Keksin mahdollisesti toimivan fuusioreaktorin. Koska olen niin jalo ja hyveellinen persoona, luovutan tietoni nyt kaikkien käyttöön.

Otetaan yksi magnesium-atomi ja odotellaan, että se joku kaunis päivä keksii beta-hajota. Sen jälkeen ratkaistaan hajoamisesta syntyvien alumiini- ja elektronijuttujen liikemäärät, joista kevyen pyörittelyn jälkeen tulee vastakkaissuuntaiset, mutta mielenkiintoisella tavalla imaginääriset. Sen jälkeen pyöritellään lisää kaikessa rauhassa, ja saadaan ääretön energia, joka on kokonaisuudessaan puhdasta ja erittäin mediaseksikästä liike-energiaa, ei siis ylimääräistä massaa tai muuta rumentavaa.

Tämän liike-energian voikin sitten vaikka tunkea johonkin hyvää paikkaan, esim. perseeseen. Näin olemmekin saaneet ihmisen, joka kiitää valonnopeutta ympäriinsä, eikä tee esimerkiksi henkilöautoilla tai lämmitetyillä taloilla yhtään mitään. Olen nero.

P.S. Oletetaan ihminen massattomaksi.

P.P.S. Otetaan ne matriisit kaiken varalta ensin pois sieltä perseestä, ettei käy ikävästi.

Viikonlopun aikana opittua:

Olen aivan liian vanha pomppimaan sängyssä. Yhdestä pikkutäräyksestä hajosi kylki niin, etten ole pystynyt edes hengittämään kunnolla koko viikonloppuna.

Jos taivaalla on kirkkaalla säällä tähti jossakin kohdassa, ei pidä säikähtää, vaikka se seuraavana päivänä pilvisellä lähtisikin liikkumaan. Todennäköisemmin se on lentokone, kuin maata kohti syöksyvä asteroidi, jota kukaan muu ei ole huomannut.

Upporasvassa paistaminen ei ole vaarallista. Leivän paahtaminen sen sijaan on. Kuuma juusto tekee ikäviä palovammoja. Liesituuletin olisi myös ihan kiva kapistus.

Neljä kiloa lammasta takin muodossa lämmittää kummasti. (Miksen ole tajunnut tätä aikaisemmin?) Tupakoinnin ajaksi lapaset voi muuten tunkea taskuun, jolloin ne eivät ole aivan niin jäiset laitettaessa takaisin käteen.

Valitsemalla miehesi sopivasti pääset viettämään joululomasi räntäsateisessa Savossa sen sijaan, että joutuisit esimerkiksi Madridiin.

Olisin halunnut juhlistaa sadatta postaustani kirjoittamalla jotain henkevää, mutta bloggerin vian takia se meni ohitse. Sadaskuudes voi varmaan olla yhtä tyhjänpäiväinen kuin suurin osa edellisistäkin?

Päätimme käydä Vapriikissa sivistämässä itseämme, ettei tarvitsisi lukea tenttiin tai tehdä kiittämättömille sukulaisille typeriä kuvankäsittelyjuttuja. Emme kuitenkaan tienneet, missä kyseinen näyttelytila sijaitsee, koska emmehän me ole asuneet tässä kaupungissa kuin yhteensä noin 8 vuotta. Onneksi Clas(?) Ohlssonin(?) ystävälliset infotiskihenkilöt osasivat kertoa.

Asiakaspalvelusta kiitollisena ja "Älä osta mitään" -päivän kunniaksi ostimme Erityisen Tarpeettoman Hilavitkuttimen nimeltämainitsemattolle kaverillemme joululahjaksi.

Opimme, että jonkun Amazonasin intiaaniheimon miespuoliset jäsenet sitovat peniksensä esinahasta vyörätölle kiinni, ja että Ainu-kansan kehtolauluun kuuluu sellainen omituinen "horururu"-ääni. Kenkäkaupoissakin on näköjään ollut ainakin viimeiset sata vuotta harvinaisen typerän näköisiä jalkineita. Sivistys on hieno asia.

Paras keino saada kadonnut ääni takaisin on huutaa tuntikausia metelin yli baarissa ja polttaa pari askia tupakkaa. Jos ei jaksa lähteä baariin, niin huutamisen voi kyllä suorittaa kotonakin.

Minkä ihmeen takia laskuharjoituksissa ei ikinä joudu taululle paitsi, jos
a) Tehtävä on ainoa vaikkapa kymmenestä, joka on ihan vituillaan. Luultavasti sen tajuaa vielä selitysvaiheessa, jolloin ainoa keino pelastaa itsensä on mumista "Emmä osaakaan selittää tuota.". Eikä se kyllä mitään pelasta, mutta ainakaan ei tarvitse puhua enempää.
b) Tehtävä sisältää jonkun ikävän f-kohdan, jossa pitää selittää jotain nättiä esim. "Mitkä ovat yleisen ja erityisen suhteellisuusteorian galaksien väliseen matkailuun eniten vaikuttavat perusperiaatteet?", mitä et ole miettinyt sekuntiakaan, koska olet olettanut, että joku kuitenkin innokkaasti pomppii taululle tekemään juuri sen tehtävän.
c) Olet herännyt neljän tunnin päiväunilta kymmentä minuuttia ennen harjoitusten alkamista, jolloin ensimmäinen mieleen tullut asia on ollut "Voi helvetin helvetti." eikä "Mitenköhän asettelisin hiukseni tänään?"
d) Paidassasi on tomaattikastiketahra, jonka olet suunnitellut raaputtavasti laskareissa pois, koska ei sitä kukaan huomaa, jos tulet takki päällä sisään ja istut paikoillasi koko ajan.
e) Sinulla on perkeleellinen flunssa, joka vie äänen kokonaan ja joudut pitämään vuorollasi ensin kolmen minuutin hinkuyskänäytöksen.
f) Olet kuvitellut lähteväsi noin puoli tuntia etuajassa, mutta et voikaan, kun pitää odotella, että assari saa jauhettua tarpeeksi tyhjänpäiväisyyksiä edellisistä tehtävistä.

"Mä olen ottanut vastuun ja tilittänyt blogiini olevani paska ihminen joka käyttää miehiä hyväkseen!" Enpäs ollutkaan, joten teen sen nyt, kun kerran olen hereillä puoli neljältä. Voisin tietysti myös tehdä ne rästissä olevat koulutyöt, joiden takia heräsin, mutta jotenkin ei vaan nyt kiinnosta. Seuraavassa siis kymmenkunta tapaa hyödyntää miesten hentomielisyyttä.

1) En koskaan pukeudu riittävän lämpimästi, vaan sen sijaan ryöstän käsineet, takit yms. viattomilta miesparoilta, jotka ovat ajatelleet järkevästi ja pistäneet kunnon vaatteet päälle.
2) Ruokapaikoissa jätän tilaamatta itselleni kunnon ruokaa, ja sen sijaan syön puolet seuralaisteni annoksista. Lopulta minä olen ainoa, jolle ei jää nälkää.
3) En vaivaudu kaivamaan sytkäriä taskustani, vaan tuijotan lähintä sellaisen omistajaa niin kauan palamaton tupakka suussani, että vihje menee perille.
4) Otan huoletta ilmaisia juomia vastaan (tai no, en ihan huoletta, mutta otan kuitenkin), ja sen jälkeen häivyn jonnekin kaveriporukan turviin ilman mitään aikomusta antaa jotain vastineeksi.
5) Käytän baariin (tässä tarkoitetaan siis Hervannan räkälöitä) lähtiessä vaatteita, jotka anteliaasti vihjaavat, miltä maitorauhaseni voisivat näyttää. Loukkaannun, jos en kertaakaan illan aikana saa "kanta-asiakasalennusta".
6) Nostan tai kannan mitään yli puoli kiloa painavaa äärimmäisen harvoin. Oma vikansa, jos ottavat itselleen niin paljon roinaa mukaan, etteivät jaksaisi raahata minunkin tavaroitani.
7) Samoin kurottelun jätän muiden huoleksi. Kaupassa yleensä kierrän ympäriinsä ja osoittelen, että "Tuo, tuo ja tuo. Eikun eipäs sittenkään tuota, pistä se takaisin, anna se vihreä purkki siitä vierestä."
8) Juoksutan miehiä takiani "Kyllä sun on nyt pakko tulla tätä kautta, vaikka se tekeekin parin kilometrin lenkin, mutta kun en halua kävellä tuota sataa metriä yksin." ja "Hae mulle sitä ja hae mulle tätä, koska mä en voi mennä ulos, kun mulla on märät hiukset."
9) Kerjään kehuja vähättelemällä itseäni. ("Kun mä oon näin rumakin." Mihin pitää vastata, että en ole.) Teen tätä tosin huomattavasti vähemmän kuin monet tuntemani naiset. Sen sijaan ykköskohta on kyllä erikoisalaani.
10) Odotan seuralaisilta vanhoja hyviä käytöstapoja. Ovi auki naiselle, takki pois päältäni ja takaisin päälle... Sen sijaan en ikinä suostuisi noudattamaan mitään menneiltä ajoilta peräisin olevia naisten tapoja. Miksi en muka saisi ryypätä kuin sieni ja kiroilla kuin merimies?
11) Käytän seksiä kauppatavarana ja aseena.
12) Jätän käytännön tekniikkaan liittyvät asiat miesten huoleksi. Niin kauan kuin kaikki toimii, minulla on tietenkin etuoikeus kaikkien kapistuksien käyttöön.
13) Otan ilon irti sen hetkisen poikaystävän työpaikasta yms. eduista, minkä takia esimerkiksi kuvittelen, että tietokoneen osat ovat ilmaisia.
14) Saan keskimäärin kaiken haluamani. En suostu pitämään tätä orjuuttamisena. Minähän vain annan miehille mahdollisuuden olla ritarillinen.

Tässäpä näitä alkajaisiksi. Epäilen, että tästä tulee vielä pitkä juttusarja.

Olin häikäisevän nerokas, ja nukuin neljän tunnin päiväunet. Oikeasti luulin kyllä olevani koululla, mutta noin tuhannennen räjäyttämäni ihmisen jälkeen aloin toivoa, että kyseessä olisi uni, koska muuten olisi pitkähkö linnareissu tiedossa. Onneksi lopussa tuli ydinsota ja muutuin sinisorsaksi. Harvinaisen selkeää.

Elämällä on ihmeellinen taipumus jatkua.

"Ollaanko me nyt sitten kämppiksiä?" "Joo kai." Olo keveni kummasti.

Jään oikeastaan yllättävän innolla odottamaan jatkoa "Peruna ja pojat" -tragikomedialle.

Millainen on vanhempi, joka yrittää opettaa lapselleen ensimmäisenä sanana "tragikoominen"?

Mustasukkaisuuden peikko ryömi kolostaan ja päästi helvetin irti. Minä tiesin aina olleeni väkivaltainen, mutta että tuo mieskin. On muuten epäreilua lyödä takaapäin tai henkilöä, joka on tullut pelastamaan hengen.

Eiköhän tämä sitten ollut tässä.

Olo on kerrassaan loistava. En voi hengittää niin, että se ei olisi kohtuuttoman raskasta ja keuhkoni eivät pitäisi hyvin kummallista vinkunaa. Näkevä silmä on tulehtunut ja täynnä rähmää (miksei se toinen?), polveni on tulehtunut, joten kävelen kuin Martti Ahtisaari ja ääni lähti kokonaan. Eilen aamulla kuvittelin jo, että se flunssanpoikanen olisi ohi.

Pikkuvaimo on pohdiskellut, millaista olisi vaihtaa elämää kanssani. Koska sieltä päin känniblogattiin eilen, niin minunhan ei sitten tarvi mennä tupareihin tänään vaan voin rauhassa jäädä kotiin tekemään kuolemaa? Huomattavaa solidaarisuutta. Kiitän.

Kuulin kuinka Hämeenpuistossa ammuskeltiin. Itsesuojeluvaisto käski kävelemään poispäin. En siis nähnyt mitään, vaan jatkoin tylsää elämääni tavalliseen tapaan.

Lapsilla on kummallisia nimiä nykyään. Kaipaan niitä aikoja, jolloin veikkaamalla pojan nimeksi Antti, Mikko, Niko tai Teemu osui 90 prosentin varmuudella oikeaan, ja kaikki tytöt olivat Lauroja, Hennoja ja Hannoja. Nyt satunnaislukugeneraattorin avulla tuotettu merkkijono osuu luultavasti paljon arvaustani lähemmäksi.

Ovikello soi. Ensimmäinen reaktio oli sellainen lapsenomainen riemu, että saa vieraita tai joku tulee pyytämään ulos. Se kesti noin sadasosasekunnin. Sen jälkeen katselimme ihmeissämme toisiamme ja mietimme, olimmeko pyytäneet jotain käymään. Emme olleet. Ovi ei siis auennut. Nyt olen lähes loukkaantunut siitä, että joku uskaltaa tunkea kotiovellemme soittelemaan.

Viimeksi, kun avasin, siellä oli ilmainen kaljakuljetus. Olisikohan sittenkin pitänyt avata nytkin?

Tein päätökseni. Nyt olen sitten ainakin rikki, jos en jo valmiiksi ollut. Toinen osapuoli on varmasti enemmän. Miksi näin piti käydä?

Haluaisin pyytää anteeksi koko maailmalta syntymääni.

Hei, olen Lady Rosetta ja olen keskiviikkojuoppo. Minulla on krapula, ja minua vituttaa se, että herra A ei hae minulle kaupasta ruokaa. Lisäksi oliivit maistuvat hämäävästi pullalle. Haluaisin hypätä parvekkeelta alas tai muuttaa jonnekin kauas (mielellään lämpimään), mutta kumpaakaan en saa aikaiseksi. Pääni on täynnä räkää. Yritä siinä sitten tehdä suuria ja vaikeita päätöksiä.

(Vittu mä en juo enää koskaan tequilaa.)

Pääsin julkisuuteen. Nyt ei varmaan voi kävellä koulun käytävillä rauhassa, kun kaikki tahtovat minulta nimikirjoituksen sukuelimiinsä.

Arjen kemiaa: Greippimehu irrottaa pinttyneet kolatahrat valkoisen mukin pohjalta. Välillä mietityttää, mitä kaikkia myrkkyjä sitä tulekaan juotua, vaikka alkoholin jättäisikin listalta pois.

Ja taas lisää pakollista ihmissuhdetilitystä. Missähän vaiheessa minusta on tullut tällainen hentomielinen nyhverö, joka ei osaa hetken mielijohteesta todeta, että "Sori, ei oo enää kivaa. Ei tartte pitää yhteyttä."? Olisi niin paljon helpompaa, jos en olisi tässä parin vuoden aikana unohtanut koko taitoa.

On se kumma, kun lukijat eivät halua kommentoida mitään minun parisuhdesotkuihini. Yleensähän täysin tuntemattomat ihmiset tietävät, mikä minulle on parasta.

Yksinasumisessa olisi ainakin se hyvä puoli, ettei kukaan helvetin idiootti käyttäisi vessapaperirullaa edeltäsi loppuun ja jättäisi sitä tyhjänä telineeseen.

Kaiken muun hyvän lisäksi huomasin hukanneeni pankki- ja opiskelijakorttini jonnekin viikonlopun aikana. Edellinen havainto perjantailta.

Päätin ryhdistäytyä koulun suhteen tällä viikolla. Aivan ensimmäisenä katselin unia (olivat mielenkiintoisia) puoli tuntia liian pitkään, ja päättelin, ettei enää kannata mennä laskareihin, koska siellä sataakin.

Kolmessa viikossa olen sotkenut elämästäni sen kaiken, mitä on viimeiset kolme vuotta yritetty rakentaa. Ei ihme, ettei koulukaan maistu.

Olen edelleen jättämässä herra A:ta. Toisaalta pelkään, etten pysty ja toisaalta, että pystyn. Mikään ei etene. Kukaan ei kerro minulle, mitä pitäisi tehdä. Se vakuuttelee muuttuvansa, mutta en ole lainkaan varma, voiko ihminen niin perustavanlaatuisille asioille luonteessaan mitään. Jo nyt nieleskelen itkua, kun mietin hammasharjoja, oravia tai vanhanmallisia pikajunia. Puhumattakaan arkisesta kinaamisesta mitä turhimmista asioista.

Ja ettei soppa olisi liian yksinkertainen, olen saanut elämänkumppanuustarjouksen muultakin taholta. Itsehän minä kysyin, mutta oliko silti pakko myöntää? Enkä itse ole ollenkaan varma siitä, haluaisinko herra A:n jälkeen pitkään aikaan luopua vapaudesta tehdä mitä mieleen tulee ja kenen kanssa tahansa. Ja tulisiko uudesta suhteestakaan mitään? Ymmärtäisikö se minun pinttyneitä outouksiani? Tai minä sen.

Hyvät osapuolet, arvoisat lukijat. Tunnen niin suurta julkista avautumisentarvetta, että otan riskin, että tunnistaisitte itsenne/muut henkilöt. Tähän vedoten älköön kukaan turpasaunottako ketään. Emmie tahalleen. Kyllä te sen tiedätte.

Yöllä oli satanut muutama hiutale lunta.

Isänpäivä hyppii joka nurkasta vastaan. Syystä tai toisesta vielä ei ole tullut sitä puhelua, jossa joku puolivieras miesääni tilittää, kuinka on ollut huono isä minulle. Mitä siihen sitten sanotaan? "Niin oletkin, lähetä lisää rahaa."?

Joskus pienenä olin viimeisen päälle isin tyttö. Kipitin sen perässä kalassa, hiihtoladuilla ja lähibaarissa. Isäni opetti minut lukemaan, laskemaan ja virkkaamaan. Ja sitten se katosi elämästäni. Kirjoitteli toisinaan pitkiä kirjeitä ja myöhemmin sähköposteja maailmalta, sekä yritti soitella rätisevien puhelinlinjojen läpi. "Olenhan minä pari ottanut, mutta kun minä kaipaan teitä niin paljon..."

Kun olin kymmenen, vanhempani yrittivät vielä kerran. Olisi ehkä kannattanut yrittää, ennen kuin toinen oli tukehtunut katkeruuteensa ja toinen pistänyt paikallisen naisen paksuksi. Ero oli helpotus.

Etäisyys kasvoi entisestään. Silloin harvoin, kun olisin halunnut tavata, olisin mieluiten tavannut pelkästään isäni. En hänen uutta elämäänsä. Enkä olisi halunnut kuulla, että uutta perhettään se ei ole koskaan lyönyt. Miksi sitten meitä? Enkä olisi halunnut tapaamisissamme joutua ainoan aikuisen rooliin, koska isäni ei osannut käsitellä pikkusiskoani. En minäkään yhtään enempää, mutta minun vastuuntuntoni oli pakottavampi.

Kaverini epäili joskus, että isäni on neekerikuningas Peppi Pitkätossun isän tapaan. Sellaisena haluan sitä ajatella. Tarpeeksi kaukaisena ihmisenä, ja taitavana neekerikuninkaana. Olisin hyvin kiitollinen, jos se ei enää kävelisi elämääni varoittamatta ja pistäisi kaikkea pyörimään itsensä ympärille, niin kuin niin monta kertaa aikaisemmin. Suomenmaa on liian pieni niin isolle egolle.

Kävin viihdyttämässä humanisteja yliopistolla. Puskiessani ovea saranapuolelta auki, joku kommentoi: "Varsinainen tekniikan ihmelapsi." Sehän minä.

Tänään sitsit. Pitää pukeutua nätiksi, että voi örveltää kännissä ja näyttää uitetulta koiralta. Luvassa maanantaihin asti: maailmojasyleilevää krapulaa ja vitutusta, tehottomuutta koulutöissä ja vastahakoisuutta siivoamisen suhteen.

Yritän olla sanomatta tuosta säästä mitään.

Värjäsin hiukset. Ja siinä ohimennen toisen rintani. Huomenna on siis pakko pitää vaatteet päällä ja Jumala mielessä. Jostain syystä se väri ei tahdo irrota edes juuriharjalla hankaamalla, enkä tahtoisi ihan verille itseäni raapia. Perkele.

Hervannassa on maailmanpoliittisesti valveutuneita lapsia.

"Joku rättipää kuoli tänään, eikä niitten tartte mennä sen takia kouluun. Joku Arahvatti." "Jos se ois ollut mäkihyppääjä, niin se olis vaan laitettu vankilaan, eikä se oliskaan kuollut." Näin se maailma pyörii.

Jalkoihin sattuu vieläkin eilisen jäljiltä. Tein henkilökohtaisen shoppailuennätyksen ja kiersin kaupungilla lähes neljä ja puoli tuntia. Tavoitteena oli löytää mekko. Ja kengät. Ja laukku. Ja... Sen siitä saa kun hetkellisessä mielenhäiriössä lupautuu lähtemään jonnekin saunailtoja hienompiin tilaisuuksiin.

Olisi pitänyt tajuta aloittaa shoppailuharjoittelu hieman varhaisemmassa iässä. Nyt kestäisi kunto vastaavanlaiset maratonit monta kertaa viikossa ja lisäksi saisin vielä sellaisen hennon kaurismaisen vartalon, kuten kaikilla niillä näyttää olevan, jotka siitä hommasta nauttivat.

Tämä saattaa selittää myös tutkimukset, joiden mukaan lihavista lapsista tulee lihavia aikuisia. Lihavat lapset harvemmin mielellään änkevät kaverinsa kanssa samaan sovituskoppiin hihittämään ja juoksevat joka iltapäivä kaikkia kaupungin vaatekauppoja ympäri. Näin heiltä jää merkittävä määrä vapaaehtoista liikuntaa saamatta (paljonkohan energiaa pukeminen ja riisuminen kuluttavat?), eikä lenkillelähtöönkään ole niin hirvittävästi motivaatiota, kun ei tuijottele läskejään peilistä montaa tuntia päivässä. Sitten taas vielä lihavampana huvittaa mennä kauppoihin vielä vähemmän, ja lihoo taas lisää. Varsinainen kierre.

Hyvät vanhemmat. Huolehtikaa, että lapsenne on 12-vuotiaana langanlaiha, eikä osoita minkäänlaista kiinnostusta kirjoja, tietokoneita tai muuta epätervettä kohtaan. Näin suojaatte häntä sydäntaudeilta, koulukiusaamiselta ja rakoilta kantapäissä.

Lisää matematiikkaa perunoille. Tällä kertaa käväistään hieman analyysin puolella.

9. Integrointia ei ole enää olemassa. Kaikki, mitä maailmassa tarvitsee integroida, on jo tehty.

10. Jos nyt on ihan helvetillisen pakottava tarve edellisestä huolimatta integroida, niin pistetään ne rajat tehtävään mukaan. Selvästi. Yksinkertaisesti. Niin, että minäkin tajuan, eikä kenellekään jää epäselväksi, mistä perseestä ne on kaivettu.

12. Derivoida voi aina, kun se on kivaa. Erityisesti silloin, kun pitäisi integroida. Vastaus on silti oikea.

13. Murtolausekkeet ovat valheellisia. Jos on pakko yrittää huijata viattomia kanssaihmisiä, niin tungetaan ne saatanan muuttujat sinne viivan yläpuolelle, mistä ne voi viskoa sorsille tekemättä turhaa työtä painovoimaa vastaan.

Alan katua sitä, että menin ohjelmointikurssille, jonka olisin saanut hyväksytettyä aiempiin opintoihin vedoten. Alussa on tylsää, kun ainakin omasta mielestäni osaan kaiken, ja sitten jossain vaiheessa yhtäkkiä varmaan hypätäänkin jonnekin kauas taitojeni tuolle puolelle niin, ettei kukaan minua varoita.

Lisäksi tunnen käsittämätöntä pätemisen tarvetta, koska tiedän osaavani vähän enemmän kuin ne, jotka eivät ole koskaan aiheesta kuulleetkaan. Toisaalta en kehtaa neuvoa, koska sen seurauksena a) Ihmiset kyllästyvät ja kaikkoavat. b) Puheenaihetta vaihdetaan nopeasti ja vähemmän hienotunteisesti. c) Joku epätoivoinen tarttuu oljenkorteen ja kyselee koko loppuvuoden minulta "typeriä". d) Joku huomattavasti osaavampi nauraa partaansa, kun tyttö kuvittelee olevansa jotain. Parasta siis keskittyä huolehtimaan omista asioista.

Hervantalaisnaisten ääni on möreämpi kuin keskivertosuomalaismiesten. Tällä menolla minäkin kuulostan aikuiselta ennen kuin täytän 50.

Nyt on sellainen olo, että tekisi mieli hautautua loppuvuodeksi peittojen alle. Siispä tilitystä viikon turhista tapahtumista.

Maanantai:
Riitelin herra A:n kanssa heti aamusta. Aiheena muistaakseni se, että tuleeko se syömään minun vai jonkun muun kanssa. Laajensin riidan koskemaan lupausten pitämistä. Meinasin aiheuttaa ketjukolarin hyppäämällä suojatielle täysin yllättäen. En jäänyt alle. En mennyt luennoille, koska en halunnut joutua herra A:n kanssa samaan paikkaan.

Tiistai:
Aloitin päivän hyvän mielen ja hyvien päätösten kera. Puoliltapäivin lähdin käväisemään kotona. Olo oli lähes euforinen. Tuntia myöhemmin meinasin kuolla mahakipuun ja nukuin kolmen tunnin päiväunet. Illallakin väsytti ja käskin herra A:n tukkia turpansa, kun pääsimme sänkyyn. Se otti ja suuttui. Minä vasta suutuinkin. Paruin maailman pahuutta tuntikaupalla.

Keskiviikko:
Heräsin aamulla ja laittauduin kouluunmenoa varten valmiiksi kolmen tunnin unien jälkeen. Hissiä odotellessa päässä napsahti jälleen ja ryntäsin takaisin kotiin peiton alle itkemään. Illalla makasin lattialla ja tilitin herra A:lle, miten en rakasta sitä. Nukahdin aikaisin.

Torstai:
En edelleenkään mennyt kouluun. Riitelimme puoliltapäivin meikkikynien teroittamisesta puukolla roskikseen (ja vähän siitä ohi). Lähdin setien kanssa shoppailemaan. Löysin kivat lastenkengät, joista tietenkin puuttui juuri minun kokoni. Ratkesin ryyppäämään ja soitin äidilleni baarista kevyessä nousussa neljän aikaan iltapäivällä. Yöllä tappelin herra A:n kanssa tupakoinnista, musiikista ja muista loputtoman turhista asioista. Menimme sovussa nukkumaan.

Perjantai:
Heräsin pari tuntia liian myöhään ehtiäkseni millekään luennolle tai harjoituksiin. Tein turhan reissun koululle siinä toivossa, että saisin lopultakin haettua haalarit. Kiltahuoneella ei ollut ketään. Fysiikan tentti oli mennyt huonosti. Olin silti käsittämättömän hyvällä tuulella. Illalla herra A lähti korkeintaan pariksi tunniksi pelaamaan biljardia.

Lauantai:
Herra A:ta ei kuulunut ennen neljää kotiin. Sitten se ruoja kehtasi tulla vielä selvinpäin maailman kuluneimman selityksen kera. "Kännykkä oli äänettömällä." Tein asiasta järkyttävän suuren numeron, koska odoteltuani neljä tuntia turhaan seksi- ja nukkumisseuraa, olin ehtinyt käydä hyvin moneen kertaan läpi kaikki mahdolliset virheet, joita se on ehtinyt tässä vuosien aikana tehdä. Ihmettelin, missä vaiheessa minusta oli tullut tekopyhä lehmä ja nalkuttava akka. Ilmoitin haluavani erota. Nukuimme yön surkeissa tunnelmissa hyvin kapealla patjalla.

Aamulla tiedotin eräälle hyvälle kaverilleni tilanteesta ja suunnittelin meneväni illaksi sen luokse tilittämään. Vietimme erittäin mukavan ja leppoisan päivän. Muistin että olin luvannut antaa haastattelun illalla. Kampesin itseni sinne vittuuntuneena ja märillä hiuksilla. Tarjoilu pelasi. Skumppapullo tuhottiin puoliksi bussissa ja päädyin bingoemäntien työpaikkabileisiin. Hukkasin ainoa tuntemani ihmisen hyvin nopeasti.

Sunnuntai:
Heräsin jostain päin Hatanpäätä, kun herra A soitti. Voin aivan tolkuttoman pahoin. Selitin puhelimeen jotain sekavaa, joka ei olis mennyt läpi imbesillillekään. Vein yöpaikkani asukkaan takin taskusta pari tupakkaa. Häivyin vähin äänin. Pihalla oksensin pensaaseen, kokosin itseni ja soitin herra A:lle rakastavani sitä ja pyysin sitä soittamaan taksin. Taksikuski oli liian utelias ja ilmoitin sille tulevani töistä. Sain epäileviä katseita. Kerroin olevani palkkamurhaaja. Kuski vaikeni, mutta ajoi ohi talosta. Kotona syytin herra A:ta kaikesta. Kävin suihkussa. Sillä aikaa se oli antanut minulle kaiken anteeksi. Kertoili kissajuttuja ja oli hyvin ymmärtäväinen ja kiltti.

Kärsin hillitöntä henkistä ja fyysistä krapulaa. En juo ainakaan viikkoon. Herra A haki kaupasta minulle vissyä, fetajuustoa ja partateriä. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä on tapahtumassa.

Tämä siis tiedoksi kaikille, jotka ovat pitäneet minua tasapainoisena ja järkevänä henkilönä.

Vaihdoin blogin värin takaisin, koska ainoat, parhaat ja rakkaimmat lukijani, kauniit ja hyväsydämiset ihmiset, sekä loistokkaat kirjoittajat Runkkari ja Hinaaja eivät ymmärtäneet mustan ajatonta tyylikkyyttä.

Päivittäisin, jos tämä ...tun blogger joskus toimisi.

Koko tähänastisen elämäni ajan olen kuvitellut, että nimenomaan naiseuteni takia joudun kärsimään vaateostoksilla sietämätöntä tuskaa, kuumuutta, ahtautta ja rumuutta. Ehkä se onkin totta, mutta löysinpähän eilen ainakin yhden syyn jäädä edelleenkin naiseksi.

Yritimme eilen löytää eräälle miespuoliselle henkilölle housuja. Miesten osastoilla leijuu sellainen näennäisen helppouden tunne: "Näähän on kaikki samanlaisia, otetaan nyt jotkut." Mutta ei, eihän se niin helppoa ollutkaan. Mistä tietää, että jokin vaate on kivempi kuin toinen, jos niitä ei erota toisistaan kuin ehkä hinta? Entä jos sattuisi tykkäämään muistakin väreistä kuin mustasta ja farkunsinisestä? Naisilla on toki ne typerät muotivärit, jotka eivät sovi kellekään, mutta aina välillä muodissa ovat ne siedettävän väriset vaatteetkin. Kaikki vaatekappaleet vaikuttavat pikaisesti katsottuna väljiltä, mutta joistakin silti aisti jo kaukaa, että siitä huolimatta ne eivät olisi mukavia päällä - joistakin se selvisi vasta sovittamalla. Naisten vaatteet sentään rehellisesti ovat rumia tai kamalia, eikä sellaisia enää kokemuksen kartuttua tule edes vilkuiltua kuin huumorimielessä.

Tästä seurasi luonnollisestikin se, että juotiin kostoksi paljon viinaa ja tänään oli krapula.

Irkissä tapahtui ihme. Ensimmäinen kerta elämässäni, kun olen valittanut siivouksen tarpeesta ja sitten yhtäkkiä joku on puolen tunnin päästä oven takana tarttumassa toimeen. Ihan silleen pyyteettömästi ja hyvästä sydämestä. Tässä on pakko olla joku koira haudattuna, mutta onpahan ainakin puhdas asunto toistaiseksi.

Olisihan se epätasa-arvoista ja kaikkea pahaa, jos naiset saisivat sairaslomaa kuukautisten takia, mutta odotan kauhulla sitä, kun pitäisi kerran kuussa selittää työpaikalla, miksi en tee kolmeen päivään muuta kuin vikisen kippurassa työtuolilla ja käyn kymmenen kertaa päivässä oksentamassa.

Miksi ihmeessä ihminen on luopunut vuosittaisista kiima-ajoista? Varmasti tällöin heltiäisi enemmän ymmärrystä, ja naiset saisivat pysytellä luvan kanssa kotona muutaman viikon, kun ei niitä uloskaan voi viedä, etteivät miehet menettäisi mielenrauhaansa.

Ilmeisesti kukatkin voivat tulla riippuvaisiksi nikotiinista. Heti kun nypin tupakantumpit kukkalaatikosta, viimeisetkin rehut kuolivat.

Krapula lähtee derivoimalla, mutta palaa integroimalla. Tavallaan loogista.

Mä en juo enää ikinä.