensimmäinen kerta sitten vuoden 15, kun se ei noussut ylös samantien. Voi kunpa olisin ollut pikkuteini ennen salmarin kulta-aikaa.) Viina ei maistunut viinalle. Vittu.
4) ...herra H oli hyvin nopeasti hyvin kännissä. Pitihän se saada humalatilassa kiinni.
5) ...norkoilemalla keittiötilan oven läheisyydessä sai aina uuden drinksun.
6) ...pojat oli perseennäyttö/halailukännissä, siitä toipumiseen tarvitaan paljon alkoholia.
7) ...baarissa soi paska live-musiikki liian kovalla
8) ...seuraavassa baarissa oli ahdasta ja jouduin istumaan suurimman osan ajasta jonkun sylissä, mikä on pitemmän päälle hieman epämukavaa, joten nouseminen juomaa hakemaan on lähes pakollista kerran viidessä minuutissa.
9) ...en muka ollut tarpeeksi kännissä, joten rupesimme kiskomaan tequilaa urakkaluontoisesti. Yleensähän tämä on varma merkki siitä, että on tarpeeksi kännissä.
10) ...tiesin joutuvani tänään matkustamaan autossa pari tuntia toisiin valmistujaisiin. Autossa on joka tapauksessa huono olo, niin miksei samantien hankkia vielä paljon huonompaa.

Tästä voimmekin päätellä, että syyllinen tämänhetkiseen krapulaani ei ainakaan ole minä. Mitenköhän sellainen ajatus livahtikaan päähäni aamulla kömpiessäni vesihanan ääreen?

2005-08-12T15:03:00.000+03:00

Irn-Bru on erinomaista viinanjatketta. Tosin siitä tulee humalaan, jossa tuntee pakottavaa tarvetta keskustella Steinbeckin tuotannosta ja kuunnella Simon & Garfunkelia. Ja aamulla pesee hiuksensa hammastahnalla. Herrajumala mikä krapula.

2005-08-06T18:31:00.000+03:00

Vituttaa. Mikä helvetti sai minut lupaamaan itselleni, että elokuussa pidetään alkoholin suhteen vähän kuivempi kuukausi? Miksi vitussa kaikki kesätentit pidetään maanantaisin, niin ettei viikonloppuna voi tehdä mitään kivaa? (Miten ihmeessä viikonloput muka eroavat viikoista kesälomalla?) Miksi annoin parturin tehdä minusta Paula Koivuniemen näköisen? (Okei, joskus ei kovin kauan aikaa sitten herra H vertasi minua Anita Hirvoseen, kai tämäkin on vain kestettävä. Hyvähän sen on, kun parin millin sänki näyttää aina samalta.) Nyt olisi kaikesta huolimatta hyvä hetki tappaa joku. Vapaaehtoisia?

2005-07-31T19:56:00.000+03:00

Tavaroita, joita on aivan erityisen ikävä muuttaa:

1) Käsipainot. Tavara, jonka ainoa tehtävä on olla painava. Pelkkä sana kuulostaa vittuilulta siinä vaiheessa, kun miettii, miten saisi järjellisen painoisia kertakuormia, mutta kuitenkin etenisi jonkin verran.

2) Suunnilleen ihmisen kokoiset pehmoeläimet. Ei millään pahalla Amosta kohtaan, mutta samaan tilaan olisi saanut ahdettua puolet jäljellä olleesta omaisuudesta. Minkä lisäksi vastaantulijat hymyilivät varsin ystävällisesti, kun kuljetin sitä sylissä talosta toiseen.

3) Akvaario. Muistaakseni jokaisessa lapsuuteni muutossa päätettiin, että seuraavalla kerralla ne lahjoitetaan pois, koska ne ovat painavia, vievät tilaa ja vaativat hirveän määrän ennakko- ja jälkisäätämistä. Onneksi en sentään ollut (vieläkään) ehtinyt hankkia kaloja, muuttomatka ei ollut tuhatta kilometriä, eikä ulkona ollut neljääkymmentä astetta pakkasta. Näitäkin kertoja muistetaan.

4) Jättikokoiset tyynyt. Kivoja parisängyllä, mutta ongelmaksi toisessa päässä ilmestyy äkkiä se, että koko sänky ei ole tyynyjen kokoinen. Myös samoja ominaisuuksia kuin kohdassa 2.

5) Tulostin. Koska minä muka olen viimeksi edes printannut mitään? Ainiin... Syyskuussa. Eikä siinä ole muuten vieläkään mustetta. Huoh.

6) Vaahterasiirappi. Se pullo vuosi jo viime muutossa. Ehkä jo viikon kuluttua kädet eivät ole enää tahmeat. Sen sijaan uusi jääkaappi on.

2005-07-27T08:38:00.000+03:00

Naapuri laittoi jouluvalot. Tämä tietää sotaa.

2005-06-28T03:50:00.000+03:00

En saa nukuttua kunnolla. En ole saanut pitkään aikaan. Oikeastaan kyse ei ole edes varsinaisesta unettomuudesta, luultavasti nukahtaisin saman tien, kun suuntaisin sänkyyn, mutta en vain osaa mennä nukkumaan.

Tilanne vituttaa minua, koska minut on opetettu ajattelemaan, että väsyneenä ei voi tehdä mitään kunnolla, ja että väsymys seuraa siitä, ettei nuku tarpeeksi.

En usko enää, että kumpikaan väite pitäisi paikkaansa. Silti en tee mitään, koska joudun paniikkiin miettiessäni, että kahden tunnin yöunien jälkeen pitäisi mennä tenttiin tai luennolle tai pestä pyykkiä tai siivota tai käydä kaupassa.

Seurauksena edellisestä en tee päivisin mitään, minkä vuoksi minua väsyttää entistä vähemmän.

Eikä yöllä voi edes tehdä mitään muuta kuin käyttää päihteitä tai nussia vääriä ihmisiä. Molemmista seuraa lisää unettomuutta.

Rakas Nukkumatti, haista vittu. T: Lady Rosetta

2005-06-21T01:53:00.000+03:00

Uusi asunto alkaa tuntua lähes kotoisalta. Vielä kun jaksaisi tehdä muuton loppuun jonakin kauniina päivänä. Kuu on iso punainen pallo ja parvekkeen alta menee poliisiauto melkein joka yö.

Minulla pettäjän, lähtijän ja luovuttajan ominaisuudessa ei kai olisi paljoakaan varaa valittaa tilanteesta. Silti olisi kiva, jos joku välillä kysyisi, miltä minusta nyt tuntuu, eikä aina vain sitä, miten herra A muuttoni otti. Varmasti tämä on minulle helpompaa ja vaikka mitä, mutta...

Minäkin tunnen itseni petetyksi. Sen seurassa huomaan jatkuvasti kyseleväni äänettömästi: "Miksi et tehnyt minua onnelliseksi, vaikka lupasit? Mikset enää saanut minua rakastumaan joka päivä uudelleen niin, ettei millään muulla ole väliä? Miksi muutit minut ihmiseksi, joka en halua olla? Miksi et tehnyt asunnostamme Kotia, vaan vain välivaraston kahdelle onnettomalle? Miksi et pitänyt minusta tarpeeksi huolta? Miksi annoit minun hukata naurun? Miksi et saanut minua koskaan hyväksymään itseäni sellaisena kuin olen? Miksi löit juuri kun olin päättänyt luottaa sinuun enemmän kuin keneenkään muuhun koskaan? Miksi osoittauduit inhimilliseksi olennoksi, jolla on omat vikansa? Miksi et lukenut ajatuksiani? Miksi annoit minun tuntea, etten pysty tekemään sinua onnelliseksi? Miksi miksi miksi me ei voitu olla onnellisia?"

Ehkä yhdeltä ihmiseltä ei voi odottaa ihmettä, jos itse on vastentahtoinen ja peloissaan. Minun olisi pitänyt unohtaa enemmän ja yrittää paljon lisää.

2005-06-14T00:44:00.000+03:00

Kävin katsomassa uutta asuntoani. Ikkuna olikin toiseen suuntaan kuin pelkäsin ja voin koska tahansa nähdä Hervannasta pois. Tuntuu jotenkin rikolliselta tuoda romunsa pilaamaan sitä tyhjyyttä, joka huoneessa leijui.

Kämppiksellä oli vaaleanpunaisia alusvaatteita ja seinillä tyttötavaraa. Pelottaa vähän.

2005-06-10T23:08:00.000+03:00

Humalassa nukkuminen on ikävää. Ainakin, kun saa pakkomielteen, että voi herätä vain jos havahtuu tasatunnin kohdalla. Olin jo kauhuissani, että joudun nukkumaan ainakin 60 tuntia ennen kuin pääsisin vessaan, juomaan ja syömään.

2005-06-01T09:22:00.000+03:00

Kävin maanantaina Turussa. Yhdeksän tunnin oleskelun jälkeen muodostin mm. lauseen "Se, ketä ei paljoa tuuletellut, oli nimeltään Hubbe." Muuten ihan kiva kaupunki.

2005-05-29T22:25:00.000+03:00

Läheisellä kentällä pelataan krikettiä. Eksotiikkaa Hervannan tapaan.

Aamulenkillä bongasin 12 paria samanlaisia tuulipukuja. Voi luoja.

2005-05-26T06:48:00.000+03:00

Minullahan ei siis olisi varaa sanoa mitään, mutta... Mikä saa nuoret, muuten kohtuullisen tyylikkäästi pukeutuvat, normaaliälyisen oloiset, naiset käyttämään kesäisin niitä kaamean kömpelön näköisiä urheilusandaaleja? Niitä sellasia muovisia härpättimiä siis, joissa pohjan leveys on metrin ja joissa kuka tahansa vaikuttaa kuuluvan isojalkojen heimoon ja edustavansa vielä feministirekkalesbojen osastoa heimonsa sisässä? Ehkä tämänkin seikan kanssa täytyy opetella elämään.

(Ja siis en kritisoi kyseisten jalkineiden käyttöä esim. rantakalliolla pomppiessa,metsissä kirmatessa tai sopivana yhdistelmänä jopa kaupungilla, mutta esim. jakkupuvun kanssa kokonaisuus vaan on jotenkin karmiva.)

2005-05-25T12:34:00.000+03:00

Pirulaiset ajavat kovaäänisillä lentokoneilla Hervannan yli sata kertaa päivässä. Ihan vaan vittuillakseen. Mäkin haluun! Ostetaan parikymmentä senttiä pituutta, täydellinen näkö ja muut hävittäjälentoon tarvittavat ominaisuudet.

Olin viikon hermo(stumis)lomalla äitini luona tehtäväni opettaa fysiikkaa pääsykokeita varten. Kannustavuuteni sai arvosteluja ("Vittu sä et osaa mitään."), samoin kuin opetusmenetelmäni ("Näissä tehtävissä se on aina toi yläkulma, en tiiä miksi." "Ei tätä tartte osata, emmäkään osaa."), mutta ainakin yritetty on.

Tein myös pikavisiitin Sinne-Mistä-Muutin-Hervantaan. Paikat näyttivät hämäävästi tutuilta huolimatta siitä, ettei mikään ollut entisellä paikallaan. Ihmisetkin joku oli käynyt vaihtamassa. Miksei noin käynyt koskaan silloin kun asuin siellä?

Kuljin totuttuun tapaan poliisitalon valoista suoraan päin punaisia ja sain varoituksen. Ehkä selitys "En mä koskaan ennenkään ole tässä valoja katsonut." ei ollut paras mahdollinen, mutta ainakin rehellinen.

2005-05-02T01:55:00.000+03:00

Vappu meni. En käynyt koskessa, enkä saanut lakkia, tai ylipäätään osallistunut juuri mihinkään aktiviteettiin. Nyt pitäisi kai hävetä? Mukavaa oli kuitenkin. Kerrankin ikävyydet kiersivät minut kaukaa juhlapyhän aikaan.

Pitäisiköhän valittaa jollekin tasa-arvohenkilölle, kun minä saan vedellä hirsiä baarissa tuntikausia jopa ilman kunnollista paheksuntaa, mutta jokainen pöytää vasten sammunut iso ruma mies heitetään kyllä välittömästi pihalle?

Väsyttää niin ettei osaa mennä nukkumaan. Äitiii! Tuu peitteleen!

2005-04-30T10:33:00.000+03:00

Lenkkeily on edelleen yhtä ihanaa kuin edellisinä vuosina. Kuntohan on tietysti jo ahkeran talviliikkunnan ansiosta lähes loistokas, eikä edes päätähuimaava kahden metrin korkeusero lenkkipolun suuntaan saa hengästymään, paljoa.

Tämän voimainkoitoksen jälkeen pitäisikin ottaa se ensimmäinen juoksuaskel, joka muistuttaa siroudessaan ja vauhdikkuudessaan gasellin kulkua, ja kirmata riemukkaasti ensimmäisen isomman mäen alle. Mäen alla vilkaistaan huikaisevaa nousua ja mietitään, kuinka sen voisikin kipaista gepardin nopeudelle ylös asti, että pääsisi pian ihailemaan upeita hervantalaismaisemia.

Rakkaan kotilähiön kauneudesta sokaistumisen jälkeen onkin vuorossa alamäki, jossa on miellyttävää hieman jäähdytellä notkein jaloin, eikä tömistellä alas kuten norsulauma savannilla, kuten jotkut sellaiset saattavat tehdä, jotka eivät muista venytellä aivan jokaisen lenkin jälkeen. Minähän en sellaista aloittelijan virhettä tekisi.

Toistetaan edelliset vaiheet noin kuusikymmentä kertaa, annetaan tietä sauvakävelijämummolle, ihan silkasta ystävällisyydestä ja kunnioituksesta vanhempaa sukupolvea kohtaan, kuunnellaan rannan keinuissa istuvien komeiden nuorukaisten rakentavat kommentit lentävästä askelluksesta ja kiinteästä takapuolesta... ja siellähän se maali häämöttääkin! Ensi viikolla juostaankin sitten kokonainen metri!

Tähän riemuun vielä lisätään miellyttävät juoksujalkineet, jotka ovat ehkä aavistuksen uudenkarheat, mutta tulevat varmasti ahkeraan käyttöön. Kuka taulapää sitä nyt lähtisi vanhoilla sisäliikuntakengillä raahustamaan pitkin pusikkoja? Siitähän tulisi vain rakkoja varpaisiin ja rasitusmurtuma kantapäähän.

2005-04-19T22:06:00.000+03:00

Lupaan lakata suunnittelemasta, että lähden lenkille, kun sää lämpenee. Vaikkakin lumisade aurinkoisella säällä onkin jotain näkemisen arvoista.

Uskoin horoskooppeihin tänään ainakin kolmetoista sekuntia, kunnes rupesin muistelemaan, keiden kaikkien muiden pitäisi niiden perusteella muistuttaa minua jollakin tavalla. Kaamea ajatus. Varmasti niille toisillekin.

2005-04-15T11:21:00.000+03:00

Lupauduin menemään viikonlopuksi tupareihin, joihin tulee jonkinlainen kasa tuttuja lukiosta. Olisi pitänyt sanoa, että ei huvita, kiinnosta, ole rahaa, ehdi, mutta olin hetkellisesti typerä, ja ajattelin, että voisihan se olla kiva tavata, kun... En kuitenkaan vaivautunut ajattelemaan lausetta loppuun asti, vaan kuvittelin, että perustelu olisi hyvä.

(Niin, eihän minun vieläkään ole pakko mennä, enkä ole korvaamaton, mutta ehkä ei olisi reilua sellaisia kohtaan, jotka matkustavat minun takiani.)

Jotenkin tuossa, ja monessa muussakin, seurueessa kateus on kääntynyt kummallisesti väärinpäin. Olisi normaalia, tai ainakin pitäisi olla, että kadehdittaisiin niitä, joilla menee hyvin. "Kellä menee eniten perseelleen?" -kilpailu ei ole kovinkaan rakentavaa.

Koska minun tietenkin pitää päästä pätemään, osallistun tähän kilpailuun edes päässäni ja tulen luultavasti tälläkin kertaa järkyttymään, kuinka järistyttävän surkea ihminen olenkaan. Onhan sekin tietysti tapa viettää viikonloppua.

Kaiken lisäksi en edes pääse valittamaan kellekään surkeuttani, kun ei kukaan halua kuulla sanaakaan täydellisestä elämästäni, jossa suurin ongelma on epätasaiset hiustenlatvat. Hmph.

2005-04-08T18:41:00.000+03:00

Olen saapunut siihen pisteeseen, etten keksi muutakaan kirjoitettavaa kuin hakutulosten kaivelun.

aloitin tupakoinnin: ...ja voisin joskus lopettaakin, ehkä, jos viitsisin.
antavainen: Pihtarin vastakohta.
aurinkotuolissa kuvat: Olisin voinut ottaa Madeiralla kuvia saksalaisista valaista, jotka makoilivat aurinkotuolissa, jos olisin muistanut tämän haun. Harmi.
auto puoltaa vasemmalle: Toivottavasti ei enää? Kuulemma ikävä ajaa. En tiedä (tästäkään, mitään).

goom tissit: Tätä en pysty selittämään. Ylivoimaisesti suosituin hakusanayhdistelmä. Siis niinku... Voi luoja? Mitä te ihmiset ajattelette? Okei okei. Minä olen kirjoittanut aiheesta, mutta silti.

hervanta blog: Miksi kukaan haluaa lukea Hervannasta?
hiertymä kainalossa: Onko tämä yleinenkin vamma?
hyvää syntymäpäivää englanniksi: Happy birthday! Tiesin tämän! Jee! En ole hyödytön.

isä mitro: Kirkollinen henkilö.

kadonnut ääni: Joo-o. Jälleen kadoksissa. Parannuskeinoa en ole keksinyt, valitan.
kanan paistaminen: Otetaan höyhenet pois ja tungetaan uuniin.
kerrostalokyttääjät: Esim. minä.
kuvat sammunut tytöt baarissa: Miksi, oi miksi? Tosin ei täältä kyllä puutu kuin kuvat.

leveä perse: Joillakin on.

miten erota sovussa: Jos joku tietää tästä jotain, kertokoon.
miten välttyä krapulasta: Älä juo? Parempiakin ratkaisuja kyllä saisi olla.

novita tennessee: Lankaa. Haluaisiko joku tulla päättelemään tuon yhden paidan?
nuorten tissit: Joku perversio? Toisaalta kukapa vanhojenkaan tissejä katselisi.

omistushaluisuus: Ikävä piirre.

rintaliivit: Käytän. Sopivia mahdoton löytää. Ei apua siihen täältäkään.
rosetan poika: Varmaan jonkun hevoskaiman, toivottavasti.

parveke: Kiva paikka.
parvekekukat: Kuolleita risuja. Tosin yhdessä laatikossa on alkanut vihertää jotain! Luultavasti tupakka.
pikaratikka: Semmonen juttu, joka menee paikasta toiseen. Luultavasti nopeasti ja raiteita pitkin.
provosoituminen psykologia: Ehkä joku fiksumpi kertoo tästä jotain.
pyöreä peppu: Kivaa katsottavaa.

smell freaks: En ole edelleenkään tutustunut tarkemmin.
spurgut: Palailevat piakkoin kesälaitumille. Ihanaa!
stanstedilla: ...on saatanan kylmä yöpyä.

tapsantori: Kauppa, jossa on noin yksi söpö myyjä ja pari todella nihkeää. Kokoisekseen huonot valikoimat. Kaljaa sieltä saa.
tirkistellä: Älä tirkistele. Inhottavaa sellainen.
tissit on jääkaapissa: ...
tytöt ja perse: Tytöillä yleensä on perse. Kumma juttu. Pojillakin muuten on.

virtsatietulehduksen oireita: Kusettaa, kirvelee, kaikkea sellaista?
VITTUSAATANA: Samaa mieltä.

2005-04-04T08:57:00.000+03:00

Kevään tuoksu ulkona oli niin vahva, että meinasin samantien puhjeta itkuun, tulla hulluksi ja lopulta juosta kauppaan hakemaan lonkeroa kevyttä parvekekännäystä varten. Onneksi kuvaan ajoi roska-auto, joka palautti todellisuudentajun. Jos vaan lykkäisi kaikki kevään tentit syksylle?

2005-03-31T12:30:00.000+03:00

Pääsiäisen kunniaksi käväisin Madeiralla äitini kanssa. Lähtöpäivän aamuna havaitsin kurkkuni turvonneen likimain umpeen ja lentokoneessa nousikin kuume. Loistava ajoitus. Seuraavat selkeät mielikuvat ovat kolmea päivää myöhemmin, kun muistelin nähneeni läheisen ruokakaupan joskus jossain aikaisemminkin. Voisinko joskus päästä etelään lomailemaan niin, ettei tuliaisena olisi hiertymä kuumemittarista kainalossa, yskimisestä revähtäneet kylkivälilihakset ja aivan käsittämättömällä tavalla betonipylväiksi muuttuneet pohkeet? Pakkoko sitä on vielä ensimmäisenä tervehtymispäivänä on lähteä harrastamaan jotain vuorikiipeilyä?

Kaikesta huolimatta matka oli nautittava ja onnistuin jopa polttamaan itseni kaikilla niillä kolmella kerralla, kun poistuin hotellihuoneesta. Halutaan palvelukseen tummempi iho. Ja tiedoksi epäilijöille: Mä olen ruskettunut ihan oikeasti! Ja ne ei ole pisamia!

En löytänyt opiskelumotivaatiotani, enkä selvittänyt miesasioitani, eikä muutenkaan tapahtunut ihmeitä. Kummallista. Koskahan minulle tulee mieleen sellainen kaamea ajatus, että pitäisi ehkä tehdä ihan itse jotain asioiden eteen?

2005-03-19T13:18:00.000+02:00

Oli suorastaan vauhdikas ilta. Karaokepeli, peniksenpumppaushärveli syntymäpäivälahjaksi ja suurehko määrä alkoholijuomia aiheuttaa yllättäen mielenkiintoisia tilanteita.

Olin järisyttävän rohkea ja uskaltauduin laulamaankin jo parin tunnin suostuttelun (=pakottamisen) ja muutaman tequilan jälkeen. Vaikka ei siitä mitään tullut, koska olin niin peloissani. Mutta ainakin yritin. Kummallista, miten julkisesti laulaminen voi olla hirvittävä kauhukokemus monille. Näin vielä yölläkin unta yläasteen laulukokeista. "Ihan hyvä, mutta kannattaa hengittää edes vaikka siinä säkeistöjen välissä, niin ei tule ruumiita"

Omalla kohdallani syytän kyllä liiallista musiikillista sivistystä ja (jälleen kerran) sitä, että olen nainen. Jos olisi täysin surkea ja sävelkorvaton, voisi sentään huvittaa kanssaihmisiä älyttömällä esityksellä. Edes karmaisevaan falsettikimitykseen en pysty. Epäreilua.

Kotiviinit pitäisi poistaa maailmasta. Tällä kertaa tapahtui kuitenkin ihme ja minun vaatteeni ja tavarani säilyivät likimain puhtaina.

2005-03-18T10:37:00.000+02:00

Olen toivoton. Heräsin ensimmäisen kerran joskus heti kuuden jälkeen pirteänä kuin peipponen. Siitä huolimatta onnistuin myöhästymään reilulla vartilla kymmeneltä alkavista harjoituksista, joihin en sitten edes mennyt, koska en löytänyt koko paikkaa. Tai olisin varmaan löytänyt, mutta ylitsepääsemätön vitutus esti liikkumasta vähääkään vieraammilla käytävillä. Mikä näissä perjantaissa aina on?

Pitäisi ostaa akvaarioon kasveja, koska valehtelin syksyllä äidilleni, että olen laittanut sen kuntoon. Vastahan tässä on ollut 8 kuukautta aikaa. En tunne itseäni kovin tehokkaaksi. Kaiken lisäksi pitäisi vielä muistaa, millaisia kasveja se toi minulle viime visiitillään, koska tein niillä maatumiskokeita. Tuli multaa.

Kynsikin repesi. Hmph.

2005-03-17T11:12:00.000+02:00

Bloggaaminen jää, kun on ihmisiä, joille kertoilla asioita.

Edellisen jälkeen tapahtunutta:

Tajusin vihdoinkin, että kemian kirjassa oleva He-atomi on tosiaankin helium, eikä sillä ole mitään tekemistä englannin kielen hän-sanojen kanssa. Olin jo kirjoittamassa katkeraa valituskirjetta sukupuolisyrjinnästä.

Loistin kaupassa kielitaidollani. En joutunut miettimään kuin pari minuuttia, että keksin, mitä "musta" on englanniksi.

Kävin fysiikan välikokeessa toteamassa, etten pysty vitutukseltani edes lukemaan tehtäviä. Värittelin sitten ruutuja paperista puolen tunnin ajan.

Join tolkuttomat pikakännit, suutuin itselleni ja eksyin Hervannan metsiin.

Pelasin Riskiä ja sain lopultakin läpi vaatimani sääntömuutokset: "Tapahtui pelissä mitä tahansa, minä olen voittaja." ja "Jos tapat minut, pelataan koko yö Trivial Pursuitia."

Kävin katsomassa Finding Neverlandin ja itkin siinä kohdassa, missä ilmeisesti pitikin. Syytän tästä toisen päivän krapulaa.

Kävin kaupungissa pyöriskelemässä enkä onnistunut edelleenkään ostamaan juurikaan mitään tarpeellista, mutta väänsin nilkkani niin, että ensi viikosta tulee tuskallinen.

Huijasin ja katsoin pari jaksoa Gilmoren tyttöjä etukäteen, koska olen Madeiralla, kun ne tulevat televisiosta. (Tämä alkaa olla jo sairasta?)

Olen ollut kaikilla fysiikan aamuluennoilla tällä viikolla. (Tämä se vasta onkin sairasta.)

Aivoni on vaihdettu pumpuliin. Yrittäkää ymmärtää.

2005-03-07T11:37:00.000+02:00

Hyvää syntymäpäivää, minä.

Kiitos, herra A, ettet voinut rauhoittaa edes tätä päivää riitelyltä. Tiedän, että sanoin yhden ainoan lauseen väärin, mutta tarvitsiko siitä tehdä niin helvetinmoinen numero.

Kiitos, rakkaat vanhempani, että satuitte unohtamaan koko tapauksen. Toisaalta, mitäpä juhlittavaa siinä olisi, että jokunen vuosi ja 9 kuukautta sitten unohditte käyttää ehkäisyä.

Kiitos, se henkilö, joka päättää tenttien päivämääristä, että sain aloittaa aamuni leppoisasti pohtimalla orbitaalien muodostumista.

Kiitos, tentin laatija, ettet voinut yhtäkään kaavaa laittaa sinne takasivulle. Olisinkin arvostanut sitä ihan liikaa.

Kiitos, herra Sääherra, että lopetit sen typerän auringonpaisteen, joka olisi saattanut edes vähän piristää.

Kiitos, alkoholipolitiikka, etten edelleenkään ole Alkon täysivaltainen asiakas, joten joudun olemaan ihmisten seurassa vielä ostosreissun ajan.

Kiitos, sänky, peitto ja tyyny, siitä että olette olemassa, nähdään toivottavasti tunnin sisällä.

Anteeksi, kaikki, jotka joutuvat kärsimään pahasta tuulestani syyttöminä. En minäkään tätä halunnut.

2005-03-04T22:27:00.000+02:00

Eilen käytin kynsilakanpoistoainetta kasvovetenä. Tänään solmin itseni laturinjohtoon niin, että koko puhelu piti katkaista viideksi minuutiksi, että pääsin irti. Listataan sitten näitä, kun en kehtaa yksityisasioita vuodattaa. (Hm. Eihän niistä muuten tiedäkään kuin suunnilleen koko Hervanta ja ircnet siihen päälle. Tosin tätä kautta saattaisi joku saada oikeaakin tietoa. Eihän se käy päinsä.)

Haluaisikohan joku myydä sellaisen oikeasti langattoman puhelimen minulle esimerkiksi kympillä? Lankapuhelinkin toimii paremmin ilman johtoa kuin nykyinen härveli. Ehkä 3210:n aika on lopultakin ohi.

Pitäisi edelleen lukea. Paitsi ettei oikeasti tarvitse, koska olin hyvä ihminen, enkä lähtenyt harrastamaan alkoholin nauttimista, joten tämän ajan voi aivan hyvin käyttää muuhun kuin lukemiseen.

Kaiken lisäksi olen koukussa "Haluatko pällistelemään kameran eteen ja antamaan Seiskalle haastatteluja siitä, kuinka tää Suomen/USA:n/maailmankaikkeuden mallimaailma on niin pieni ja ahdistava" -sarjoihin. Lupaan lopettaa heti kun tentit ovat tältä erää ohitse. Ihan tosissaan.

Mutta hei niinku siis oikeesti! Katsoisivat edes, etteivät mallikokelaat näyttäisi hevosilta hymyillessään? Jooko? Pliis?

2005-03-02T15:28:00.000+02:00

Olisikohan aivan liikaa vaadittu, jos saisin päivän tai pari elämääni, jolloin en sähläisi mitään? Sunnuntaina hajotin puuterin tiputtamalla sen laukusta rappukäytävään, maanantaina menin tenttiin ilman laskinta ("Joo siis kyllähän mä lasken nää logaritmit määritelmän perusteella päässäni, mutta kun...") ja eilen huokaisin helpotuksesta, kun luulin onnistuneeni olemaan päivän sotkematta tai rikkomatta mitään...vain hetkeä ennen kuin kaadoin merkittäviä määriä kolajuomaa pitkin herra A:n tietokonetta. Mitähän tänään? Ainiin. Pasta taitaa just kiehua yli pitkin hellaa. Juuri näin.

2005-02-26T09:26:00.000+02:00

Meemeillään sitten perkele.

Kymmenen vuotta sitten...
...olin juuri tutustunut kahteen ihmiseen, jotka ovat vieläkin ystäviäni.
...aloitin lupaavan häirikönuran koulussa (liittyy osaltaan edelliseen).
...harrastin taitoluistelua puolitosissani.

Viisi vuotta sitten...
...vihasin itseäni ja maailmaa niin kuin teini-ikäinen vain voi.
...laihdutin kahdessa kuukaudessa parikymmentä kiloa.
...lakkasin käymästä koulussa.

Kolme vuotta sitten...
...reissasin viikonloput ympäri Suomea tapaamassa milloin ketäkin irkkituttua.
...tapasin herra A:n.
...sain välähdyksenomaisen aavistuksen, etten ehkä olekaan maailman rumin ja typerin olento.

Vuosi sitten...
...olin pahemmin masentunut kuin nyt.
...menin naimisiin.
...tutustuin niihin ihmisiin, joiden kanssa nykyään eniten aikaani kulutan.

Eilen...
...tappelin harkkatyön kanssa aamukahdeksaan, jouduin mielenhäiriöön ja jätin koko homman kesken.
...tulin ensimmäistä kertaa elämässäni jätetyksi. (Tilanne on tosin vieläkin erittäin epäselvä.)
...tajusin, ettei maailma loppunut kumpaankaan edellisistä. (En kai minä ole oppimassa jotain asioiden mittasuhteista?)

Tänään...
...kärsin kevyestä krapulasta.
...heräsin aivan liian aikaisin.
...aion lukea tentteihin. Luultavasti aikomuksen tasolle jääkin.

Huomenna...
...aion edelleenkin lukea.
...katson Gilmoren tytöt.
...aion lukea lisää.

2005-02-24T22:24:00.000+02:00

Naisen aivot eivät sovellu ohjelmointiin.

Tai sitten minä olen tyhmä.

2005-02-22T19:01:00.000+02:00

Herkistelykrapula on yksi maailman tuskallisimmista olotiloista. Sen sijaan että haluaisin koodata harkkatyötä, ainoa mahdollinen tekeminen tuntuu olevan se, että makoilisin peiton alla nojatuolissa ja kuuntelisin kappaleita, jotka saavat nostalgia-aallon aikaiseksi. Ja nyyhkisin menetettyjen elämäni rakkauksien perään. Joiden nimiä tai kasvoja en enää edes muista, ja joista en oikeasti edes pitänyt niin hirveän paljoa. No joo. Seuraavalla kerralla kuitenkin voisi siihen kaljapullon kylkeen painattaa varoitustekstin, jos tarjolla on tällainen mielentila seuraavaksi päiväksi.

2005-02-21T00:44:00.000+02:00

Ei pitäisi koskaan käydä missään. Päivä poissa ja taas ahdistaa Hervanta, herra A, opiskelut, herra H, kaverit, tutut, kaikki. Tunnen suoranaista pakokauhua, kun tajusin, että ihmiset ovat alkaneet tuntea minua, eikä ajatus siitä, että tätä samaa on tiedossa vielä vuosiksi eteenpäin, lohduta yhtään. Olisi pitänyt ruveta kulkuriksi, eikä edes yrittää mitään muuta.

2005-02-16T13:23:00.000+02:00

Joku perkeleellinen olento on ilmeisesti käynyt hieromassa valmiiksikin kipeää niskaani katujyrällä yön aikana. Ihastuttava tunne. Tekisi mieli ulvoa.

Ulkona paistaa vieläkin aurinko. Vielä yksikin päivä, niin tapahtuu vakava kevätsekoaminen, joka sisältää pakkomielteistä siivoamista, liian vähissä vaatteissa juoksentelua ja lopulta sairastumisen keuhkokuumeeseen, ylirasitukseen ja kirkkaan valon aiheuttamaan silmävammaan. Onneksi umpikohmeiset sormet muistuttavat vielä, missä kohdassa vuotta ollaan menossa.

Lauantaiksi sitten onkin pääkaupunkiseudulle luvassa räntäsadetta, koska olen suuntaamassa Korkeasaareen ulkoilmailemaan. Ihan oikein teille.

Voisi mennä parvekkeelle nauttimaan auringosta ja rauhasta hetkeksi. Tällaisina päivinä on helppo muistaa, miksi aloitin tupakoinnin aikoinaan.

2005-02-15T15:00:00.000+02:00

Näitä aamuja. Heräsin liian myöhään, että olisin voinut rauhassa kertailla (=etsiä paniikinomaisesti hukassa olevia muistiinpanoja) matikan välikokeeseen. Unenpöpperössä suunnistin suihkuun ja unohdin, ettei tarkoituksena todellakaan ollut kastella hiuksia, koska muutenkin oli tulenpalava kiire. Kiroilin hetken mielessäni, ja kävin napsauttamassa vedenkeittimen päälle. Sorkin piilolinssejä silmiini noin kymmenen minuuttia, vaikka yleensä tähän toimenpiteeseen varattava aika on laskettavissa sekunneissa.

Hukkasin kolme sukkaa pyöriessäni hädissäni ympyrää. Havaitsin, että vedenkeittimeen olisi kannattanut laittaa pari pisaraa vettäkin, jos kerran aamuteetä olisin halunnut. Epätoivoissani yritin juoda kaapissa olevaa pihkanmakuista kolaa (Onko sitä reseptiä muutettu vai onko tuossa oikeasti jotain vikaa?). Sohin meikit pitkin naamaa, ja revin puolet muutenkin harvoista hiuksista irti, koska ei siihen märkään takkuun mikään harja pystynyt. En löytänyt kynää, enkä opiskelijakorttia. Herätin herra A:n ja vajosin viereen sopertelemaan jotain "Emmä tästä olis yhtään pistettä saanutkaan, kun mulla on märät hiukset. En nouse enää ikinä. Yhyy."

Tunteja myöhemmin heräsin siihen, että naapurissa huudatettiin poraa ja ulkona oli joku kummallinen valoilmiö.

On se muuten ihmeellistä, miten tässä vaiheessa päivää nuo vastoinkäymiset eivät enää tunnukaan niin ylitsepääsemättömiltä.

2005-02-14T08:02:00.000+02:00

Kuten ehkä nokkelimmat ovatkin jo arvanneet, viimeviikkoinen(?) "Otanpa itseäni niskasta kiinni" -operaatio kusi ja pahasti. Harmi.

Menetin Tallinna-neitsyyteni. Kivaa oli. Join paljon alkoholia, joku nimeltämainitsematon henkilö oksensi vaatteilleni ja tavaroilleni (jotka olin tyhmyyksissäni jättänyt lattialle, oma vika), näytin kostoksi tissit Goom-laivalle, nukuin kokonaisen tunnin jaetussa sängyssä niin, että vieressä nukkuja yritti pysytellä vähintään puolen metrin päässä minusta (ei se edes tippunut ja kuollut), katselin kaupunkia, ensin hieman krapulaisena, myöhemmin iloisessa nousuhumalassa, ostin viinaa ja lopulta nukuin laivassa puolitäysi kolatölkki unilelunani.

Etten kuitenkaan olisi päässyt toipumaan laivamatkustamisesta, piti (liian) aikaisin lauantaiaamuna jatkaa juomista, ettei krapula ehdi missään välissä yllättää, vaan pääsisin kerrankin jopa yleisöksi Akateemisen kyykän MM-kisoihin. Huomasin kuitenkin olevani juomistahdissa vakavasti muita jäljessä, joten päätin sitten kiskoa kaksin käsin kaikkea mitä saatavilla oli. Lopputuloksena menin päiväunille ("En mä oo sammunut, mä vaan nukun") ennen viittä iltapäivällä, enkä herännyt kunnolla ennen puoltayötä.

Lähdin päättäväisesti kotiin nukkumaan lisää, mutta äkillinen ihmepiristyminen (l. viinanhimo) ajoi minut vielä paikalliseen istuskelemaan. Lopulta join viimeisen alkoholiannokseni vähän ennen seitsemää aamulla vittuunnuttuani siihen, että kaikki muut olivat väsähtäneet tunteja sitten.

Nurkissa hiippailee liskoja ja tonttuja. Ihmeellistä. Ensi kertaa varten harjoittelen enemmän.

2005-02-08T15:42:00.000+02:00

Nyt se sitten taas iski.

Asunnossa kaikki muistuttaa tekemättömistä asioista, tiskaamattomista tiskeistä, kaupassakäymättömyydestä ja maksamattomista laskuista (Kyllä minulla rahaa olisi, kai, mutta en jaksa etsiä niitä laskuja).

Ulos en halua mennä. Pukeutumisessa ja hiusten selvittämisessä olisi liikaa vaivaa. Kaiken lisäksi siellä on ihmisiä, joita en haluaisi tavata yhtäkään. Varsinkin koululle meneminen on mahdoton ajatus.

En haluaisi syödä, eikä oikein ole nälkäkään, mutta tiedän, että se vähän helpottaisi oloa. Jos sen osaisi tehdä sillä tavalla normaalisti ja rauhallisesti, eikä pakkomielteisen vimmalla ja vihalla. Nukkua voi kyllä mitä kummallisimpiin aikoihin omituisissa paikoissa, mutta ihan turha yrittää samaa yöllä niin, että heräisi kahdeksan tunnin päästä sopivaan aikaan.

Näinä päivinä toivoisi, että olisi olemassa joku herra Isoherra, jolla olisi näppinsä pelissä tässäkin jutussa. Se sentään voisi jossain vaiheessa kyllästyä leikkimään minulla. Omassa päässä olevaa vikaa on vaikea myöntää ja vielä vaikeampaa korjata.

Kaiken lisäksi pitäisi puhua eräästä asiasta (Voiko sen tätä epätarkemmin vielä ilmaista?) edes jonkun kanssa, mutta en koskaan löydä sopivaa aikaa, paikkaa, enkä ihmistä. Vähemmästäkin hautomisesta menee pää sekaisin.

2005-02-07T13:15:00.000+02:00

Näin unta, että minusta oli tavattoman ruma kuva blogissani, enkä saanut sitä millään sieltä pois. Vitutti.

Miten ihmeessä yhdeksännen kerroksen ikkunoista voi valua kuraa ikkunalaudalle? Onkohan niitä kukaan pessyt koko talon olemassaoloaikana?

Väsyttää. Edelleen. Ihan helvetillisesti. Lukuisien puolen vuorokauden yöunien jälkeen.

Täytän vuosia kuukauden päästä. Yritän jo nyt keksiä, mitä merkittävää olen elämässäni tähän mennessä tehnyt. En onnistu.

2005-02-06T13:37:00.000+02:00

Pitäisi ilmeisesti kohtapuoliin laskeutua tästä "Ei mun tartte tehdä mitään" -maailmasta ja edes vaikka blogata. Pistetään tähän sitten vaikka joku puolinostalginen matkakertomus.

Perjantaina tunsimme itsemme viisivuotiaiksi, mutta siitä huolimatta pääsimme lentokoneeseen. Kone oli etuajassa ja yö Stanstedilla pitkä ja kylmä. Kyllähän niillä penkeillä olisi nukkunut, jos olisi vaikka ottanut sen pitemmän takin kuitenkin mukaan. Tanssimattopelikin olisi ollut ajankuluksi, mutta onnistuimme nukkumaan juuri sen hetken, kun olisi ollut mahdollisuus välttyä ohikulkijoiden naureskelulta. Nyt sitten harmittaa. Mä haluun!

Lauantaiaamuna suunnattiin Lontooseen etsimään majapaikkaa. "Tossa joka on jossain Raven-paikassa näyttäis olevan tilaa. Kokeillaanko sitä, vaikkei se edes näy meidän kartoissa." Ehkä reililtä oli jäänyt joku vaisto, joka johdatti suoraan oikeaan suuntaan. Paitsi että viimeisenä päivänä selvisi, että lähin metroasema olisi ollut siinä noin kahdensadan metrin päässä, eikä siellä puolentoista kilometrin. Sadan metrin maanpäällisen oleskelun jälkeen ensimmäiset kyselivät irlantilaistaustaamme.

Käytiin ostamassa liput Oopperan kummitukseen, vierailtiin Harrodsilla (ostin jopa adapterin) ja palattiin hostellille käymään suihkussa ja rikkomaan sukkahousuja (Mikä helvetti niissä 15 denierin sukkahousuissa on, kun niitä pitää edes valmistaa? Mitään järkeä.). Tescosta löytyi Irn-Bruta. Reissu pelastettu. Myyjä kysyi, olemmeko skotlantilaisia.

Musikaali oli hieno, mutta hienompi se olisi ollut, jos olisi nähnyt koko lavan. Rakastuin kuolettavasti yhteen esiintyjään. (Tosin en kyllä muistanut enää koko juttua, joten ei se kai niin kuolettavaa ollut.)

Ensimmäistä kertaa elämässäni sain jonkinlaiset käsittämättömän tarpeen pukeutua jokseenkin yhtäläisesti parhaan kaverini kanssa. Tai no. Enemmänkin se oli pitkän erossaolon aiheuttama vahinko. Onnistuimme näyttämään omituiselta lahkolta, jonka nimi ei ehkä kestä julkisuutta.

Sunnuntaina käveltiin ympäri British Museumia aika hirvittävän monta tuntia. Vastapäisessä kilttikaupassa matkaseuralle tarjottiin töitä, koska samanniminen suomalainen oli joskus ollut paikassa töissä. Minäkin olisin voinut jäädä.

Museon jälkeen seilattiin ympäriinsä metrolla ja jäätiin pois jossakin, josta löytyi joku iso pytinki. Iso pytinki paljastui St. Paulin katedraaliksi, jossa sattui juuri sopivasti olemaan mahdollisuus kuulla British Operan kuoro ilmaiseksi. Sinne siis. Kylmät väreet kulkivat pitkin selkää monta kertaa. Akustiikka on jännä juttu. Jälkeenpäin tuli mietittyä, voisiko meissä olla jotain omituista, kun emme istuneet sitäkin aikaa vaikka jossain pubissa. Tai edes shoppailleet tai ihan mitä tahansa muuta.

Maanantaina urhoollisesti korjasimme tilanteen ja shoppailimme ainakin tunnin. Emme löytäneet yhtään mitään. Jostain kumman syystä minulla ei ole mitään tarvetta pistää päälleni vaatteita, joissa näytän siltä, että olen juuri tullut lypsyltä tai jotka saavat minut näyttämään karvaiselta alkuihmiseltä tai kolmivuotiaan prinsessaleikin tulokselta. Kumma juttu. Kiersimme muutaman nähtävyyden sillä toimivaksi osoittautuneella "Mitäs tän aseman lähellä on?" -periaatteella. Löysin paikan, jonne voisin muuttaa, jos joku nyt hirveästi vaatisi ja haluaisi maksaa kulut. Kukahan lainaisi minulle muutaman miljoonan?

Illalla jälleen musikaali. We will rock you, joka kaikkien epäilyksistä huolimatta osoittautui loistavaksi. Lippua ostaessamme myyjäneitonen halusi tietää, kuinka pitkiä olemme. "Yli viisi jalkaa?" "Ei." "Alle viisi jalkaa?" "Ei." "No paljonko?" "Viisi jalkaa." Ehkä se, että ihminen joutuu nousemaan varpailleen yltääkseen lippuluukulle, ei lisää vakuuttavuutta siitä, että näkisi jotain ihan miltä tahansa paikalta.

Tiistaina kirottiin monta kertaa typeriä aikaeroja ja lentoaikatauluja. Viimeisenä päivänä ei ehditty kuin käydä muutamassa kirjakaupassa ja melkein myöhästyä lennolta. Tosin ehkä niissä kirjakaupoista olisi voinut päästä nopeammin, jos niihin ei menisi ihmisen kanssa, joka vertailee kansien kuntoa minuuttikaupalla. Eikä sitten lopulta ostettu Ihmisen fysiologia -värityskirjaa. Olisi varmaan pitänyt, niin saisi senkin lukemiseen jostain intoa.

Lentokone lähti melkein tunnin myöhässä. Minkähän takia mikä tahansa vika on "minor sitäjatätä problem"? Ehkä "major problem" on se, kun koneesta irtoaa yhtäkkiä seinä ja moottorit. En oikeastaan halua tietää.

Irn-Bru kesti matkailun ruumassa. Olisi pitänyt tuoda enemmän. Tämä on joku ikävä perversio. Mutta kyllä sitä voi ostaa kahdeksan pulloa kaupasta eikä mitään muuta, vaikkei olisikaan skotlantilainen! Ei sitä tarvitsisi joka kerta kysyä.

En muuten enää ihmettele yhtään, miksi brititkin sotkevat itsensä terrorismin vastaiseen sotimiseen ja muuhun toivottomaan. Vähemmästäkin alkaa uskoa, että koko maailma on hengenvaarallinen paikka ja kaikki muut ovat täällä vain tappaakseen juuri minut. "Mind the step!" "Fire door, keep shut!" "Don't make your bag a suspect!" "Keep left!" "Look right!" "Missing!" "Murdered!" "Fire alarm!" Huh. Ahdistaa pelkkä ajatuskin siitä varoitusviidakosta.

2005-01-28T14:46:00.000+02:00

Matkoille lähteminen on omanlaisensa rauhoittava puhdistautumisriitti. Seuraavat vaiheet ainakin ovat välttämättömiä.

1) Jätetään asunto sellaiseen kuntoon, että sinne on miellyttävää palata rentouttavan loman jälkeen. ("Vittuu! Taasko mä oon ollut kolmatta viikkoa tiskaamatta?! Saatanan saatana! Mun pitää olla lentokentällä kymmenen minuutin päästä! Eksä millään viittis? Joojoo. On mun vuoro. Teen vaikka loppuvuoden kotityöt, jos vaan tämän kerran saan luistaa!")

2) Mietitään, mikä olematon osa maallisesta omaisuudesta on todellakin välttämätöntä. ("Mitä mä otan mukaan mitämäotanmukaan? Aargh! Emmä tiiä! Hei hammasharjan ainakin! Ja tahnaa. Ai saatana mulla ei oo kuin toi, minkä ostin viisi vuotta sitten Tescosta ja joka syövyttää hampaatkin ohimennen! Emmä enää ehdi kauppaan! Minkä takin mä otan? Minkä laukun mä otan? Mitä mä teen?!")

3) Huolehditaan pienet elämässä rempallaan olevat asiat kuntoon. ("Vittusaatana toi nappikin irtoo! Mulla on vielä minuutti aikaa, kyllä mä ehdin! Vittu toi neula on terävä. Ai saatanaa! Laastarii!")

4) Panostetaan myös ruumiilliseen hyvinvointiin ja hehkeään ulkokuoreen. ("Voi helvetti mun säärissä kasvaa turkki! Emmä tälleen kehtaa lähteä. Missä kaikki meidän terävät jutut on? Auu! Vittu toikin oli terävä. Lisää laastarii! (Yleensä myös ainakin toinen koipi tai kainalo jää ajelematta ja sekös vasta vituttaa. Tasapaino ennen kaikkea.))

5) Jätetään hellät jäähyväiset rakkaimmille. ("Moi mä meen ny." "Ai mihin?" "No sinne Timbuktuun viideksi vuodeksi" "Ai mihin?" "Vittu etkö sää tätäkään muistanut saatanan kusipää mä vihaan sua mun pitää nyt mennä moi!")

Tämän jälkeen jos vielä jaksaa matkalla riehua ja stressata jostain, niin on kyllä ihme.

2005-01-27T13:49:00.000+02:00

Pulkkamäki ei ole aikuisen ihmisen hommaa. Vartalo täynnä pikkumustelmia ja alaselkä niin kipeä, että luentojooga meinaa käydä mahdottomaksi. Kivaa se silti on. Ensi kerraksi ostan liukurin.

Mikähän siinä on, etten yksinkertaisesti osaa istua sillä tavalla suorassa ja jalat maassa, kuten useimmat ihmiset näyttävät osaavan? Koneella istun jotenkin polvet suussa ja luennoilla vääntäydyn vähintään risti-istuntaan, ellen sitten yritä seisoa päälläni tai jotakin vastaavaa. Toisaalta hyvä puoli tässä on se, että pystyn löytämään hyvän nukkuma-asennonkin melkein missä tahansa, eikä lentokoneessa jalat turpoa niin pahasti, kuin istuessa normaalisti.

Mistä tulikin mieleen, että huomenna pitäisi lähteä Lontooseen, enkä ole sisäistänyt koko asiaa. Jos nyt edes muistaisi pyykkiä pestä ennen lähtöä.

2005-01-23T09:00:00.000+02:00

Koska olen lukenut kemiaa päiväkaupalla, ja olen hereillä ennen yhdeksää sunnuntaiaamuna ilman krapulaa, ja koska olen ollut muutenkin niin hyveellinen, että sädekehä alkaa puristaa päätä, päätin muuttaa blogini ainakin päiväksi miehen ja naisen syvintä olemusta koskevaksi jaaritukseksi ja sortua blogienväliseen kommentointiin.

Avionrikkoja haikailee neljän vaimon haaremia miehille Suomeenkin. Voitaisiinko sopia, että myös lapsettomat naiset saisivat pitää neljää miestä, koska eivät voi kokea äitiyden tuottamaa suunnatonta tyydytystä? Minä ainakin keksisin äkkiä käyttöä useammallekin miehelle. Ainoan ongelman muodostaa miesten korkea käsitys itsestään ja omistushaluisuus, joka estää tehokkaasti haaremin harmonisen yhteiselon. Olisiko vaihtosuhde lapsen ja miehien välillä nimenomaan tämä neljä? Vai korvaisiko lapsi viisikin miestä, koska useilla naisilla on kuitenkin sekä lapsi(a) että mies? Enpä tiedä.

Birdy kirjoittaa henkisistä haaremeista. Tässä vaiheessa minun varmaan pitäisi tuntea omatunnon syyttävä ääni, mutta taidan vaientaa sen arveluttavan laadukkailla perusteluillani. Minulla on paljon miespuolisia kavereita. Tämä ei varmastikaan tule yllätyksenä, kun ottaa huomioon opiskelupaikkani ja kiinnostuksenkohteeni.

Myönnän jopa tuntevani satunnaisesti kevyttä mustasukkaisuutta, jos joukkoon saapuu "irtonainen". Siis joku sellainen, joka ei ole kavereideni seurustelukumppani tai muuten itsestäänselvä vierailija. Mutta siitä huolimatta en usko, että useimmissa tapauksissa kaveruus perustuu seksinodotukseen kummankaan puolelta. (Ne, joiden kohdalla asianlaita on näin, ja jotka tämän sattuvat lukemaan, ottakoon välittömästi yhteyttä tämän blogin toimitukseen, niin voin pitää Puheen.) Välillä, hyvin harvoin, mutta aina joskus kuitenkin syntyy kaikenlaista viritystä, eikä sille oikeastaan mitään voi. Ihmiset nyt vaan sattuvat olemaan sellaisia. Ja tottakai jokainen haluaa ja tarvitsee huomiota. Onko se nyt niin paha juttu? Ja tarvitseeko jokainen ihmissuhde analysoida puhki? Enpä tiedä.

2005-01-22T11:10:00.000+02:00

Päätin aloittaa lauantaina pitkän ja maineikkaan juoksijanuran. Perjantai-iltana kurkku tuntui karhealta ja nilkka kipeytyi suihkussa ollessa jollakin käsittämättömällä tavalla, enkä pysty ostamaan lenkkareita. Se siitä sitten. En suostu uskomaan, että kaksijalkaisia eläimiä on oikeasti tarkoitettu juoksemiseen.

2005-01-20T16:02:00.000+02:00

Olenko tunnekylmä ja muutenkin kaikinpuolin paha ihminen, jos ärsyynnyn henkilöistä, jotka jatkuvasti julkisesti kutsuvat seurustelukumppaniaan/puolisoaan/ystäväänsä/sitä tyyppiä, joka istui ruotsintunnilla kerran oikeassa takanurkassa, tunnepitoisilla nimityksillä, kuten "kulta", "raksu" tai "hani"? Onhan se ihan södee ja ihquu, mutta jotain rajaa. Tuntisivat edes vähän armoa meitä liian varhain umpikyynistyneitä kohtaan.

2005-01-18T13:43:00.000+02:00

Ostin marraskuussa takin. Toisin sanoen ison, paksun, kelsiturkin, jossa ei palele, vaikka sen alla olisi alastomana neljänkymmenen asteen pakkasessa. Ostin myös talvisaappaat. Sellaiset vuorelliset, joissa varpaat eivät jäädy ja putoa pois, ja joilla voi ylittää isommankin lumipenkan niin, ettei kenkiä tarvitse kuivatella seuraavaa viikkoa. Olin riemuissani siitä, että tällä kertaa minä päihittäisin talven vaatetuksellani pistein 10-3. (Ei, pipoa en ole suostunut hankkimaan ja käsineiden kanssakin on vähän niin ja näin.)

Mutta ei, herra Sääherralla oli jälleen muutama ässä hihassaan. "Hahaa! Toi osti talvivaatteet! Idiootti. Luulee että olisin noin helppo. Pistetäänpä vesisadetta kesäkuuhun asti!" Nyt sitten tunnen itseni typeräksi hikoillessani nelikiloisen lampaan alla ja liukastelen jalkani piloille kymmenen sentin koroissa.

Onneksi muillakin on samanlaisia niiku ongelmii. Jospa minä en olekaan yksin syyllinen vallitsevaan säätilaan.

2005-01-14T15:39:00.000+02:00

"Kops!" Hiljaisuus. "Voi helvetti. Vittusaatana!" "Kops!"

Ensimmäinen "Kops!" on se ääni, mikä syntyy siitä, kun pudotetaan lukolliseen laatikkoon joku palautettava juttu. Sellainen pehmeähkö ääni, mikä paperinipusta lähtee.

Hiljaisuus on se sellainen sekunnin mittainen mykistyminen, kun tajuaa tehneensä jonkun älyttömän typerän virheen.

Kiroilu seuraa siitä, kun tajuaa, että eihän sitä nivaskaa sieltä lokerosta ongittua saa.

Jälkimmäinen "Kops!" on äkillisestä tunteenpurkauksesta aiheutuva kohtaaminen laatikon etuseinämän ja polven välillä.

Toivottavasti kukaan ei nähnyt.

2005-01-13T20:08:00.000+02:00

Herra Tohtori! Onx tää normaalii??? Kärsin vakavasta osoitteiden väärinkytkennästä päässäni. Kun yritän kirjoittaa osoiteriville "blogger.com", päädynkin googleen, kun haluan päästä oppilaitoksemme sinne jonnekin (en tiedä korrektia termiä, Haaviin kuitenkin), kirjoitan irc-gallerian osoitteen. Muitakin vastaavia löytyy. Ärsyttävää.

Sama pätee kyllä kirjaimiin ja numeroihinkin. Miksi a pitää kirjoittaa kakkosena ja r kutosena? Olenko tehnyt liikaa kryptoja kriittisestä kehitysvaiheessa?

2005-01-11T17:59:00.000+02:00

Kuinkahan omahyväistä on kuvitella, että maailma tarvitsisi ainakin kaksi tai kolme kappaletta minuja? Ehkä vähän liian. Mutta kun...

Miksi minun pitää olla niin tiedeuskovainen, etten voi tehdä asioita vain sen takia, että vaisto tai joku vastaava (jota ei siis ole olemassakaan) käskee? Ja ei kai se niin kauhean tungettelevaa ole, jos soittaa ystävilleen tarkistakseen onko kaikki tarpeeksi kunnossa?

Onko tervettä pelätä puhelimella soittamista sen takia, että on olemassa mahdollisuus, että soiton vastaanottaja on nussimassa sillä hetkellä?

2005-01-10T13:07:00.000+02:00

Vuoden ensimmäinen luento nukuttu ohi (tai ehtisi sinne vielä, mutta emmänyviitti). Tästä se lähtee. Illalla voidaan laskea, kuinka monta niistä kaikista hyvistä lupauksista olen ehtinyt ensimmäisen päivän aikana rikkoa.

2005-01-10T06:47:00.000+02:00

Viikko bloggaamatta, tähän voisi melkein tottua. Nämä asiat opin sen viikon aikana.

Mänttä on paha paikka, jossa ahneet paperityöläiset eivät tee töitään, vaan tuijottavat tehtaan ikkunasta, kun viattomat ohikulkijat päättävät tehdä muutaman lumienkelin hankeen ja kävellä edestakaisin niin kuin ne tyypit siinä piirretyssä, jossa on iso karhu ja joku etsivätoimisto.

Vaikka välillä siltä tuntuisi, kaikki ihmiset eivät välttämättä tunnekaan juuri minua, eivätkä tunnistamattomat kasvot aina tarkoita kasvoja, jotka olisin unohtanut, vaan mahdollisesti myös sellaisia, joita en ole koskaan nähnyt. Erityisen hyvin tämä pätee ulkomaalaisiin vaihto-opiskelijoihin, jotka ovat muuttaneet kahta päivää aikaisemmin Hervantaan. On myös hyvä tarkistaa, osaako puhekumppani sanaakaan suomea.

Tämä on tulevan kevään ainoa kerta kun herään puoli kuudelta pirteänä. Onneksi luennot alkavatkin jo kahdeltatoista.

Ihmiset ovat unohtavaisia. Minä en.

Jotkut ihmiset ovat melkein yhtä hyviä tunaroimaan kuin minä.

Jos onnistuu jättämään likimainkaan sellaiset hyvästit kuin haluaa, on aivan varmaa, että toinen osapuoli ei lähdekään mihinkään.

[Tähän vielä jotain ylenpalttisesta ryyppäämisestä ja sen seurauksista.]

2005-01-03T13:54:00.000+02:00

Minkähän takia vakavat keskustelut tärkeistä asioista on tehty minulle täysin mahdottomiksi?

"Jos mä olisin kurpitsa..." Niin. Tai jos en olisi. Tarkoitus oli siis sanoa, että "Jos mä olisin kuuromykkäsokea, niin vois vaan hautautua tonne sängynpohjalle lopullisesti, eikä tarvisi teeskennellä, että välittäisin mistään."

"...mitkä liittyy siihen että mä olen mies ja sä mun nainen..." Sanottuna herra A:lle, joka oli kovasti yllättynyt uudesta feminiimisemmästä olemuksestaan.

"Sä näytät mutanttihirviöltä." Tai sitten se sana oli "komealta" tai edes "ihan siedettävältä".

2004-12-31T20:10:00.000+02:00

Oikeassa elämässä on se vika, ettei voi vain jossain vaiheessa, tajutessaan, että ollaan menossa väärään suuntaan, huutaa "Virhe virhe!" ja poistaa kaikkea mikä siihen viittaa. Eikä konetta voi käynnistää uudelleen ja katsoa, toimisiko kaikki sen jälkeen paremmin.

Tässä tapauksessa haluaisin poistaa tämän vuoden.

2004-12-30T13:37:00.000+02:00

Tekisi mieli sanoa, etten juo enää tänä vuonna, mutta joku idiootti on tunkenut jonkun rakettienpaukuttelujuhlan vuoden päätökseen varmistaakseen, ettei uuteen vuoteen herätä krapulattomana.

Lomailu on epäterveellistä. Ääretön tylsyys altisti minut ensinnäkin lainaamaan saunaani, viinakorvauksella, ja seuraavaksi tiskaamaan erään nimeltämainitsemattoman bloggaajan astiat, kaljapalkalla. Tietäähän sen, mitä siitä seuraa. Tällä hetkellä kuolema olisi suunnaton helpotus.

Hyvä herra Humala, sopisiko, että ensi kerralla, kun menen jonnekin kyläilemään, et antaisi minulle sellaista vitun rasittavaa sössötyskänniä? Ja hyvä Ihmettelevä Ohikulkija, en minä puhunut yksinäni siellä parvekkeella, vaan keskustelin seinän kanssa henkeviä ihmisten älykkyyden arvioinnista. Jos joku selventäisi minullekin vielä, että minkä ihmeen takia, voisin olla kiitollinen.

2004-12-27T15:44:00.000+02:00

Kävin kampaajalla. En mene sinne enää ikinä. Näytän likimain 8-vuotiaalta. Tiedättehän ne kauhuelokuvien hirviölapset, joilla on psykoottinen tuijotus, joka tappaa ihmisiä. Positiiviseksi seikaksi luokiteltakoon se, että ei haittaa, etten kehtaa liikkua ulkona, koska en kuitenkaan pääsisi baariin edes papereilla, eikä kaupasta myytäisi alkoholia ja tupakkaa. Pääsin bussissa lastenlipulla, joten tämä ei voi olla vain henkilökohtainen näköharha.

2004-12-25T22:40:00.000+02:00

Viimeinen joulutilitys, toivottavasti.

Lopultakin Tampereella. Ihan yksin. Kukaan ei häärää ympärillä käskemässä tekemään milloin mitäkin. Eikä kukaan tarjoa aivan tolkuttomasti suklaata, josta tulee paha olo ja maha kipeäksi.

Paitsi että nyt olisin valtavan seurallisella tuulella ja tahtoisin kännitilittää jollekin siitä, kuinka joulu on ihan perseestä (ihan niin kuin en olisi käynyt puolen tunnin välein irkissä tiedottamassa siitä, mistä kaikesta jouluisesta olen joutunut kärsimään). Huomenna voisikin sitten lähteä johonkin. Ihan mihin vaan. Tai sitten ei.

Hieno asia aikuistumisessa on se, ettei enää pakoteta syömään porkkana- ja lanttulaatikkoa, jos ei itse aivan välttämättä halua. "Maista nyt ihan vähän, se on hyvää, pitää syödä." Jostain syystä nekin maistuivat jo paljon paremmilta kuin vaikkapa viisi joulua sitten.

Itse asiassa oli kuitenkin ihan kivaa ja lähes rentouttavaa. Mitä ihmettä minä nyt sitten teen, kun ei ole moneen päivään mitään pakollista?

Ensi jouluksi on kuitenkin pakko keksiä jotain muuta. Jos vaikka lähtisi etelään eläkeläisten seuraksi.

Lisäksi huolehdin taas, ettei anopille jää liian hyvää kuvaa minusta. Vaikka sata kertaa olenkin yrittänyt painaa mieleeni, että makuuhuoneeseen katsotaan itse ennen kuin sinne päästetään vieraita ihmettelemään verhoja, jätin jälleen noudattamatta tätä tärkeää elämänohjetta. Luonnollisestikin olin lähtökiireissäni levittänyt sängylle pornoalusvaatteeni ja kuukautissuojani, joiden seassa lojui tyhjiä lonkeropulloja. Voi helvetti.

2004-12-23T16:21:00.000+02:00

Tämä on suunnattu kaikille teille, jotka haette täältä ohjetta kalkkunan paistamiseen. Minä en tiedä mitään kalkkunan paistamisesta, mutta voin kertoa oman versioni tapahtumista.

1) Sulatetaan kalkkuna. Mitä kummallisemmassa paikassa, sitä parempi.
2) Tungetaan kalkkuna uuniin.
3) Todetaan että se ei mahdu sinne uuniin.
4) Otetaan kalkkuna pois uunista.
5) Sahataan.
6) Huomataan, että kalkkuna ei ehdi millään paistua ajoissa.
7) Käännetään uuniin lisää lämpöä.
8) Odotellaan.
9) Huomataan, että kalkkuna on palanut.
10) Riidellään.
11) Ajetaan vaimo ja lapset kirveen kanssa lumihankeen.
12) Päätetään että seuraavana vuonna ruvetaan vegaaneiksi koko porukka.
13) Syödään pelkkää täytettä ilman kalkkunaa.
14) Syödään sitä täytettä 11 vuotta näiden tapahtumien jälkeenkin joka joulu.

2004-12-22T23:36:00.000+02:00

Ei sitä jokaisesta paikasta ehdi blogata. Tästä tulee varmaan jotain matkakertomusta.

Lauantaina heräsin helvetisti liian myöhään ehtiäkseni sovittuun junaan ja tämän ystävilleni aiheuttaman suuren surun ja murheen vuoksi Jumala päätti kostaa ja lähetti kätyrinsä maan pinnalle. Ensin Riihimäen ja Kotkan välisessä junassa joku avohoitopotilaalta vaikuttava nuorehko naishenkilö halusi keskustella kanssani Jeesuksesta. Minä en halunnut. Keskustelin silti.

Kouvolassa huokaisin helpotuksesta ja kuvittelin, että eiköhän tämän matkan hullut ja humalaiset ole nyt kuitattu. Olin väärässä. Juttelin sitten Jeesuksesta myös Kouvolasta Kotkaan, mutta tällä kertaa hyvin itsepintaisen ja pesun tarpeessa olevan humalaisen miehen kanssa.

Kouvola on muuten edelleen yksi maailman ankeimmista paikoista. Ei millään pahalla.

Viikonloppu meni leppoisasti tyttöjen kanssa juoruten kuukautisista, rintaliiveistä ja muista asioista, joilla ei ole päässyt pitkään aikaan kunnolla mässäilemään seuralaisten alkamatta näyttää vaivaantuneilta. Pelattiin pelejä joissa väkivaltaiset pikkutytöt hakkasivat toisiaan. Käytiin katsomassa Kotkan suuria nähtävyyksiä, kuten isoa haisevaa tehdasta ja pimeää ja märkää. Oli kivaa, mutta jotenkin jo vierasta.

Kotkassa asemalla oli mukavaa ja erittäin äidillistä henkilökuntaa ja juna sitten odotteli niin kauan, että olin saanut ostettua lippuni.

Päädyin Tampereen ja Mäntän kautta Kuopioon. Ensimmäisessä paikassa sain ison ruusun, toisessa kunnon saunan ja kolmannessa huomattavasti enemmän ruokaa kuin jaksan syödä.

Korjasin tietokonetta eilisen illan ja tänään kävin ostamassa uutta. Kalevi taitaa siirtyä mökkikoneen tehtäviin. En jaksaisi käydä kuukauden välein täällä selvittelemässä, mitä typerät käyttäjät ovat taas saaneet aikaiseksi. Ostetaan joululahjaksi menolippu nelikymppisille suunnatulle tietokoneenkäytön pakkotyöharjoitusleirille.

Koiria on kiva nähdä, äitiä ihan kiva, joulukin on ihan kiva. Ihan kiva että on ihan kivaa. Toivottavasti tämä ihan kivuus häipyy aika pian, ettei olo olisi näin muovinen.

2004-12-17T18:46:00.000+02:00

Tentit ohi ja huomisesta eteenpäin pitäisi alkaa juoksennella päättömän kanan lailla ympäri Suomea. Lahjat ostamatta, asunto pommin jäljiltä, maa lumeton ja keittiössäkin haisee enemmän viemätön roskis kuin kuvitteelliset piparit ja joulutortut. Yritä tästä sitten repiä jotain joulua. Ei huvita edes ryypätä.

"Ensi vuonna ei sitten joulua vietetä." on minun ja äitini yhteinen lupaus jokaisen joulun jälkeen, mutta aina jostain kaivetaan esiin selitykset siitä, kuinka pikkusisko on vielä siinä iässä ja kuinka miehetkin tahtoo oikein perinteisen joulun ja siinä se taas on. Pari vuotta sitten sentään pakenimme Helsinkiin hotelliin ja söimme jouluateriaksi hapankorppuja tuorejuustolla. Täytyy rehellisesti sanoa, että paras joulu koskaan. Ei tarvinnut edes olla todistamassa perinteistä jouluriitaa.

Positiivinen puoli joulussa on se, että minulla on tapana olla se ainoa ihminen maailmassa, joka laihtuu pyhien aikana. Kinkkuun en koske, laatikot ovat myrkkyä, suklaasta menee vatsa sekaisin sillä tavalla, että vaikutus ikään kuin neutraloituu (tai näin se olen itselleni perustellut, kumma kyllä, ettei se toimi koskaan joulun ulkopuolella) ja pelkästään sen siivousurakan katselussa kuluu kaloreita koko vuoden liikuntamäärän verran. Laiha lohtu.

Onneksi tarjolla on sentään sitä hyvää kalkkunantäytettä ilman kalkkunaa. Kolmistaan vietettyjen joulujen aikana havaitsimme, että kalkkunan paistaminen niin pienelle porukalle on turhan työlästä ja päätimme jättää linnun täytteen ulkopuolelta pois.

Ihan niin kuin olisi nälkä.

Haluaisin mennä jouluksi kotiin, mutta mistä ihmeestä minä sellaisen tähän hätään kaivan? Turha selittää mistään sydämen sijaintipaikoista tai vastaavista. Jokaisessa paikassa odottaa puolituttuja ihmisiä, joille pitää hymähdellä kaikenlaista "Joo. Koulussa menee ihan hyvin. Joo. Herra A:nkin kanssa menee ihan hyvin. Ei, ei ole tulossa perheenlisäystä." Kuinkahan monta valkoista valhetta tarvitaan, että pakenen paikalta ja vietän baarissa koko joulun? Kai se on kokeiltava.

2004-12-15T15:06:00.000+02:00

Mikähän idea sekin aikoinaan oli, että muutan Etelä-Suomeen? Ainakin huono sellainen, oli syyt sitten mitkä tahansa.

Sekä sanat "etelä" että "Suomi" ovat harhaanjohtavia tässä tapauksessa. Etelä on se paikka, missä on lämmintä ympäri vuoden, aurinko paistaa ja pihalla kasvaa appelsiinipuu. Suomi taas on se paikka, jossa sataa pysyvä lumi lokakuussa ja sen jälkeen on puoli vuotta umpihankea ja pakkasta. Haluaisin kovasti tietää, miten Tampere sopii kumpaankaan kuvaukseen. En mene enää edes parvekkeelle ennen kuin tuolle ulkona odottavalle lätäkkö-jäätikkö-lätäkkö-jäätikkö-jutulle on tapahtunut jotain. Minä olen liian nuori lonkkamurtumapotilaaksi.

Sitä paitsi syntyperäisillä tamperelaisilla on jotkut henkiset nastat jalkapohjissaan, joiden avulla ne painelevat tuhatta ja sataa kaksien lastenvaunujen ja pyörätuolissa pukattavan mummon kanssa vaikka kitkakerroin lähestyisi nollaa. Siinä me junantuomat sitten köpöttelemme puolen kilometrin tuntivauhtia ottaen välillä tukea konttaustasosta. Hankin kävelysauvat ja tökin niillä jokaista ohittajaa perseeseen.