Lady Rosetta

Keskimyöhäinen. Toistaiseksi viljelty ainoastaan perunalastujen tuotantoon. Täyteläisen pyöreä ja punakuorinen. Malto jauhoinen, muttei pahasti rikkikiehuva. Vaatii kunnollisen 3 - 4 viikon valoidätyksen. Altis lehtirutolle. Seittipeittaus tarpeen.

perjantaina, tammikuuta 28, 2005

Matkoille lähteminen on omanlaisensa rauhoittava puhdistautumisriitti. Seuraavat vaiheet ainakin ovat välttämättömiä.

1) Jätetään asunto sellaiseen kuntoon, että sinne on miellyttävää palata rentouttavan loman jälkeen. ("Vittuu! Taasko mä oon ollut kolmatta viikkoa tiskaamatta?! Saatanan saatana! Mun pitää olla lentokentällä kymmenen minuutin päästä! Eksä millään viittis? Joojoo. On mun vuoro. Teen vaikka loppuvuoden kotityöt, jos vaan tämän kerran saan luistaa!")

2) Mietitään, mikä olematon osa maallisesta omaisuudesta on todellakin välttämätöntä. ("Mitä mä otan mukaan mitämäotanmukaan? Aargh! Emmä tiiä! Hei hammasharjan ainakin! Ja tahnaa. Ai saatana mulla ei oo kuin toi, minkä ostin viisi vuotta sitten Tescosta ja joka syövyttää hampaatkin ohimennen! Emmä enää ehdi kauppaan! Minkä takin mä otan? Minkä laukun mä otan? Mitä mä teen?!")

3) Huolehditaan pienet elämässä rempallaan olevat asiat kuntoon. ("Vittusaatana toi nappikin irtoo! Mulla on vielä minuutti aikaa, kyllä mä ehdin! Vittu toi neula on terävä. Ai saatanaa! Laastarii!")

4) Panostetaan myös ruumiilliseen hyvinvointiin ja hehkeään ulkokuoreen. ("Voi helvetti mun säärissä kasvaa turkki! Emmä tälleen kehtaa lähteä. Missä kaikki meidän terävät jutut on? Auu! Vittu toikin oli terävä. Lisää laastarii! (Yleensä myös ainakin toinen koipi tai kainalo jää ajelematta ja sekös vasta vituttaa. Tasapaino ennen kaikkea.))

5) Jätetään hellät jäähyväiset rakkaimmille. ("Moi mä meen ny." "Ai mihin?" "No sinne Timbuktuun viideksi vuodeksi" "Ai mihin?" "Vittu etkö sää tätäkään muistanut saatanan kusipää mä vihaan sua mun pitää nyt mennä moi!")

Tämän jälkeen jos vielä jaksaa matkalla riehua ja stressata jostain, niin on kyllä ihme.

torstaina, tammikuuta 27, 2005

Pulkkamäki ei ole aikuisen ihmisen hommaa. Vartalo täynnä pikkumustelmia ja alaselkä niin kipeä, että luentojooga meinaa käydä mahdottomaksi. Kivaa se silti on. Ensi kerraksi ostan liukurin.

Mikähän siinä on, etten yksinkertaisesti osaa istua sillä tavalla suorassa ja jalat maassa, kuten useimmat ihmiset näyttävät osaavan? Koneella istun jotenkin polvet suussa ja luennoilla vääntäydyn vähintään risti-istuntaan, ellen sitten yritä seisoa päälläni tai jotakin vastaavaa. Toisaalta hyvä puoli tässä on se, että pystyn löytämään hyvän nukkuma-asennonkin melkein missä tahansa, eikä lentokoneessa jalat turpoa niin pahasti, kuin istuessa normaalisti.

Mistä tulikin mieleen, että huomenna pitäisi lähteä Lontooseen, enkä ole sisäistänyt koko asiaa. Jos nyt edes muistaisi pyykkiä pestä ennen lähtöä.

sunnuntaina, tammikuuta 23, 2005

Koska olen lukenut kemiaa päiväkaupalla, ja olen hereillä ennen yhdeksää sunnuntaiaamuna ilman krapulaa, ja koska olen ollut muutenkin niin hyveellinen, että sädekehä alkaa puristaa päätä, päätin muuttaa blogini ainakin päiväksi miehen ja naisen syvintä olemusta koskevaksi jaaritukseksi ja sortua blogienväliseen kommentointiin.

Avionrikkoja haikailee neljän vaimon haaremia miehille Suomeenkin. Voitaisiinko sopia, että myös lapsettomat naiset saisivat pitää neljää miestä, koska eivät voi kokea äitiyden tuottamaa suunnatonta tyydytystä? Minä ainakin keksisin äkkiä käyttöä useammallekin miehelle. Ainoan ongelman muodostaa miesten korkea käsitys itsestään ja omistushaluisuus, joka estää tehokkaasti haaremin harmonisen yhteiselon. Olisiko vaihtosuhde lapsen ja miehien välillä nimenomaan tämä neljä? Vai korvaisiko lapsi viisikin miestä, koska useilla naisilla on kuitenkin sekä lapsi(a) että mies? Enpä tiedä.

Birdy kirjoittaa henkisistä haaremeista. Tässä vaiheessa minun varmaan pitäisi tuntea omatunnon syyttävä ääni, mutta taidan vaientaa sen arveluttavan laadukkailla perusteluillani. Minulla on paljon miespuolisia kavereita. Tämä ei varmastikaan tule yllätyksenä, kun ottaa huomioon opiskelupaikkani ja kiinnostuksenkohteeni.

Myönnän jopa tuntevani satunnaisesti kevyttä mustasukkaisuutta, jos joukkoon saapuu "irtonainen". Siis joku sellainen, joka ei ole kavereideni seurustelukumppani tai muuten itsestäänselvä vierailija. Mutta siitä huolimatta en usko, että useimmissa tapauksissa kaveruus perustuu seksinodotukseen kummankaan puolelta. (Ne, joiden kohdalla asianlaita on näin, ja jotka tämän sattuvat lukemaan, ottakoon välittömästi yhteyttä tämän blogin toimitukseen, niin voin pitää Puheen.) Välillä, hyvin harvoin, mutta aina joskus kuitenkin syntyy kaikenlaista viritystä, eikä sille oikeastaan mitään voi. Ihmiset nyt vaan sattuvat olemaan sellaisia. Ja tottakai jokainen haluaa ja tarvitsee huomiota. Onko se nyt niin paha juttu? Ja tarvitseeko jokainen ihmissuhde analysoida puhki? Enpä tiedä.

lauantaina, tammikuuta 22, 2005

Päätin aloittaa lauantaina pitkän ja maineikkaan juoksijanuran. Perjantai-iltana kurkku tuntui karhealta ja nilkka kipeytyi suihkussa ollessa jollakin käsittämättömällä tavalla, enkä pysty ostamaan lenkkareita. Se siitä sitten. En suostu uskomaan, että kaksijalkaisia eläimiä on oikeasti tarkoitettu juoksemiseen.

torstaina, tammikuuta 20, 2005

Olenko tunnekylmä ja muutenkin kaikinpuolin paha ihminen, jos ärsyynnyn henkilöistä, jotka jatkuvasti julkisesti kutsuvat seurustelukumppaniaan/puolisoaan/ystäväänsä/sitä tyyppiä, joka istui ruotsintunnilla kerran oikeassa takanurkassa, tunnepitoisilla nimityksillä, kuten "kulta", "raksu" tai "hani"? Onhan se ihan södee ja ihquu, mutta jotain rajaa. Tuntisivat edes vähän armoa meitä liian varhain umpikyynistyneitä kohtaan.

tiistaina, tammikuuta 18, 2005

Ostin marraskuussa takin. Toisin sanoen ison, paksun, kelsiturkin, jossa ei palele, vaikka sen alla olisi alastomana neljänkymmenen asteen pakkasessa. Ostin myös talvisaappaat. Sellaiset vuorelliset, joissa varpaat eivät jäädy ja putoa pois, ja joilla voi ylittää isommankin lumipenkan niin, ettei kenkiä tarvitse kuivatella seuraavaa viikkoa. Olin riemuissani siitä, että tällä kertaa minä päihittäisin talven vaatetuksellani pistein 10-3. (Ei, pipoa en ole suostunut hankkimaan ja käsineiden kanssakin on vähän niin ja näin.)

Mutta ei, herra Sääherralla oli jälleen muutama ässä hihassaan. "Hahaa! Toi osti talvivaatteet! Idiootti. Luulee että olisin noin helppo. Pistetäänpä vesisadetta kesäkuuhun asti!" Nyt sitten tunnen itseni typeräksi hikoillessani nelikiloisen lampaan alla ja liukastelen jalkani piloille kymmenen sentin koroissa.

Onneksi muillakin on samanlaisia niiku ongelmii. Jospa minä en olekaan yksin syyllinen vallitsevaan säätilaan.

perjantaina, tammikuuta 14, 2005

"Kops!" Hiljaisuus. "Voi helvetti. Vittusaatana!" "Kops!"

Ensimmäinen "Kops!" on se ääni, mikä syntyy siitä, kun pudotetaan lukolliseen laatikkoon joku palautettava juttu. Sellainen pehmeähkö ääni, mikä paperinipusta lähtee.

Hiljaisuus on se sellainen sekunnin mittainen mykistyminen, kun tajuaa tehneensä jonkun älyttömän typerän virheen.

Kiroilu seuraa siitä, kun tajuaa, että eihän sitä nivaskaa sieltä lokerosta ongittua saa.

Jälkimmäinen "Kops!" on äkillisestä tunteenpurkauksesta aiheutuva kohtaaminen laatikon etuseinämän ja polven välillä.

Toivottavasti kukaan ei nähnyt.

torstaina, tammikuuta 13, 2005

Herra Tohtori! Onx tää normaalii??? Kärsin vakavasta osoitteiden väärinkytkennästä päässäni. Kun yritän kirjoittaa osoiteriville "blogger.com", päädynkin googleen, kun haluan päästä oppilaitoksemme sinne jonnekin (en tiedä korrektia termiä, Haaviin kuitenkin), kirjoitan irc-gallerian osoitteen. Muitakin vastaavia löytyy. Ärsyttävää.

Sama pätee kyllä kirjaimiin ja numeroihinkin. Miksi a pitää kirjoittaa kakkosena ja r kutosena? Olenko tehnyt liikaa kryptoja kriittisestä kehitysvaiheessa?

tiistaina, tammikuuta 11, 2005

Kuinkahan omahyväistä on kuvitella, että maailma tarvitsisi ainakin kaksi tai kolme kappaletta minuja? Ehkä vähän liian. Mutta kun...

Miksi minun pitää olla niin tiedeuskovainen, etten voi tehdä asioita vain sen takia, että vaisto tai joku vastaava (jota ei siis ole olemassakaan) käskee? Ja ei kai se niin kauhean tungettelevaa ole, jos soittaa ystävilleen tarkistakseen onko kaikki tarpeeksi kunnossa?

Onko tervettä pelätä puhelimella soittamista sen takia, että on olemassa mahdollisuus, että soiton vastaanottaja on nussimassa sillä hetkellä?

maanantaina, tammikuuta 10, 2005

Vuoden ensimmäinen luento nukuttu ohi (tai ehtisi sinne vielä, mutta emmänyviitti). Tästä se lähtee. Illalla voidaan laskea, kuinka monta niistä kaikista hyvistä lupauksista olen ehtinyt ensimmäisen päivän aikana rikkoa.
Viikko bloggaamatta, tähän voisi melkein tottua. Nämä asiat opin sen viikon aikana.

Mänttä on paha paikka, jossa ahneet paperityöläiset eivät tee töitään, vaan tuijottavat tehtaan ikkunasta, kun viattomat ohikulkijat päättävät tehdä muutaman lumienkelin hankeen ja kävellä edestakaisin niin kuin ne tyypit siinä piirretyssä, jossa on iso karhu ja joku etsivätoimisto.

Vaikka välillä siltä tuntuisi, kaikki ihmiset eivät välttämättä tunnekaan juuri minua, eivätkä tunnistamattomat kasvot aina tarkoita kasvoja, jotka olisin unohtanut, vaan mahdollisesti myös sellaisia, joita en ole koskaan nähnyt. Erityisen hyvin tämä pätee ulkomaalaisiin vaihto-opiskelijoihin, jotka ovat muuttaneet kahta päivää aikaisemmin Hervantaan. On myös hyvä tarkistaa, osaako puhekumppani sanaakaan suomea.

Tämä on tulevan kevään ainoa kerta kun herään puoli kuudelta pirteänä. Onneksi luennot alkavatkin jo kahdeltatoista.

Ihmiset ovat unohtavaisia. Minä en.

Jotkut ihmiset ovat melkein yhtä hyviä tunaroimaan kuin minä.

Jos onnistuu jättämään likimainkaan sellaiset hyvästit kuin haluaa, on aivan varmaa, että toinen osapuoli ei lähdekään mihinkään.

[Tähän vielä jotain ylenpalttisesta ryyppäämisestä ja sen seurauksista.]

maanantaina, tammikuuta 03, 2005

Minkähän takia vakavat keskustelut tärkeistä asioista on tehty minulle täysin mahdottomiksi?

"Jos mä olisin kurpitsa..." Niin. Tai jos en olisi. Tarkoitus oli siis sanoa, että "Jos mä olisin kuuromykkäsokea, niin vois vaan hautautua tonne sängynpohjalle lopullisesti, eikä tarvisi teeskennellä, että välittäisin mistään."

"...mitkä liittyy siihen että mä olen mies ja sä mun nainen..." Sanottuna herra A:lle, joka oli kovasti yllättynyt uudesta feminiimisemmästä olemuksestaan.

"Sä näytät mutanttihirviöltä." Tai sitten se sana oli "komealta" tai edes "ihan siedettävältä".